Kuolemanenkeli

11.

"Okei, sä taidat olla tarpeeksi lämmin luomaan liekin." sanon Joonalle tuntia myöhemmin. Kello on varmaan puolilla päivin. Takan liekki on sammunut, koska kepit loppuivat kesken. Meillä on kamala nälkä.

"Joo, kokeillaan vain." Joona sanoo nousten ylös. Pakkaamme vähät tavaramme. Sammutan kytevän hiilloksen vedellä ja siirrän Joonan sängyn takaisin.

"Jos luon liekin tässä, saatamme siirtyä hieman eri kohtaan Helvetissä", Joona sanoo "Mutta ei sen pitäisi haitata." nyökkään ja Joona kumartuu koskettamaan lattiaa. Kun hän kääntää katseensa ylös, näen liekin leimahduksen hänen silmissään. Se kuitenkin katoaa miltei heti. Liekki ilmestyy ja hipoo kattoa.

"Valmis?" Joona sanoo ääni väristen. Tuijotamme hetken liekkiä.

"Valmis." sanon ja astumme liekkiin.

.

.

.

Syöksymme jälleen kohti Helvettiä. Huomamme että unohdimme siivet.

"Ai hemmetti!" kohtaan, josta siivet kasvavat sattuu hirveästi. Vielä pari sekuntia... ja olemme perillä. Tömähdänme maahan ja kompuroin eteenpäin. Joona saa minut kiinni ennen kuin kaadun maahan. Hän kiskaisee minut oven suuntaan. Kukaan ei nähnyt meitä. Juoksemme jälleen käytäviä pitkin kohti kokoustilaa.

"Luulen että heillä on juuri kokous. Meidän täytyy pian lähteä retkelle." Joona puuskuttaa. Saavutamme viimein oven ja rämäytän sen auki.

"Olemme paikalla!" huudan. Kaikki päät kääntyvät meihin.

"Miten ihastuttavaa, että päätitte saapua. Sillä tämäkin suunnitelma olisi mennyt puihin ilman sinua!" Toni huutaa.

"Anteeksi, Toni. Olemme kuitenkin nyt täällä." Joona sanoo. Nyökkään. Jäämme seisomaan huoneen reunalle.

"No niin, kuten olin sanomassa, kaikki retkelle lähtevät, hakevat asevarastosta oman aseensa, eväspaketin ja laukun. Ruokaa on parin kuukauden matkalle", en tiennyt että se kestää niin kauan. Voi ei.
"Unna sen sijaan, sinut lähetän valmisteltavaksi. Vain hieman verta ja palovammoja, niin Paholainen uskoo sinua. Sinun täytyy vakuuttaa hänet, että muut ovat kuolleet. Olet vähän sekopäinen ja yrität hyökätä yksin. Saat jousipyssyn, vaikkakin vartijat varmaan riisuvat sinut aseista. Kun palaamme, tulemme oikopäätä pelastamaan sinut sotaa varten." Toni selittää. Nyökkään kylmien väreiden kulkiessa alas selkääni. Nuori, varmaan yhdeksäntoistavuotias tyttö kiiruhtaa luokseni.

"Minun täytyy valmistella sinut." hän sanoo. Hän vetää minua käsivarresta kohti ovea.

"Näenkö vielä ystäviäni?" kysyn hätäisesti kun tyttö avaa oven.

"Kyllä. Ennen kuin lähdemme." Toni sanoo huoneen keskeltä. Puristan Joonan kättä ennen kuin ovi pamahtaa kiinni. Niiskaisen ja riennän tytön perään.

"Minä olen Sanni. Olen kuolemanenkeli myös, tosin minut koulutettiin myös hoitajaksi, kapinallisille. Kiva tavata, Unna." Sanni kertoo.

"Öm, okei, kiva." sanon hiljaa. En jaksa keskustella juuri nyt. Sanni höpöttää jotain koko matkan. Nyökkäilen ja hymähtelen välillä. Saavumme pian kuitenkin huoneeseen, jossa on vaatteita, röykkiöittäin ja joitain meikkejä, sairaalatavaroita ja sellaista.

"Okei, no niin", Sanni sanoo "sun vaatteet sopii ihan hyvin, voitais vähän repiä tuota takkia, ja tehdään pari haavaa. Ja palovammoja." nyökkään suostumukseni merkiksi. Sanni alkaa sormeilla takkiani, hän käskee minun ottaa sen pois. Hän leikkaa siihen pieniä palkeenkieliä ja repii niitä isommiksi. Sitten hän levittää niiden reunoille punaista väriä. Saan takin päälleni, ja Sanni taputtelee väriä iholleni ikään luin merkiksi. Sitten hän ottaa takin taas pois, ja piirtää verisiä haavoja ihooni. Hän lisää myös muutaman palovamman kaulalleni ja vahvistaa kasvojeni arvet uusiksi haavoiksi. Hän lisää myös tummaa väriä kasvoihini tomuksi.

