Katsoin epäilevänä edessäni olevaa käytävää ja sitten poikia, jotka olivat takanani. Tunsin pienen nykäisyn kun he lähtivät pukkaamaan minua käytävää pitkin. Pojat olivat saaneet hoitajalta luvan käyttää minua ulkona. Olin itse asiasta vielä epävarma. Ashton oli kertonut haastattelussa, että olen hänen siskonsa. Olen kuitenkin tyytyväinen ettei hän kertonut onnettomuudestani, mutta olin varma että joku iltapäivälehti siitä on kirjoittanut. Onnekseni myöskään poikien fanit ei ole minua vielä käsiinsä saaneet, ainakaan tietääkseni.
"Ootko valmis?" Michael kysyi sairaalan ulko-ovilla. Huokaisin syvään ja käännyin poikiin päin epävarman näköisenä.
"Onko pakko?" Kysyin irvistäen. Ashton huokaisi syvään ja kyykistyi viereeni. Katsoin Ashtonia suoraan silmiin.
"Riley, sä tiedät, että sun on jossain vaiheessa pakko mennä ulos jossain vaiheessa ja mä ymmärrän, että se saattaa olla hankalaa, mutta sun ei tarvi stressata. Me ollaan vaan sairaalan alueella", hän sanoi. Nyökkään vaivaantuneena.
"Jos sanon, että haluan takaisin sisälle tuotte minut tänne heti?" Varmistin heiltä.
"Tottakai" Ashton sanoi ja pörrötti hiuksiani. Tuhahdin ja huitaisin pienesti naurahtaen Ashtonin käden pois.
Calum avasi oven ja Luke pukkasi tuolin ulos. Vaikka olimme itse sairaalan alueella tunsin potilaiden katseet minussa, kaikki tieltä tulevat äänet kaikuivat korvissani. Autojen äänien myötä onnettomuus pyöri silmissäni kuin filmirulla, joka kelautui alkuun uudelleen ja uudelleen. Tunsin oloni ahdistuneeksi ja tukalaksi. Sydämeni syke kiihtyi ja hengitykseni tiheentyi. Puristin rystyset valkoisina tuolin käsinojia. Seuraavaksi tunsin lämpimien kyynelten vierivän poskilleni. Ellen nyt pääsisi takaisin sisälle tulisin räjähtämään pian.
"A-ashton mä haluun pois", sanoin ääni väristen.
"Riley kestäisit edes hetken. Sinun täytyy saada raitista ilmaa", Ashton sanoi.
"Ashton mä h-haluun pois..." sanoin ääni väristen. Ja pyyhin kyyneleitä terveellä kädelläni.
"Riley sinun on totuttava uudestaan ihmisiin ja ympäristöön", kuulin Ashtonin äänen todella vaimeasti kaikkien äänien takia.
"Ash. Ole kiltti", sanoin itkien.
"Ashton, katso nyt häntä. Riley on paniikissa. Hän ei nauti olostaan ulkona ainakaan vielä. Anna hänelle aikaa toipua", Luke sanoi Ashtoille. Käännyin katsomaan Ashtonia itkuisilla sumeilla silmilläni. Ashton katsoi minua huolestuneena.
"Okei..." tuo huokaisi.
"Mutta ymmärrättehän että Rileyn on joskus astuttava ulos tuolta ja jatkaa normaalia elämäänsä." Ashton sanoi pojille matkalla takaisin sisälle.
"Ashton. Rileylle jäi ilmeisesti traumat siitä mitä tapahtui. Hän tarvii ammattilaisen jonka kanssa jutella", Calum sanoi Ashtonille.
"Jos luulette etten kuule mitä puhutte ootte väärässä pahemman kerran." Sanon yhä ääni pienesti väristen.
Sairalan käytävillä sain onnekseni hengitykseni ja sykkeeni tasautumaan.
Istuimme kaikki sairaalan kahviossa. Katson lautasellani olevia loppuja ranskiksia.
"Onko sulla kaikki nyt ok?", Luke kysyi ja yritti saada katsekontia.
"Joo." Mutisin ja join kokista.
"Umm... me ajatelltiin, että sä voisit käydä puhumassa jollekkin...", Michael sanoi varoen. Nostin katseeni vastapäätäni istuvaan vaaleatukkaiseen poikaan.
"Mitä sä tarkotat?" Kysyin Michaelilta ja kävin katseellani koko pöydän läpi. Katsoessani Calumia tuo laski katseensa lautaseensa ja Luke katsoi muualle.
"Meistä sinun tulisi puhua jollekkin ammattilaiselle, joka osaisi auttaa sua pääsemään yli tästä", Michael sanoi ja katsoi minua.
"Milloin?" Kysyin.
"Saatiin sulle aika jo huomiselle. Terapeutti kelle tuut puhumaan on kuulemma todella hyvä ja osaa auttaa", Ashton sanoi. Kohautin olkiani ja söin loppuun.
"Kai mä yrittää voin", huokaisin.
"Voitteko nyt vaan viedä mut pois?" Kysyin. Pojat nousivat ylös välittömästi ja lähtivät viemään minua huoneeseeni.
***
"Kätesi alkaa näyttää melko hyvältä. Kipsi voidaan poistaa pian. Silloin voimme keskittyä jalkasi kuntouttamiseen", lääkäri sanoi hymyillen.
"Pääset myös kotiutumaan ehkäpä jo ensiviikon puolella", hän jatkoi.
"Riley. Kuulitko? Eikö olekkin mahtavaa?" Äiti hihkui ja silitti kättäni.
"Pääset kotiin aivan pian", hän sanoi hymyillen. Käännyin katsomaan äitiä hymyillen pienesti.
"Eli me näemme seuraavaksi parin päivän päästä", lääkäri sanoi. Hymyilin tuolle vaaleatukkaisellee naiselle ennenkun tuo poistui huoneesta.
"Kuulitko, että Ashton ja pojat varasivat ajan terapeutille?" Kysyin äidiltä. Hän katsoi minua kysyvästi.
"Aijaa", äiti huokaisi.
"Heidän mielestä minun tulisi puhua jollekkin ammattilaiselle tapahtumasta", kerroin.
Äiti kurtisti kulmiaan.
"En jaksa puhua siitä juuri nyt", huokaisin.
"Ymmärrän. Sinun täytyy levätä että jaksat huomenna." Äiti sanoi hymyillen.
"Minun täytyy mennä. Tulen takaisin huomenna", äiti sanoi.
"Hyvää yötä rakas", äiti sanoi ja painoi suukon otsalleni.
"Öitä" vastasin hymyillen ja katsoin kun äiti käveli ovesta ulos. Ehkä minun olisu nyt vain paras nukkua...
Jeij sain nyt tästäki uuden luvun tulemaan :D
Toivittavasti tykkäsitte tästä luvusta ja toivottavasti saan pian uuden luvun tehtyä.
Ps. Korjaan virheet myöhemmin :3
YOU ARE READING
We are family | 5sos finnish
Fanfiction*** Kun Riley kuulee äitinsä keskustelun ja saa kuulla, että hänellä on isoveli, joka lähti isän kanssa ennen Rileyn syntymää pois. Sen kuultuaan Riley lähtee etsimään isäänsä ja veljeä, joista hänellä ei ollut hajuakaan! *************** Toivoisin...
