"Riley!" Huusin kun huomasin auton tulevan kulman takaa ja seuraavaksi kuului rysäys ja Riley makasi tajuttomana ja ruhjeisena maassa. Huomasin kun kuski tuli hätääntyneenä ulos autosta ja kyykistyi Rileyn viereen puhuen hätäisenä puhelimeen ja yrittäen herätellä häntä.
"Ashton mitä hel-", kuulin vaimean äänen takaani ja askelia.
"Ashton?"
"Ashton mitä on tapahtunu?"
En ehtinyt reagoimaan mitenkään kun ambulanssi ajoi pihaan ja nosti Rileyn paareilla autoon. Pian autokin lähti ajamaan sairaalalle. Juoksin sisälle ja aloin etsiä avaimia.
Löydettyäni avaimet lähdin autolle.
"Ashton!" Luke huusi lopulta. Käännyin kaveriani kohti. Lopulta romahdin totaallisesti ja silmäni täyttyivät kyynelistä. Lysähdin maahan istumaan nojaten seinään.
"Mä oon paskin veli ikinä", sanoin ja annoin kyynelten valua.
"Ash... sä et oo paska veli. Mä tiedän että et ole", Luke sanoi.
"Luke pliis. Mä tiedän, että oon paska veli. Mun ois pitäny olla Rileylle alusta asti mukava ja kaikkea mitä isoveljen kuuluukin olla." Sanoin ja tunsin suolaisen kyyneleen vierivän poskeltani ja tippuvan kädelleni. Tiesin, että jossain nurkan takana joku paparazzi on saanut minusta kuvia itkiessäni ja myy ne jollekkin juorulehdelle otsikkona ties mitä sontaa.
"Sulla on vielä mahollisuus korjata asia." Luke huomautti.
"Mutta mä en anna sun ajaa tossa tilassa", hän naurahti ja otti avaimet minulta ja meni sisälle. Seurasin Lukea ja näin muiden poikien huolestuneet katseet.
"Mä voin ajaa sut sairaalalle, jos haluat", Michael ehdotti. Hymyilin pienesti hänelle.
"Kiitos."
"Haluutteko te tulla mukaan?" Kysyin Lukelta ja Calumilta, jotka nyökkäilivät.
Istuin etupenkillä matkalla sairaalalle. Huomasin selatessa twitteriä linkin johonkin lehteen.
Jutussa oli kuvia tilanteesta kun Rileyä nostettiin paareilla ambulanssiin ja minusta itkemässä tilanteen jälkeen. Muutamat lehdet ovat kyllä ehtineet uutisoida tilanteesta.
"Et selvinnyt ilman uutisia tästä tilanteesta", Luke sanoi takapenkiltä.
"Empä tainnut", huokaisin.
"Ookeii, perillä ollaan", Michael sanoi ja parkkeerasi auton.
Katsoin poikia odottavasti.
"Sun olis ehkä parenpi mennä yksin. Soitat sitten kun soitat", Calum sanoi.
"Okei." Sanoin ja nousin autosta turvamiehen kanssa. Vaikka oli myöhä ja olimme menossa sairaalaan turvamiehen oli silti syytä olla mukana ihan varmuuden vuoksi.
Kävelimme käytävää pitkin vastaanottotiskille ja huomasin isäni. Menin tuon luokse ja halasin tuota.
"Isä anna anteeks", sanoin kun istahdimme tuoleille.
Isä pudisti päätään pienesti hymyillen.
"Ei sun tarvi pyytää anteeksi. Näen, että välität Rileystä koska tulit tänne. Hänen tuekseen", isä sanoi. Hymyilin myös pienesti.
"Onko äitikin täällä?" Kysyin ja nielaisin perään äänekkäästi.
Isä pudisti päätään.
"Hän saattaa tulla myöhemmin."
Nyökkäsin ja katsoin käsiäni.
