Savipalatsi

Luku 3

Seuraavana aamuna makasin lattialla otsa rypyssä, yrittäen turhaan nyt ottaa selvää tästä tilanteesta. Mielessäni pyöri vain, että olin nainut jonkun sellaisen kanssa, joka ei ollut edes ihminen. Jonkun sellaisen kanssa, jota en edes tuntenut. Ja että olin ollut hyvin suostuvainen. Olin etukäteen pitänyt itselleni hermostuneita preppauspuheenvuoroja, että tärkeintä oli selvitä hengissä täältä, mutta olin siltikin odottanut olevani väkisinkin vastahakoinen tai kauhuissani.

No enpä ollut. Sen sijaan nyt minua sattui mitä kummallisempiin paikkoihin ja ympäri kehoani oli pieniä mustelmia ja naarmuja. En ollut jostain syystä saanut tullessani mitään mustelmia, vaikka kohteluni olikin ollut niin karua.

Oli karmeaa herätä taas ikkunattomassa huoneessa siihen, että kasvoton savimies toi lisää hedelmiä. Niiden näkeminen väänsi vatsaani, vaikken oikeastaan tuntenut nälkää enää. Pelkkää heikotusta. Kippasin ne pois taas päättäväisesti, pidätellen samalla henkeäni. Roskis oli nyt täynnä.

Olin tulla hulluksi huoneessa. Ovi oli aina lukossa, joten nyhjötin yksikseni neljän seinän sisässä. Miksi minua pidettiin lukkojen takana? Kai siitä pitäisi saada jotain etuisuuksia jos makasi paikan pomon kanssa. Olin viimeksi ollut yhtäjaksoisesti näin pitkään sisällä kymmenvuotiaana, kun sairastin vesirokon.

Kun Olio toi taas hedelmiä, en yrittänyt lähestyä sitä, mutta olin asettunut sävyisästi oven lähelle niin, että näin käytävälle. Sellainen vilkaisu parin päivän ikkunattomassa tilassa lahoamisen jälkeen oli naurettavan mielenkiintoinen. Käytävä oli kapea, ja sitä peitti sininen matto. Se teki haarautui parin kymmenen metrin päässä ja loppui umpikujaan. Parin metrin päässä seisoi tuttu tyyppi!

Lihansyöjäjousimies, pidellen salkoasetta. Aiemmin olin pelännyt häntä, mutta nyt päättelin statukseni demonihierarkiassa nousseen sen verran, ettei hän enää kehtaisi töniä minua.

"Hei, Lihansyöjä!" minä huikkasin oven läpi, kun Olio oli taas mennyt. Ei kuulunut mitään, joten päätin olla kovaäänisempi:

"LIHANSSYÖJÄÄÄÄH!!"

Käytävältä kuului askelia ja sitten ärtynyt, kiusaantunut ääni.

"Mitä sinä mesoat?"

Olin riemastunut, vaikka ovi vaimensikin hänen ääntään melko lailla.

"Se olen minä, kirjeenkantaja."

"Kyllä minä tiedän kuka siellä on. Koko hovi tietää historian huonoimmasta uhrilahjasta."

"Ahaa", sanoin. Olin historian huonoin jossain. Onneksi historia ei ollut kovin pitkä! "Saatko oven auki siltä puolen?"

Lihansyöjä repesi nauramaan.

"Yritätkö vieläkin karkuun?"

Harmistuin.

"En minä sitä. Minun on tylsää. Haluaisitko pelata vaikka korttia? Onko sinulla kortit?"

Hän avasi oven. Lihansyöjällä oli salkoase ja minä tiesin kyllä kuinka pahaa jälkeä niillä sai aikaan: Salkoaseella pystyi tuikkaamaan toisen hengiltä kolmen metrin päästä, paljon ennen miekan kantamaa. Siksi Akatemia suosittelikin naisoppilaille juuri sitä ja sitten jousta. Vastustaja ei saisi ylivoimaa vain sen takia, että oli sataviisikymmentäkiloinen raavas karju ja minä tytön tyllerö. Valitsin kuitenkin jousen, koska luulin sen harjoittamisen olevan kevyempää. Miten väärässä olin ollutkaan!

Minunkin pitäisi saada jostain ase itselleni pakoani varten.

Nyt kun näin Lihansyöjän kunnon valossa ja ilman mitään huppuja, saatoin todeta hänen olevan aika ruma. Hänellä oli pikimustat, tylsät silmät, eikä oikeastaan kunnollista ihoa, vaan vihertävä, suomumainen pinta. Hänen tukkansa oli kuivaa heinää, paitsi, että se oli väriltään kuin kloorikäsittelyn saanut blondi. Yllään hänellä oli jokin univormua muistuttava harmaa puku. Aika epäsiisti.