Savipalatsi

Luku 11

Kaeti Acantha marssi aamutakissaaan edestakaisin terävin liikkein. Hänen otsansa oli rypyssä ja hän puristi hiusharjaansa niin tiukasti, etten olisi hämmästynyt, jos se olisi naksahtanut poikki. Hän suunnitteli jotain, eikä ollut halukas ottamaan minua mukaan suunnitelmiinsa. Seisoin keskellä huonetta melko kiusaantuneena ja yritin keksiä jotain tekemistä. Annoin katseeni kiertää tiukasti pedatusta pylvässängystä lattialla lojuvaan rikkinäiseen tuoliin. Olimme edenneet yhden keskustelun aikana minun murhayrityksestäni pakosuunnitelmiin. En uskonut hetkeäkään, että Kaeti Acantha halusi oikeasti auttaa minua tai ettei hän puukottaisi minua selkään heti tilaisuuden tullen, mutta olin utelias mitä tästä yhteistyöstä syntyisi.

"Sinun täytyy mennä takaisin pian. Hänen korkeudellaan oli se hajamielinen ilme kasvoillaan... Hänellä on aina se ilme, ennen kuin hän.."

Loppua ei koskaan tullut ja olin melko kiitollinen siitä. Oli epäselvää kuinka läheisissä väleissä Väinö ja tämä nainen olivat olleet, enkä uskonut haluavani edes tietää.

"Huomenna. Tule tänne joko viideltä tai heti kun Prinssi lähtee, niin hoidamme sinut kauas pois Hovista."

Ahdistus.

"Ai silloinko jo? Eikö se ole hieman hätiköityä?" Yritin pidätellä itseäni, mutta tämä tuntui liian nopealta kehitykseltä. Minun piti valmistautua henkisesti.

Sain osakseni vihaista kyräilyä.

"Ei. Aika pitää sopia nyt ja suunnitelma suorittaa mahdollisimman pian. Et voi ravata edes takaisin niin kuin tykkäät. Joku huomaa ennen pitkää. Enkä minä voi tulla luoksesi."

"Entä jos viesti kulkisi Jaakon mukana?"

En itsekään uskonut ehdotukseeni, mutta sisuksiani vihlaisi kun ajattelin Väinön jättämistä.

"Ei, kukaan ei saa tietää. Ei kukaan muu, kuin me kaksi."

"Ei tietenkään. En kerro kenellekään."

Silloin hän hymyili.

"Et tietenkään. Minä pidän siitä huolen. Tiedän juuri sopivan kirouksen tähän tarkoitukseen."

Se ei kuulostanut hyvältä. Oli aika neuvotella.

"Minä vaadin myös jotain. Sinä et saa surmata tai vahingoittaa minua. Jätät minut vähintäänkin ihmisasutuksen laitamille, turvalliseen paikkaan. Et saa myöskään lähettää ketään minun perääni tai kertoa kenellekään tapahtuneesta. Muuten en ole tässä mukana."

Minun äänensävyni ei selvästikään miellyttänyt Kaeti Acanthaa.

"Sinä et ole sellaisessa asemassa, että voit asettaa vaatimuksia."

Hän mulkoili minua hyvin murhaavasti hetken, kunnes päätteli ilmeisesti pelotelleensa minua tarpeeksi.

"Hyvä on. Nyt kirous."

Astuin taaksepäin hermostuneena.

"Mitä se tekee?"

Oikeasti halusin kysyä, sattuiko se.

"Oi, ei mitään, kunhan et puhu mitään tänään täällä tapahtuneesta tai sopimuksestamme kenellekään. Et voi sanallakaan mainita minun osallisuudestani tai mitenkään vihjata siihen suuntaan. Muuten koet hyvin korventavan kuoleman."

Mietin asiaa, mutta ilmeisesti suostumustani ei tarvittu. Kaeti Acantha piilotti kasvonsa kyynärtaipeisiinsa ja päästi omituisia sihahduksia suustaan. Hän nosti katseensa ylös kattoon ja laski kätensä antaen sormien valua kasvojen yli. Hänen kyntensä olivat vaihtuneet pieniin sinisiin liekkeihin, jotka koskiessaan huulia muuttivat ne taivaansinisiksi. Juutuin katselemaan lumoutuneena omituista rituaalia, kunnes hänen päänsä nytkähti kohti minua. Hän oli siinä samassa luonani, tarttui minua liekehtivillä sormillaan hiuksista, veti lähelle ja suuteli.