"Sä voit laittaa nukkumaan hetkeksi. Emme kuitenkaan pääse näkemään Rileytä ennen aamua. Ja sinulla on rankka keikka takana. Kaipaat lepoa", isä sanoi. Kävelin läheiselle sohvalle ja aloin nukkumaan.
Heräsin kun kuulin kuulutuksia ja ääniä käytävältä. Huomasin isän tulevan luokseni kahden kahvikupin kanssa.
"Äitisi kone laskeutui juuri. Hän ottaa taksin ja tulee tänne. Hänellä ei pitäisi kestää kauaa. Sanoi vievänsä tavaransa ensin hotellille nopsaa." Isä sanoi. Nyökkäsin ja join kahvista vähän ja pikkuhiljaa kuppini tyhjeni.
Istuimme isän kanssa rinnakkain sohvalla. Pian käytävää pitkin käveli nainen, joka katseli ympärilleen. Huomattuaan meidät hän lähti kävelemään meidän suuntaamme
Käännyin katsomaan isää ja tuo nyökkäsi. Nousin ylös ja nainen suorastaan juoksi luokseni ja kaappasi minut halaukseen itkien.
"Voi Ashton-rakas", tuo naurahti itkien. Halasin häntä takaisin sanomatta mitään. Lopulta hän päästi minut irti.
"Tulin tänne niin nopeasti kuin pystyin. Varasin lennon heti kun Phill soitti." Hän naurahti.
"Onko mitään uutta?" Äiti kysyi.
"Pääsemme pian katsomaan häntä." Isä kertoi.
Odottelimme noin tunnin hiljaisuudessa pääsyä katsomaan Rileyä. Nousimme kaikki kolme ylös kun lääkäri viimein tuli kertomaan, että pääsisimme katsomaan Rileyä. Kävelimme lääkärin perässä.
Saavuimme Rileyn huoneen ovelle ja lääkäri avasi sen. Huomasin Rileyn makoilevan sängyllä hereillä ja värkkäävän sormillaan. Kuullessaan oven avautuvan hän käänsi katseensa suuntaamme ja hymyili. Huomasin, että tuon silmänaluset oli hiukan punertavat ja otsassa hänellä oli ilmeisesti haava, sillä se oli peitetty valkoisella kankaalla sekä tietenkin muutamia pieniä ruhjeita. Äiti melkein juoksi Rileyn luokse.
"Kulta pieni luojan kiitos olet kunnossa", hän naurahti ja suukotti Rileyä otsalle. Isä ja äiti menivät lähemmäs häntä ja itse jäin kauemmas, koska minähän aiheutin tämän. Minun takia auto ajoi häntä päin. Minun takia Riley makaa ruhjeilla edessäni.
"Hei Ash." Riley tervehti minua ja kolmikko kääntyi katsomaan minua. Hymyilin pienesti tervehdykseksi, koska en halunnut sanoa mitään. Ainakaan vielä.
Isä ja äiti lähtivät hakemaan jotain syötävää meille, joten sain tilaisuuden puhua Rileylle.
"Anteeks", sain sanotuksi. Riley katsoi minua kysyvästi.
"Anteeks ku oon ollu paska veli. Olin vaan tottunu olemaan ainoa lapsi ja sitten yhtäkkiä en enää ollutkaan. Siks oon käyttäytyny aika tyhmästi sua kohtaan", sanoin.
"Ash sä saat anteeks", Riley sanoi hymyillen. Hymyilin myös ja nousin huoneen toisesta päästä ja kävelin Rileyn luo ja halasin häntä.
"Kiitti", naurahdin.
Tässä olis uus luku. Tuolta saattaa löytyä kirjotusvirheitä mutta saatan korjata ne sitten myöhemmin.
YOU ARE READING
We are family | 5sos finnish
Fanfiction*** Kun Riley kuulee äitinsä keskustelun ja saa kuulla, että hänellä on isoveli, joka lähti isän kanssa ennen Rileyn syntymää pois. Sen kuultuaan Riley lähtee etsimään isäänsä ja veljeä, joista hänellä ei ollut hajuakaan! *************** Toivoisin...
