Savipalatsi

Luku 2

Saliin tullessani minua oli tönitty, tuupittu ja raahattu väkivalloin, kasvot peitettyinä. Sen sijaan kun lähdin sieltä, minut saatettiin hellävaroen, mielistelevien hymyjen saattelemina. Kädestä pitäen minut kuljetettiin eksoottisen höyryn täyttämään kylpyhuoneeseen, jossa monet kädet riipivät vaatteet yltäni. Minä olin järkyttynyt niin monesti jo lyhyen ajan sisällä, että ajattelin olevani pysyvässä shokissa.

Yritin vetäytyä kauemmas, mutta kolmen lyhyen ja pyöreän demoninaisen joukko ei ollut huomaavinaankaan vastarintaani.

Muutama tunti myöhemmin ihonvärini oli muutaman asteen vaaleampi, mutta tunsin itseni likaisemmaksi kuin koskaan. Ylläni oli jokin hempeän oranssi vaate, joka tuntui leijuvan iholla. Se oli puettu niin monimutkaisesti, etten taatusti osaisi sitä enää itse ylleni pistää riisumisen jälkeen. Minut oli saatettu neliskulmaiseen ikkunattoman makuuhuoneeseen ja ovi oli lukittu perästä. Huoneessa ei ollut paljon mitään, mihin yliaktiivinen mieleni olisi voinut keskittyä. Tyhjä hylly, paljon seiniä peittäviä verhoja ja parisänky.

Parisänky.

Mihin ihmeeseen olin lupautunut? Prinssi vaikutti psykopaatilta ja luoja ties mitä demonit muutenkaan tekivät sängyssä. En ollut ihan selvillä ihmistenkään välisistä toimista.

Se olisi luultavasti kamalan väkivaltaista ja taatusti sattuisi. Olin varma, että prinssi piti jostain sairaista jutuista - kuten sormien poikki puremisesta tai kuristamisesta.

Hermostukseni johti lopulta siihen, että väsähdin. Istuin sängylle, ihan hetkeksi vain, mutta sen muodoton pehmeys sai minut vajoamaan. Kuin alla ei olisi patjaa ollenkaan!

Vedin peitteen ja muutaman tyynyn sängyltä ja kävin lattialle nukkumaan kippuralle käpertyneenä.

~*~~*~~*~~*~~*~

Huonetoverini Akatemiassa oli vähän outo lintu. Hänen nimensä oli Vilja ja hän antoi minulle hirveästi elämänohjeita, jotka eivät yleensä liittyneet mitenkään normaaliin elämään. Yksi niistä oli: 'Älä koskaan syö mitään keijujen luona'.

En uskonut koskaan vierailevani missään keijulassa, mutta kysyin silti syytä.

"Keijuilla on ihan erityisiä ruokia", ystäväni aloitti, "Viinejä ja keijuhedelmiä, joita ne syöttävät ihmisille. Kerran kun sellaista maistaa, ei pääse koskaan keijujen valtakunnasta pois."

Minä en tietenkään ottanut vakavissani noin sekopäistä neuvoa, mutta kysyinpä miltä ne näyttivät.

"Jos muistat mitä nyt sanoin, niin kyllä tunnistat sellaisen nähdessäsi. Se näyttää kauniimmalta ja täyteläisemmältä kuin mikään muu aiemmin näkemäsi syötävä, ja tuoksuu jumalaiselta."

Sitten minä taisin heittää häntä tyynyllä ja käskeä olla horisematta.

Muisto Viljasta haihtui hiljalleen ja vilkaisin jälleen pitelemääni koriin. Hedelmiä, aamiaiseni. Mutta ei mitä tahansa hedelmiä. Omenat hehkuivat oransseina pehmeästi, saaden ilman ympärillä jotenkin kauniimmaksi. Jokainen oli kuin taideteos, ihme. Ne tuoksuivat kesältä ja naurulta ja olin hurmiossa. Maun täytyisi olla taivaallinen, ihana, raikas.

Makuuhuoneen yhteydessä oli pieni kylpyhuone, jossa oli roskis. Kippasin hedelmät sinne ja pyyhin veden suupielistäni.

Kukaan ei pakene hovista.

Ainakin minulla oli uusi tavoite elämässäni.

~*~~*~~*~~*~~*~~*~~*~~*~

Tuli jälleen ilta - seinällä oli kello, jonka seuraaminen oli yksi suurimmista huveistani. Murehdin prinssin tuloa. Häntä ei kuitenkaan huojennuksekseni kuulunut. Ilman ruuan tuontia olisin epäillyt, että minut oli vain unohdettu tänne. Yritin turhaan nukkua sängyllä, se oli liian pehmeä rahvaille luilleni. Minua harmitti hiukan. Olin aina ajatellut, että jonain päivänä ympäröisin itseni luksuksella ja eläisin kuin kuvernööri ja nyt sain huomata, että olisin aivan liian juntti sellaiseen elämään.