Kuolemanenkeli

19.

"Joona!" huudan itkuisena. Hän seisoo rotkon reaunalla. Hänen edessään on luurankovartija, jolla on ase. Hän tähtää Joonaan. Joona näyttää kohtaloonsa alistuneelta. Juoksen kohti heitä. En taida ehtiä. Jalkaani sattuu luodin takia. Vartija lataa aseen. Hän painaa sormensa liipaisimelle. Ase laukeaa kohti Joonaa.

Mutta minä seison siinä välissä.

Herään omaan huutooni. Niin kuin monta kertaa aiemminkin. Olen jäässä. Alan itkeä jälleen. En ymmärrä, kuinka silmäni edes tuottavat kyyneleitä kaiken tämän itkun jälkeen. Minä itken koko ajan.

"Unna? Oletko kunnossa?" Joona kysyy. En pysty vastaamaan, vaan itken vain enemmän. Joona nousee ja tulee sänkyni viereen.

"Auta... minä..." sanon ja itken lisää. Istun sängyn reunalle.

"En halua polttaa sinua", Joona sanoo surullisesti.

"Ihan sama jos poltat." onnistun sanomaan. Tartun Joonan paidanrinnukseen ja nojaan lähemmäs. Hänen silmissään välähtää kipinä. Virnistäen suutelen häntä. Hän vastaa oikopäätä ja laittaa kätensä paljaille jaloilleni. Ihoni räjähtää kihelmöintiin ja kipinöihin. Hän nostaa käsiään vyötärölleni. Hänen sormensa livahtavat paitani helman alle. Henkeni salpautuu. Kylmästä ei ole jälkeäkään. Liu'utan käteni alas hänen selkäänsä. Hän värähtää.

"Unna mä poltan sua." Joona sanoo hengittäen raskaasti.

"Joona mä en välitä." vastaan samalla äänensävyllä. Joona nojaa taaksepäin jotta hän näkee kasvoni. Tunnen tatuointien polttavan ihoani. Huokaisen.

"Okei. Mennään ulos?" kysyn kallistaen päätäni. Joona naurahtaa. Sellaisella älä-ole-hullu sävyllä.

"Nyt nukutaan sori vaan." Joona sanoo. Hän nousee ja ottaa paitansa pois. Suon itselleni nopean silmäyksen. Se pitenee tuijotukseksi. Minä taidan kuolata.

"Älä tee noin." kuiskaan. Joona virnistää. Juuri niin kuin minäkin tein kun hän sitoi jalkaani.

"Miks?" hän kysyy purren huultaan. Voi Luoja... ravistan päätäni ja nostan peiton kasvojeni eteen. Joona nauraa. Poskiani kuumottaa.

"Hyvää yötä." hän sanoo. Sänky narahtaa kun hän kääntyy ympäri etsiessään mukavaa asentoa. Huokaisten suljen silmäni ja annan itseni valua unen rauhoittavaan tiedottomuuteen.
.
.
.

Seisomme mökin ulkopuolella. Meidän täytyy mennä takaisin. Reiteeni sattuu joka askeleella, jonka otan. Joona tarttuu käteeni. Hän sytyttää liekin ja astumme sen sisään. Tunnen sisälläni humahduksen, ja jälleen kaikki tatuoinnit ovat punaisia. Puren hampaani yhteen eteen huutaisi. Tipahdamme pian kapinallisten turvapaikan luo. Ryntäämme sisään ennen kuin kukaan näkee meitä. Sisällä on hiljaista. Kävelemme käytävää pitkin kohti varastoa, josta haemme uuden aseeni.

"Aletaan treenaamaan." Joona sanoo hymyillen vinosti.
.
.
.
*2 viikon kuluttua*

Seisomme kapinallisten turvapaikan etuovella. Joukkomme saapuvat herkellä minä hyvänsä. Henget saapuivat jo aikaisemmin, ja majoitimme heidät ruokasaliin. Puren huultani ja katson hermostuneesti ulos pienestä raosta. Joona puristaa kättäni. Sitten huomaan liekin leimahtavan pihalle. Siniset saapuvat. Osa heistä nilkuttaa ja kaikilla on jonkinasteisia vammoja.
Joona avaa oven. Kapinallisten perässä tulee joukko punertavanmustia piruja. Heillä on sarvet ja kaikki.

"Aida oli keltaisissa, kuten myös PT. Punaisissa oli Santtu, ja Samuel. Ja Ben... olisi ollut sinisissä." Joona kuiskaa korvaani ennen kuin hän lähtee viemään piruja henkien luo. Sydäntäni raapaisee. Sitten saapuvatkin jo keltaiset. Etsin katseellani tuttua ihmistä. Tavoitan PT ilmeettömät kasvot. Kun hän huomaa minut, hän pudistaa päätään. Ymmärrän eleen tarkoituksen. Ensin Maya, nyt Ben ja Aida. Kyyneleet juovittavat poskeni. Jälleen kerran. Päästän tukahtuneen nyyhkäyksen kämmeneni takana. PT tulee viereeni. Punaiset laskeutuvat muutaman minuutin kuluttua. Näen onnekseni Santun vihreät hiukset jo kaukaa, niiden vieressä Samuelin siilitukan. He ryntäävät luoksemme.

"Ketkä puuttuu?" Santtu kysyy.

"Vihreät. Ja... Aida ja Ben", sanon nielaisten. Samuel painaa päänsä ja Santtu iskee kämmenellään seinää kiroten. Joona saapuu pian ja jäämme odottamaan vihreitä. Kuluu viisi, kymmenen ja lopulta kolmekymmentä minuuttia, eikä heitä kuulu. Alan uskoa että menetimme Lukankin. Mutta silloin ulos välähtää uusi liekki. Luka etunenässä (joku tyttö kainalossa) astuvat sisälle. Huokaisen helpotuksesta.

"Senkin pikku idiootti! Arvaa pelättiinkö me, että löydetäänkö me teitä kahta enää?" Luka huutaa hymyillen, pamauttaen Joonaa käteen.

"No, tässä me ollaan." Joona sanoo. Lukan katse kiertää jokaisessa meissä.

"Mutta... mikä ryhmä puuttuu?" hän kysyy ymmällään.

"Ei mikään." sanon kyynelehtien. Lukan iloinen hymy sammuu. Hän nyökkää surullisesti.

"Kaikki koolle!" Joona karjahtaa. Kaikki kääntyvät katsomaan.

"Meidän johtajamme Toni on poissa. Sota aloitetaan huomenna. Kuka on uusi johtajamme?" Joona huutaa. Hän on niin hyvä näissä puheissa. Joukko alkaa mumista.

"Sinä!" joku huutaa. Kuuluu myötäilevää mölinää.

"Muita ehdotuksia?" Joona kysyy.

"Ei!" huutaa sama ääni. Kaikki räjähtävät nauruun.

"Saanko esitellä, kapinallisten uusi johtaja Joona!" huudan nostaen Joonan käden ilmaan. Kaikki huutavat ja nostavat nyrkkinsä ilmaan.

"Huomenna soditaan." Joona toteaa painaen nopean suukon huulilleni.

Paitsi etten ole täällä huomenna.
.
.
.
Hih. Oonks mä kiva tyyppi? ;) sori kun luvussa kesti ja kun se on näin lyhyt. Mutta aikas kiva cliffhanger, vai? Seuraavassakin luvussa voi kestää, mutta tällä viikolla sen pitäis tulla.

Aino, xoxo ♡