Makasin tylsistyneenä sängyllä ja tuijotin kattoa tylsistyneenä. Puhelimeni oli mennyt aivan mäsäksi törmäyksessä, joten mitään tekemistä minulla ei ole.
Kuulin ovelta samanaikaisesti monta eri koputusta ja käänsin pääni ovelle. Hymyilin pienesti kun ovi avautui ja ovensuulta paljastui kolme hymyilevää kasvoa. Michael, Luke ja Calum
"Moi", pojat sanoivat yhteen ääneen. Ashton meni hotellille nukkumaan samoin äiti ja isä. Ilmeisesti pojat pyydettiin seurakseni joksikin aikaa.
"Ooks kunnossa? Tai siis niinku siihen nähden mitä sulle kävi tai niin..." Calum naurahti ja raapi niskaansa. Huomasin Luken ja Michaelin virnistävän toisilleen ja vilkaisevan Calumia nopeasti.
"Kyllä mä kai paremmin voin kun aikasemmin", sanoin.
"Ja anteeks kun pilasin teidän kiertueen tällä mun loukkaantumisella." Pahoittelin nolona.
"Et sä mitään pilannut. Pääasia on se että oot kunnossa vaikka sulle kävikin pahasti", Michael sanoi viitaten vammoihini. Törmäyksessä jalkani oli mennyt poikki, käteni murtui, mutta se paranisi kuulemma pian. Sitten kasvoissa ja muualla kehossa mustelmia sekä haavoja, joista pahimmat jouduttiin tikkaamaan.
"Jos sen niin voi sanoa. Tällä hetkellä en voi tehdä mitään muuta kuin maata tässä." Huokaisin ja katsoin kattoa.
Joku koputti oveen ja avasi sen.
"Hei Riley. Sinulla onkin vieraita", sisään tullut hoitaja sanoi hymyillen.
"Toin sinulle ruokaa ja lääkkeesi." Hän sanoi ja laittoi tarjottimen ja lääkkeet pöydälle. Otin lääkkeet käteeni ja laitoin ne suuhuni ja otin hörpyn vettä, jolla sain lääkkeet alas.
"Minä voinkin tästä lähteä", lääkäri sanoi hymyillen ja lähti huoneesta pois. Katsoin ruokaa epäröiden, mutta söin sen kummiskin lopulta. Jätin lautasen pöydälle ja käännyin poikiin päin.
"Te voitte mennä, jos haluatte. Musta ei oo kovin seuraa tällä hetkellä", sanoin pahoillani.
"Ei se mitään." Michael sanoi hymyillen pienesti.
"Sä tarvitset laadukasta seuraa", tuo virnisti ja ne muut nauroimme.
"Ja tehän sitä olette joo", naurahdin pyörittäen päätäni hymyillen.
Ovi kävi taas ja Ashton tuli sisälle. Pojat kääntyivät kaikki kaveriinsa päin.
Ashton loi poikiin pienen hymyn ja kääntyi minuun päin.
"Isä tulee kohta. Äiti hoitaa työjuttujansa kahviossa", Ashton selitti. Nyökkäsin kuuliaisena.
Seuraavaksi huoneessa vallitsi hiljaisuus. Ashton vaikutti jotenkin vaivaantuneelta.
"Mä oon miettiny..." Ashton aloitti ja katsoin poikaa kysyvästi. Tiesin, että muutkin olisivat kiinnostuneita.
"Eli... mä aattelin kertoa, että sä oot mun sisko tai että mulla on sisko. Koska mun mielestä olis parempi, että fanit tietäis kuka sä oot", Ashton kertoi. Kohautan olkiani.
"Se on sun päätös. Kaikki riippuu susta. Ennemmin tai myöhemmin kaikki saa tietää", sanoin. En oikeastaan ollut varma olisinko valmis siihen, että poikien fanit saisivat tietää, että olen Ashtonin sisko. Tiedän, että he ovat varmasti nähneet lehtijutut ja varmaan jotkut ovat saattaneet pommittaa minua yksityisviesteillä somessa, mutta mistä minä tiedän. Puhelintahan minulla ei ole käytössä hetkeen.
"Mutta säkin liityt tähän. Sun täytyy olla valmis ottaan vastaan negatiivisia kommentteja, koska niitä saattaa tulla", Ashton sanoi ja katsoi minua.
"Ashton. Kyllä sä voit kertoa niille. Mulla ei oo mitään sitä vastaan", sanoin pienesti hymyillen. Ashton hymyili takaisin.
"Aww", pojat sanoivat kuorossa. Käännyimme heihin päin nauraen.
Seuraavaksi ovi aukesi ja pojat nousivat seisomaan.
"Me taidamme lähteä.", Michael sanoi ja vilkaisi Ashtonia ja avasi oven.
"Mene sitten sinäkin", Phill naurahti ja pukkasi Ashtonin liikkeelle. Ashton avaa oven ja astuu ulos huoneesta sulkien oven perässään.
"Puhuimme lääkärin kanssa ja hän oli sitä mieltä, että voimme aloittaa jalkasi kuntoutuksen, kunhan kätesi on parempi. Kätesi murtuma paranee parissa viikossa. Jalassa menee pitempään. Pääset kotiin kun lääkärit tietävät varmasti, että on turvallista päästää sinut kotiin", äiti sanoi ja nyökkäsin pienesti hymyillen.
"Ihanaa huomata, että alat voimaan jo paremmin. Pian pääset takaisin kotiin", äiti huokaisi onnellisena ja silitti hiuksiani.
"Suunnittelimme myös äitisi kanssa, että kävisit puhumassa jossain ryhmässä tapahtuneesta tai yksittäisellä henkilöllä. Se helpottaisi traumoja", Phill sanoi. Käännyin katsomaan Philliä ja nyökkäsin.
"Se kyllä saattaisi auttaa", sanoin.
Äiti hymyili taas. En tiedä toivoinko äidin palaavan yhteen Phillin kanssa. En edes osaa ajatella enää että hän on isäni. Hän oli elämästäni niin pitkään pois. Toisaalta heidän eroonsa oli luultavasti joku suurempi syy. Mutta pääasia on, että molemmat vanhemmistani on nyt tässä.
Wohoo! Uus luku. Mulla on tän kirjan varalle suunnitelmia, mutta en tiedä miten toteuttaisin ne mutta kyllä mä jotain keksin.
Anteeksi kirjoitusvirheistä tuolla jos niitä sattuu olemaan, mutta koska oon nyt niin väsyny, että korjaan nuo virheet myöhemmin kun haluan tän luvun nyt julkastua, että pääsen nukkumaan :D
Toivottavasti piditte :3
YOU ARE READING
We are family | 5sos finnish
Fanfiction*** Kun Riley kuulee äitinsä keskustelun ja saa kuulla, että hänellä on isoveli, joka lähti isän kanssa ennen Rileyn syntymää pois. Sen kuultuaan Riley lähtee etsimään isäänsä ja veljeä, joista hänellä ei ollut hajuakaan! *************** Toivoisin...