"Noin. Vielä jousi...", hän mutisee itsekseen. Hän kaivaa romun alta vanhan jousen, joka on melkein katki.

"Ööh, jos mun pitää ampua tuolla, mä varmasti kuolen." sanon kulmat koholla.

"Öh joo. Onko sulla omaa jousta?" Sanni kysyy.

"Joo. Se on mun laukussa." sanon nostaen laukkuni maasta ja vetäen jouseni ulos.

"Parempi. Nyt esitä mielipuolta." Sanni sanoo totisesti. Meinaan purskahtaa nauruun.

"Mitä?" sanon epäuskoisesti.

"Sun pitää esittää mielipuolista, joka yrittää hyökätä Paholaista vastaan. Sun kaikki ystävät, rakkaat ja kaikki on kuollut sen takia." Sanni selittää. Vedän silmäni kieroon ja työnnän kieleni ulos.

"Ei noin, tyhmä! Hemmetti, yritä edes!" Sanni huutaa naurahtaen. Töllötän häntä silmät pyöreinä ja solkotan jotain lihapullista. Sitten vakavoidun. Lasitan silmäni (tai yritän) ja avaan suuni raolleen.

"Nyt, sano 'minä olen elossa! Minä taistelen!'" Sanni sanoo. Tositan hänen sanansa ja lisään mielipuolisen naurun. Sanni näyttää peukkua. Herään 'transisstani' ja käymme läpi vuorosanojani, joita voin käyttää. Lopulta päätäni alkaa särkeä kaikesta mitä pitää muistaa.

"Kappas, kello on jo viisi! Sinulla on tunti aikaa hyvästellä kaverisi. Lähtö on ajoitettu kuudeksi, silloin sinä hyökkäät." Sanni sanoo. Nappaa laukkuni.

"Kiitos. Nämä haavat ovat mahtavia." sanon hänelle. Hän hymyilee ja poistun ovesta. Henkäisen syvään, ja saan estettyä kyyneleet. Sitten joku hyökkää takaani puristaen kätensä vartaloni ympärille. Minä tunnen nämä kädet. Käännyn ympäri ja painan pääni Joonan rintaan.

"Entä jos se ennutus ei koskekaan mua? Entä jos sä kuolet?" kysyn nieleskellen kyyneleitä.

"Sitten me kuollaan. Ollaanpahan ainakin yhdessä." Joona sanoo silittäen hiuksiani.
.
.
.
"No, nyt on se aika." Aida sanoo. Seisomme ruokalassa porukkani kanssa. Meillä on vielä kymmenen minuuttia aikaa. Kaikkien ilmeet ovat melko kuolleet.

"Niin. Jos me ei nähdä enää, voin sanoa että te ootte parhaat kaverit mitä mulla on ollut." Luka sanoo ääni täristen. Kyynel valuu silmäkulmastani jättäen polttavan, märän juovan kasvoilleni.

"Sama. Mulla ei ollut paljon kavereita kun olin vielä normaali. Mä olin se outo, vihreetukkanen poika." Santtu sanoo. Samuel lyö häntä selkään 'lohduttavasti'.

"Tää on epäreilua!" parahdan ja kaappaan ystäväni ryhmähaliin. Pysymme paikoillamme hetken. Mutta me tiedämme, että meidän täytyy päästää irti.

Kaikesta täytyy päästä joskus irti.

"Unna pyydetään saapumaan ovelle." ääni huutaa kauempaa. Päästän hitaasti irti. Joona tarttuu kiinni kädestäni, ja suutelee minua. Se on raju suudelma, koska kumpikaan ei halua toisen unohtavan toista. Päästän irti Joonan kädestä.

"Hyvästi." kuiskaan.
Juoksen ovelle. En käänny katsomaan, sillä jos kääntyisin, en pystyisi lähtemään. Toni odottaa minua ovella.

"No niin. Eläydyhän rooliisi. Onnea!" hän sanoo ja työntää oven auki. Henkäisen syvään ja astun ulos. Suljen silmäni, ja kuvittelen laittavani kasvojeni päälle naamion. Otan silmiini tyhjän katseen ja raotan suutani. Kurtistan kulmiani ja ryntään kohti Paholaisen linnaa. Paha vain, että minua ollaan jo vastassa.

"Viimeinkin." sanoo tuo kylmä, murhanhimoinen ääni.
.
.
.

Wuuup wuup, cliffhanger;) Sorry, tässä vähän kesti, mutta nyt se tuli!! Kiitos ihanat, mulla on melkein 200 lukukertaa :D

Pysykää ihanina!

Aino xoxo ♡