Joel
Aamu raikas iloinen alkoi tuttuun tapaan minun keholleni ja mielelleni liian aikaisin. Lukemattomista myöhästymisistä ja poissaoloista johtuen minun oli kuitenkin pakko raahata itseni edes kehollisesti kouluun, vaikka mieleni olisi jossain muualla. Minä oikeasti halusin päättää peruskouluni vielä tänä keväänä.
Raahauduin matikan luokassa vakio paikalleni aivan luokan perälle ja heitin reppuni lisäksi omat jalkani paripulpetin päälle. Karkoittaisin tällä liikkeellä mahdolliset häiriötekijät, jotka yrittäisivät istuutua viereeni. Viihdyin paremmin omassa rauhassani enkä kaivannut adhd:ni lisäksi ympärilleni ylimääräistä häslinkiä. En ainakaan sellaiselta hikeltä, joka oikeasti tekisi kyseisen tunnin tehtäviä tunnollisesti.
Rutiinin omainen puhelimeni selailu keskeytyi tuntiessani katseen itsessäni ja jonkun seisovan huolestuttavan lähellä minun reviiriäni. Nostin katseeni ja kohtasin yllätyksekseni tuntemattomat kasvot, joita koristi aavistuksen pelokas ilme. En minä nyt sentään noin pelottava ollut.
"Voinko mä istua tässä? Kaikki muut paikat on varattuja", kiharatukkainen uudeksi oppilaaksi oletettu kysyi minulta heiveröisellä äänellä ja nyki samalla hupparinsa hihaa hermostuneen oloisena. Vilkaisin ympärilleni vain todetakseni, että kaikki paikat tosiaan olivat täynnä enkä voinut häätää uutta tulokasta niin helposti.
Siirsin reppuani aavistuksen verran itseäni kohti antaen näin äänettömän vastauksen pojalle, joka nyt istuutui varovaisesti viereeni kiitollinen ilme kasvoillaan. Toivottavasti tuo ei kuulunut siihen kategoriaan, joiden läsnäolo minua kaikkien eniten vitutti.
"Hyvä Joonaskin on löytänyt paikalle. Joel varmaan voi ystävällisesti jakaa tämän tunnin omaa kirjaansa Joonaksen kanssa", luokan eteen ilmaantunut matikan opettaja ilmoitti ylipirteällä äänellä ja löi lopuksi kätensä yhteen sanojensa tueksi.
Minulle tyypilliseen tapaan en vastannut sanallisesti opettajan päätökseen, mutta kaivoin repustani kirjan esille ja tyrkkäsin sen Joonaksen nenän eteen saadakseni opettajan tyytyväiseksi. Ihme, että kyseinen kirja oli edes eksynyt mukaani tänä aamuna.
Käänsin hieman päätäni nähdäkseni nimeltä mainitun Joonaksen paremmin. Tuo näytti edelleen hieman jännityneeltä ja tuijotti tiiviisti eteensä saamaansa matikan kirjaa, mutta ei ilmeisesti uskaltanut koskea siihen ilman lupaani.
"Ei se rikki mene, vaikka siihen koskee", tokaisin hiljaisella äänellä välttääkseni opettajan tiukat katseet luokan etuosasta. Joonas kavahti hiukan ja käänsi sitten opettajan hetki sitten määräämän sivun auki.
Hymähdin hieman ja omaksi yllätyksekseni olin jäänyt tuijottamaan Joonasta huolestuttavan pitkäksi aikaa. Ei tämä ollut yhtään tapaistani.
Käänsin pääni takaisin puhelimen näyttööni, mutta pidin kuitenkin viileän olemukseni yllä. Tunsin aika ajoin Joonaksen vilkuilevan minua kohden. Jollain oudolla tavalla nautin siitä tunteesta, mutta se kaiketi liittyi vain valta-asemaani, jota olin tottunut kantamaan. En minä harrastanut tunneasioita millään tasolla.
***
Sanoja: 370
Hyvää yötä💤
YOU ARE READING
We're fucking losing it || Blind Channel oneshots
FanfictionLaitetaan Blind Channelin jäsenet kattilaan, kiehautetaan, annetaan hautua kannen alla muutama minuutti, sekoitetaan hyvin ja katsotaan, millanen oneshotti-kirja saadaan aikaan💅🏻 Ps. en varottele lukujen alussa eli omalla vastuulla😘
