Nousin seisomaan ja painoin 'stop' nappia. Keräsin tavarani ja astuin ulos autosta kiittäen kuskia. Minulla ei ollut hajuakaan minne mennä. Vatsani kurni ja onnekseni huomasin olevani keskustassa ja lähellä olevan ruokapaikan. Lähdin kävelemään paikkaa kohti. Pelkkä ruuan tuoksu lisäsi nälkääni pahemmaksi. Asetuin jonoon, joka ei ollut kovinkaan pitkä. Hetken kuluttua pääsin tekemään tilaukseni ja syömään.
Kävelin syrjäiselle paikalle tarjotin kädessä ja kaivoin kirjeen esiin. Toisella puolella oli osoite, jota lähtisin hakemaan syötyäni. Ensin kuitenkin halusin vain syödä.
Olin syönyt, mutta jäin hetkeksi istumaan paikalleni, koska huomasin pistorasian, jossa pystyin lataamaan puhelintani.
Olin laittanut puhelimen karttaan isän osoitteen ja toivoin sen olevan oikea. Äitikin oli soittanut minulle pariin kertaan, mutta en vastannut puheluihin tai viesteihin,, koska en halunnut puhua hänelle tietyistä syistä. Lähdin pois, kun puhelimeni oli täysi. Asiakkaita virtasi sisälle lisää ja lisää koko aika, joten ajoitukseni oli parempi kuin hyvä.
Huomattuani, että määränpääni oli kaukana minusta päätin tilata taksin. Hymyilin kuskille, joka pysähtyi eteeni ja menin sisään mustaan autoon.
"Pystyisittekö viemään minut tähän osoitteeseen?" Kysyin ja ojensin paperin kuskille. Hän näpytteli osoitteen navigaattoriin, jonka jälkeen matka alkoi. Koko matkan katselin ikkunasta ulos. Rantoja ja isoja rakennuksia oli paljon. Mitä lähemmäs pääsimme sitä enemmän vatsassani tuntui lentelevän perhosia. Vilkaisin mittaria, joka näytti jo liikaa.
"Anteeksi... voisitteko jättää minut tähän? Jatkan jalan tästä eteenpäin", sanoin hymyillen ja ojensin mittarissa näkyvän rahasumman kuskille.
"Kiitos", sanoin hymyillen kun lähdin ulos autosta. Sinne se meni. Taksi teki pienen käännöksen ja lähti pois. Otin puhelimeni ja aloin seurata siinä olevaa karttaa.
Suunnilleen tunnin kävelyn jälkeen jalkani olivat muussina enkä ollut löytänyt osoitetta vieläkään! Pysähdyin hetkeksi ja katsoin karttaa puhelimesta. Olisin pian perillä! Lähdin jatkamaan matkaani ja lopulta päädyinkin kadulle, jossa talon oli tarkoitus sijaita.
"Wau!" Sanoin naurahtaen pienesti. Kaikki kadun talot olivat suuria. Useimilla pihoilla oli uima-altaat. Minulla ja äidillä ei olisi varaa tämmöisiin taloihin. Jatkoin matkaani eteenpäin tähyillen talo numeroa 58. Kävelin entistä hitaampaa kun numerot lähenivät paperissa näkyvää lukua. Käännyin katsomaan vasemmalle. Siinä se oli. Talo numero 58! Isäni talo. Katsoin taloa täristen ja toivoin sormet ristissä talon olevan oikea. Nielaisin äänekkäästi ja lähdin kävelemään ovea kohti. Kaksi isoa ovea, joista toisessa oli kyltti ja siinä sukunimi; Irwin.
Se kuulosti tutulta, mutta annoin asian olla. Huokaisin syvään ja soitin ovikelloa. Meni hetki ennen kuin nuori miehenalku tuli avaamaan oven. Silmäni pyöristyivät kun näin hänet. Vaaleat kiharat hiukset, joissa oli punainen bandana sekä vihreät kummastuneen näköiset silmät, jotka katsoivat minua. Oven avannut henkilö oli Ashton Irwin. Tunnistin hänet.
"Oliko sulla jotain asiaa?" Hän kysyi. Huokaisin ja kaivoin isän kuvan laukustani.
"Mä e-e-etin tätä miestä", sanoin änkyttäen. Ashton kurtisti kulmiaan ja kääntyi välissä sisälle ja katsoi kuvaa uudestaan. Hän näytti tällä kertaa pelokkaalta.
"Tunnetko sä sitä?" Kysyin katsoen Ashtonia odottavasti. Halusin vastauksen pian.
"Mi-miten sulla...on mun isän kuva?" Hän kysyi ja katsoi minua hämmästyneenä. Mitä vittua mä just kuulin!? Katsoin poikaa takaisin vielä enemmän hämmästyneenä. Suuni oli loksahtanut auki.
"Se o-on myös mun i-isä", mumisen ja kyyneleet kihoavat silmiini. Oliko Ashton veljeni?
Hän pudisti päätään ja huokaisi.
"Ei mulla oo sisaruksia. Mun äiti kuoli kun olin pieni", hän sanoi ja katsoi minua. Huomasin hänenkin silmäkulmasta kyyneleitä.
"Okei... unohda koko juttu", mumisin ja lähdin itkien pihasta pois. Käännyin katsomaan takaisin taakseni ja huomasin, että ovi oli kiinni. Tajusin myös, että minulla ei ollut rahaa tai yöpymis paikkaa. Kävelin eteenpäin potkien kiviä ja itkin.
En tiennyt miten pääsisin kotiin ilman rahaa tai missä nukkuisin yön. Otin puhelimeni esiin, mutta akkuni oli ilmeisesti loppunut enkä saanut sitä päälle. Hienoa. Olin yksin vieraassa kaupungissa ilman rahaa tai mitään. Istahdin penkille ja hautasin pääni käsiini. Kaikki meni huonosti. Halusin vain mennä nukkumaan. Mikä tahansa paikka kelpasi nyt.
Uusi luku ja uusi vuosi! toivottavasti piditte luvusta:)
Kirjoitin luvun yöllä joskus kahden aikoihin, joten teksti saattaa olla hieman tönkkö. Yritin ennen julkaisua korjailla virheitä ja lisätä sanoja, että lukua olisi kivempi lukea:)
ВЫ ЧИТАЕТЕ
We are family | 5sos finnish
Фанфик*** Kun Riley kuulee äitinsä keskustelun ja saa kuulla, että hänellä on isoveli, joka lähti isän kanssa ennen Rileyn syntymää pois. Sen kuultuaan Riley lähtee etsimään isäänsä ja veljeä, joista hänellä ei ollut hajuakaan! *************** Toivoisin...
