Olin oikeastaan todella tyytyväinen viikonloppuun äitini kanssa. Luulin, että hän haluaa tehdä kaikkea tylsää. Tai sellaista mitä en äidin kanssa halua tehdä... tiedän naurettavaa. Sen sijaan katsoimme vain elokuvia ja teimme ruokaa. Äidin kanssa oli hauskempaa kuin odotin.
Koulussakin oli tähän asti ollut siedettävää, vaikka en koulusta liiemmin pidäkkään, mutta matikan tunti pilasi hyvän päiväni. Ja lisäksi oli maanantai, päivä jota vihasin eniten koko viikossa.
Vilkaisin taululle ja pyöräytin silmiäni kun opettaja piirteli lisää numeroita taululle. Nojasin käteeni ja yritin tehdä tehtäviä. Oikeastaan olin saanut vain tehtävän numeron vihkooni ja siihen se sitten jäikin. Matikka ei ollut todellakaan vahvin lajini. Myönnän etten ollut hyvä muissakaan aineissa, koska noh... koulu ei ole minun juttuni.
Huokaisin helpotuksesta kun pääsimme pois.
"Foster", opettaja sanoi. Pysähdyin kuin seinään hänen sanoessa sukunimeni. Joe katsoi minua virnistäen ja sanoi äänettömästi, että menee jo ja odottaa minua. Käännyin ympäri ja muodostin tekohymyn kasvoilleni. Hän pyysi minut lähemmäs kun muut oppilaat olivat lähteneet.
"Kuule Riley... opettajat ovat huolissaan koulunkäynnistäsi ja tulevaisuudestasi. Pelkään pahoin, että joudut uusimaan kurssit. Soitan äidillesi vielä ja juttelemme asiasta", hän sanoi ja viittoi minut ulos. Just... miksi edes jatkan lukiota, vaikka voisin lopettaa koko paskan. Huokaisin ja lähdin etsimään Joeta.
"Mitäs pahaa sä olit tehny?" Hän kysyi nauraen. Mulkaisin häntä ja huokaisin taas syvään.
"En selviä koulusta hengissä. Miks mä en vaan lopeta?" Sanoin ja istuin aulassa oleville penkeille.
"Riley... ehkä on parempi, että sä käyt koulus loppuun. Ihan vaa tulevaisuutes kannalta", Joe selitti. Pyöräytin silmiäni ja rojahdin nojaamaan seinään.
"Sä alat kuulostaa pelottavan paljon mun äidiltä", sanoin nauraen ja katsoin häntä. Halusin lopettaa lukion oikeasti. Ei täällä tarjottu minulle mitään mistä olisin ollut kiinnostunut. Huokaisin ja suljin silmäni. Kävin koulua oikeastaan vain äitini takia. Olin hänen ainoa lapsi ja hän halusi, että pärjäisin hyvin. Ei hän kuitenkaan ole näyttänyt kenellekkään tosistuksiani, olin sen verran huonot. Olin sentään tunneilla aina. Ellen ollut sairas.
"Pakkohan mun on. Jos et saa töitä mistä saa rahaa asuisit varmaankin kadulla tai äitis nurkissa. Oisko se kivaa?" Joe sanoi. Mietin hetken ja pyöritin päätäni.
"Riley, sun äitis vaan haluu, että pärjäät hyvin etkä joudu kadulle. Ja niin mäkin toivon. Harkitsisit edes", Joe jatkoi. Nyökkäilin pienesti päälläni pariin kertaan ja sitten kiedoin käteni Joen ympärille.
"Kiitos kun puhuit järkeä minulle", sanoin hänen korvaansa. Tiesin kyllä, että äiti ja Joe välittivät minusta ja halusivat parastani.
Nojasin käsiini ja olin nukahtamaisillani. Opettaja selitti hitaasti jotain asiaa, joka meni toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos. Odotin innolla, että koulu loppuu vartin päästä. Pääsisin kotiin ja käpertyisin peiton alle piiloon huomista.
Hymyilin idealle, koska se kuulosti hyvältä.
Pelkäsin todella äidin reaktiota opettajan puhelusta kun pääsen kotiin. Tiesin, että äiti passittaa minut kirjan eteen ja pitää minua siinä niin pitkään, kunnes osaan edes jonkun asian.
Otin laukkuni tuolin selkänojalta nopeaa ja kaappasin kirjat syliini. Suuntasin ovelle ensimmäisenä, etten joutuisi kuuntelemaan taas opettajan valitusta siitä miten huono olin koulussa ja blaa blaa blaa blaa...
Seisoin koti ovemme takana ja huokaisin syvään ennen kun astuin sisään. Riisuin takin ja kengät nopeaa ja suuntasin huoneeseeni. En ehtinyt edes keittiön ohi kun äiti huomasi minut.
"Riley!" Äiti huusi. Paska. Kävelin varovasti äidin luo. Hän pyysi minua istumaan.
"Opettaja soitti.... niinkö?" Kysyin varovasti ja äiti nyökkäsi.
"Kuule... en aio vaivata sinua tällä asialla, mutta tiedäthän, että opiskelu on tärkeää. Siksi toivonkin, että opiskelisit ahkerammin", äiti sanoi. Lysähdin tuolissa helpottuneena. Ei kotiarestia tai mitään. Jes.
"Äiti mä lupaan, että opiskelen ahkerammin. Mä lupaan", vakuutin. Äiti vain hymyili. Hän tiesi, että en ollut hyvä koulussa ja minulla oli vaikeuksia oppia uutta. Mutta silti hän halusi minun menestyvän.
Nousin tuolilta ja lähdin huoneeseeni. Heittäydyin sängylle ja otin puhelimeni esiin. Avasin whatsappin ja etsin minun ja Joen keskustelun.
"Jes! en saanu mitään huutoja :D" kirjoitin. Sain vastaukseksi vain hymyilevän emojin ja peukun. Hymyilin ja sammutin puhelimeni. Jäin siihen makaamaan ja katselin kattoa.
****
Tässä nyt joulun kunniaksi uusi luku! Ja hyvää joulua kaikille lukijoille ja muille wattpadin käyttäjille!
Luvussa voi olla virheitä, mutta koitan korjata ne kun jaksan. Seuraava luku tulee kun tulee ja kun ehdin kirjoittamaan:)
YOU ARE READING
We are family | 5sos finnish
Fanfiction*** Kun Riley kuulee äitinsä keskustelun ja saa kuulla, että hänellä on isoveli, joka lähti isän kanssa ennen Rileyn syntymää pois. Sen kuultuaan Riley lähtee etsimään isäänsä ja veljeä, joista hänellä ei ollut hajuakaan! *************** Toivoisin...
