We're fucking losing it || Blind Channel oneshots

Muumilakanat || JoelxOlli

Joel

"Herätyys", kuiskailin hennosti poikaystäväni korvaan ja upotin toisen käteni tuon kultakutreihin. Mieleni teki pahaa häiritä noin suloisen otuksen kauneusunia ja oli sanomattakin selvää, ettei tuo heräisi edes väkivaltaisin keinoin. Joka tapauksessa kello lähenteli puolta päivää ja meidän olisi pakko alkaa näyttää elonmerkkejä. Vaikka varsinaisesta työpäivästä ei ollut kyse, to-do listamme oli sitäkin pidempi. Kotityöt tuppasivat tässä taloudessa unohtumaan, mutta olimme sopineet yhdessä, että tänään olisi se päivä. Toivottavasti sopimuksen toinen osapuoli ei ollut tullut nukkuessaan toisiin aatoksiin...

"Olli kello on kohta 12. Noustaisko jo?" Jatkoin epätoivoista herättelyäni ja aloin jo jakaa huulillani pieniä huomionosoituksia tuon kasvoille. Nekään eivät ilmeisesti olleet tarpeeksi tehokkaita Ollin vain inahtaessa vastaukseksi. Senkin pystyi kyllä jo luokittelemaan saavutukseksi tuon kohdalla.

Vetäisin yllättäen peiton kokonaisuudessaan Ollin päältä, jolloin tuon kehoa jäi suojelemaan ainoastaan bokserit. Makuuhuoneemme lämpötilat olivat samoja lukemia jääkauden kanssa, joten vähemmästäkin luuli palelevan. Olli kuitenkin tuttuun tapaansa uhmasi tahtoani ja kääriytyi vain pienempään kasaan pitääkseen itsensä lämpimänä. Pitäisiköhän minun palkata tähän hommaan joku ammattilainen?

"Mä voisin tehä meille aamupalaa, jos sä nouset nyt", vaihdoin levyäni lahjontapuolelle. Käperryin tuon viereen samanlaiseksi kasaksi ja nappasin tuon kanssani lusikkaan. En minä tuolle kuitenkaan hypotermiaa halunnut aiheuttaa toimillani, vaikka tämä ele ajaisikin tuon vain syvemmälle unten maille.

"Teetkö banaanilettuja?" Kuulin Ollin unisen äänen kysyvän enkä ollut edes aivan varma, oliko tuo hereillä kysymyksen esittäessään.

"No teen ja laitan vielä sun lemppari muumilakanat, kun päästään siihen kotityöhön asti", jatkoin suostuttelua aavistus naurua ääneessäni mukana. Joskus minusta aamuisin tuntui kuin olisin keskustellut 2-vuotiaan kanssa, mutta minkäs teet. Rakkauteni Ollia kohtaan kesti nämä pikku pirulaiset tuon aivojen perukoilla.

"No sitten", Olli vastasi väsymys edelleen vahvana äänessään ja alkoi pikkuhiljaa herätellä kroppaansa otteestani. Hellitin hieman omaa halausotetteni tuosta ja hymähdin hyväksyvästi. Toimi kai tämä herääminen näinkin...

"Harmi, etten mä voi joka aamu lahjoa sua banaaniletuilla ja muumilakanoilla", totesin hymyillen Ollille ja siirryin kiskomaan paitaa päälleni. Minun oli mentävä nyt suorittamaan lupausteni ensimmäinen osa keittiön puolelle.

"Saanko mä pötköttää sen aikaa, kun sä teet aamupalaa?" Olli kysyi edelleen makuulta ja loi minuun mahdollisimman suloisen katseen. Se tiesi tasan tarkkaan, etten osannut sanoa tuolle katseelle kieltävästi ja se käyttikin sitä hyvin usein aseena minua vastaan.

"No tän kerran. Mutta sen jälkeen, vaikka kannan sut pöydän ääreen", myönnyin hymyillen ja kävin vielä asettamassa pikaisen pusun Ollin huulille.

"Ei kuulosta yhtään huonolta ajatukselta", kuulin Ollin mutisevan minun jo suunnatessa makuuhuoneen ovelle. Naurahdin ja pudistin päätäni tuon jutuille. Tuota miestä minä en vaihtaisi ikinä mihinkään. Vaikka se olisikin varmaan valmis luopumaan minusta banaanilettujen tai muumilakanoiden tähden...

***
Sanoja: 411

En saa unta. Pitäis ilmeisesti lopettaa energiajuomien nauttiminen kaksin käsin ilta-aikaan...🥱