Kun menin kouluun seuraavan viikon maanantaina Joe oli ehkä vähän suuttunut minulle, koska en ollut ilmoittanut itsestäni mitään hänelle. Juuri nyt olin ruokajonossa ja katsoin Joen pöytää, jossa istui muutamien tyttöjen kanssa. Tuhahdin ja otin pari pizza palaa ja pienen pepsi pullon ja suunnistan Joen pöytää kohti.
"Joe?" Kysyin purren huultani ja odotin pojan reagoivan. Joe huokaisi lopulta ja katsoi minua.
"Niin, että voidaanko me puhua?" Kysyin ja vilkuilin tyttöjä, jotka katsoivat minua uteliaana.
"Kahdestaan", sanoin ja huomasin tyttöjen pettyneet kasvot, kun Joe nousi ylös ja lupautui juttelemaan kanssani. Kävelimme tyhjään pöytään ja avasin suuni.
"Anteeks... mä oon pahoillani kun en ilmottanut sulle missä olin, koska siinä oli nyt vähän kaikkee", mumisin ja katsoin Joea pahoittelevalla ilmeellä.
"Esimerkiksi?"
"Esimerkiksi se että sain kuulla, että äiti on valehdellut isästäni ja väittänyt hänen olevan kuollut, vaikka oikeasti asuu Sydneyssä isoveljeni kanssa josta minulla ei ollut hajuakaan!" Sihisen hampaideni välistä.
"Kaiken lisäksi veljeni vihaa minua ja isääni en voi isäksi kutsua"
"Oisit sä silti voinut ilmoittaa..." Joe sanoi turhautuneesti ja lähti takaisin viihdyttämään tyttöjä. Tässä oli kyllä nyt jotain mätää. Yleensä Joe ei tuollainen ollut. Poissaollessani on tapahtunut jotain...
***
Seuraavalla tunnilla Joe meni istuskelemaan niiden ruokala tyttöjen kanssa. Joe oli oikeassa. Minun olisi kyllä pitänyt kertoa hänelle missä olin.
Joe meni istumaan yhden poikapuolisen kaverinsa kanssa, joten minä jäin istumaan yksin. Mietin kyllä miksi Joe oli minulle näin vihainen? Jätin asian sikseen ja aloin kuuntelemaan opettajan papatusta uudesta aiheesta, jota aloimme käymään läpi.
Tunnin jälkeen nousin paikaltani ja lähdin viemään kirjat lokerolleni. Huomasin, että joku tyttö, jota en ennen ole nähnyt nojaili lokerooni ja selasi puhelintaan pyöritellen päätään huvittuneena. Katsoin häntä tarkemmin. Tyttö punaruskeat hiukset ja vaaleilla farkuilla, jotka oli kääritty nilkkoihin. Paitana hänellä toimi tavallinen valkoinen toppi ja sen päällä hänellä oli puolipitkähihainen neule.
"Moi?" Sanoin hiljaa ja toivoin, että tyttö tajuaisi väistyä edestäni pois.
"Ai sori", hän naurahti ja siirtyi nojaamaan viereiseen lokerikkoon. Laitoin lokeroni oven kiinni ja kohtasin tytön sinertävät silmät.
"Mä oon muuten Amy", hän esittäytyy hymyillen.
"Mä oon Riley", vastasin ja vilkuilin ympärilleni, jos näkisin jonkun tyttöporukan hihittelemässä jossain nurkan takana.
"Älä huoli kukaan ei käskeny mun tulla jutteleen sulle. Satuin vaan nojaamaan sun lokeron edessä", hän naurahti. Nyökkäsin pienesti ja hymyilin.
"Mä en oo nähnyt sua ennen", sanoin ja kohotin kulmaani.
"Joo, muutin tänne vasta", Amy vastasi. Sen jälkeen välillemme laskeutui hiljaisuus.
"Muuten... kun mulla ei ole niinkun kavereita täällä niin mehän voitaisiin nähdä joskus ja tutustua?" Amy ehdotti. Oikeastaan hänen idea kuulosti hyvältä.
"Okei! Voitko antaa sun numeros niin mä annan mun numeron sulle?" Kysyin. Amy nyökkäsi ja ennen kun ehdin reagoida hän otti käteni ja kirjoitti numeronsa siihen. Itse tein samoin, eli kirjoitin numeroni Amyn käteen.
"Mun pitää mennä kotiin. Nähään huomenna!" Huikkaan Amylle ja lähdin koulun ulkopuolelle odottamaan äitiä. Odottaessani kaivoin puhelimeni esiin ja tallensin Amyn numeron hymyissä suin. Huomatessani äidin auton lähdin juoksemaan sitä kohti ja hyppäsin kyytiin.
YOU ARE READING
We are family | 5sos finnish
Fanfiction*** Kun Riley kuulee äitinsä keskustelun ja saa kuulla, että hänellä on isoveli, joka lähti isän kanssa ennen Rileyn syntymää pois. Sen kuultuaan Riley lähtee etsimään isäänsä ja veljeä, joista hänellä ei ollut hajuakaan! *************** Toivoisin...
