We're fucking losing it || Blind Channel oneshots

Puuttuva palanen || OllixAleksi

Olli

"Se ei löydy", Aleksi parkaisi epätoivoisena keittiössä, jossa tuo oli häärännyt koko iltapäivän hankkimani Rilla-palapelin parissa. Sen oli tarkoitus ilahduttaa suruprosessin keskellä koiran menehdyttyä, mutta tähän menessä se tuntui aiheuttaneen vain enemmän harmia...

"Mikä ei löydy?" Kysyin sohvalta, josta oli suora näköyhteys keittiöön. Keittiöön, jonka tuo mies oli onnistunut kääntämään ylösalaisin. Jokaisen kaapin ja laatikon sisältö oli levitelty ympäriinsä ja kyseinen palapeli oli hukkunut tavaroiden alle. Ihmekkö tuo, jos tuolta ei mitään löydä?

"Rillan kuonosta puuttuu palanen", Aleksi puuskahti ja konttasi pöydän alle kymmenettä kertaa muutaman minuutin sisään. Joko saa soittaa valkotakkiset?

Naurahdin itsekseni, mutta Aleksin osoittama murhanhimoinen katse sai minut hiljenemään. Harvinaisen vakava asia kyseessä.

"Siinä on varmaan vaan tapahtunut virhe. Mä voin laittaa palautetta sinne verkkokauppaan. Tulisit nyt halimaan mun kanssa", maannittelin Aleksia kädet ojossa sohvan selkänojan yli. Olin koko päivän yrittänyt saada tuolta huomiota, mutta palapeli oli selvästi tällä hetkellä ykkös prioriteetti.

"Se on täällä jossain. Pakko sen on olla", Aleksi jatkoi, enkä ollut varma, oliko tuo edes kuullut puheitani. Ainakaan ne eivät saaneet minkäänlaista painoarvoa.

Luovutin raskaan huokauksen kera ja siirryin tuon suorastaan hysteerisen miehen seuraksi keittiöön. Vai, pitäisikö sanoa kaatopaikka?

"Ei sitä edes huomaa. Se sulautuu tähän meidän mustaan ruokapöytään", totesin vilkaistuani Aleksin ahertamaa palapeliä. Viimeinen kerta, kun kyseisen kapistuksen tuolle ostan...

"Sä et nyt ymmärrä! Rillasta puuttuu palanen! Musta puuttuu palanen!" Aleksi suorastaan huusi selvästi vihastuen siitä, miten rennosti suhtauduin tilanteeseen.

"Aleksi, Rilla on kuollut", totesin hieman turhankin tökerösti, mutta kommentini sai Aleksin pysähtymään ensimmäiseen puoleen tuntiin, jos jotain positiivista pitää keksiä.

Aleksi oli seisahtunut selkä minuun päin nojaten käsillään tiskialtaaseen. Hetken luulin tuon räjähtävän kohta huutamaan, mutta tuon hartioiden hytkyminen herätti minut siihen todellisuuteen, että olin saanut tuon itkemään.

"Hei, älä nyt. Anteeks", kuiskasin hätääntyneenä ja kiersin käteni mieheni ympärille, jonka itku näytti yltymisen merkkejä.

Aleksi yritti hetkellisesti taistella vastaan ja työntää minua kauemmas itsestään, mutta vahvat käsivarteni pitivät tuon tiukasti paikoillaan. Tajuttuaan ylivoimani Aleksi luovutti ja rojahti minua vasten itkemään vain vuolaammin.

"Ton palapelin oli tarkoitus ilahduttaa. En mä sitä olisi hommannut, jos olisin tiennyt, että se saa sulle tälläsen olon. Rillan kuolemasta on nyt 2 kuukautta ja mä toivoisin, että sä muistaisit välillä munkin olemassaolon", puhelin edelleen itkevälle Aleksille. En tiedä, oliko puheeni tarkoitus edes millään tavalla lohduttaa. Aleksi oli ikään kuin sulkeutunut kuoreensa kokonaisuudessaan Rillan poismenon jälkeen, joten itku saattoi tässä kohdin olla vain hyvästä.

"Rilla ei tuu enää ikinä takaisin", Aleksi jatkoi lohdutonta itkuaan saaden minut hieman neuvottomaksi. Näin parhaaksi pysyä vaiti ja tiukensin vain haliotettani tuon ympärillä. Joskus itkun on parempi vain antaa tulla.

Silmäni tarkensivat hanan takana piilottelevaan karkulaiseen. Irrotin hieman vastahakoisesti toisen käteni Aleksin ympäriltä ja noukin pienen palapelinpalan sormieni väliin.

"Tää tais olla hukassa", hymähdin Aleksille, jonka itku lakkasi lähes saman tien. Tämä pala taisi olla ratkaiseva tekijä tässä neuvottomassa tilanteessa.

"Sä saat laittaa", ojensin hymyillen Aleksille palan ja käännyin tuon mukana keittiönpöydän ääreen.

"Rilla on taas kotona", Aleksi totesi palan asetuttua kohdilleen ja soi minulle hymynsä, jota en muistanut nähneeni muutamaan kuukauteen.

"Ja Aleksi", vastasin hymyllä tuon hymyyn ja asetin tuon hiusten sekaan hennon rakastavaisen pusun.

Kaikki palat tallella.

***
Sanoja: 507

🧩🧩🧩