Epätäydellinen

LUKU 18

Istun siinä samassa puistossa, missä Chasen kanssa ensi kertaa tapasimme. Mietin, mitä kaikkea sen jälkeen ja sitä ennen on mennyt vikaan, mitä kaikkea elämässäni on tuhoutunut. Kuinka kauan olen elänyt siinä loputtomassa sumussa, joka on verhonnut silmäni tulevalta. Kuinka kauan olen uskotellut itselleni, että olen ainoa epätäydellinen tässä suuressa maailmassa.

Poliisit tekivät kaikesta vain hankalampaa. Patrick on etsintäkuulutettu ja tilanteemme on ympäri uutisia, mistä on seurannut se, että jokainen minuun kohdistettu tunnistava katse tihkuu ristiriitaista sääliä. Minua tuijottavia mulkaisen takaisin, hädin tuskin hilliten murinan, joka tahtoo päästä kurkustani ulos. Sääli on viimeinen asia, jota kaipaan, koska se tuo mukanaan huomiota. 

Eläimellinen puoleni on hyvää vauhtia tulossa esiin, eikä minulla ole voimaa työntää sitä takaisin. Ainoa asia, mikä pidättelee minua kiljumasta ja huutamasta jokaiselle vastaantulijalle, on se, etten jaksa yhtään enempää seurauksia. En siedä enää ketään, joka kysyy minulta miksi. En tahdo enää ensimmäistäkään hellää kosketusta käsivarrelleni, en yhtäkään myötätuntoista katsetta. Jos joku enää tulee niin lähelle, että hänellä on edes mahdollisuus tulla iholleni, käännyn pois ja juoksen. Pakenen niin kuin olen koko elämäni tehnyt.

Chris yrittää hoitaa kaikki mahdolliset velvollisuudet surunsa keskellä, eikä minusta ollut senkään vertaa hyötyä, että olisin osallistunut hautajaisten suunnitteluun. En halunnut auttaa, koska tiesin alusta asti, etten aikonut osallistua. Siellä veljeni on nyt, ilman minua tukenaan. Scott on siellä kyllä, samoin monet kaukaiset sukulaiset, jotka eivät ole esiintyneet meidän elämässämme sekuntiakaan. En jaksa sitä tekopyhän surun auraa koko päivää. En varsinkaan siksi, että olisin itse aiheuttamassa sitä. En halua näytellä olevani surullinen Amyn puolesta, kun ainoa murheenaiheeni on veljeni.

Minut tuupattiin huollettavaksi tädille, josta en ollut koskaan ennen edes kuullut. Minun onneni on, että tätini sattuu olemaan omaa etuaan tavoitteleva alkoholisti, jota ei voisi vähempää kiinnostaa minun olemassaoloni. Poliisille hän onnistui vakuuttavasti näyttelemään vastuullista vanhempaa - hän jopa muutti kouluympäristööni, jotta koulunkäyntini ei kärsisi, mutta minua hän ei huijannut hetkeäkään. En minä kiinnosta häntä, apurahat ja sitä myöten alkoholi kyllä sitäkin enemmän. Minua ei haittaa. Hänen lähellä asumisensa helpottaa sitä, että voimme pitää poliisit siinä uskossa, että tätini todella pitää minusta huolta. Kirjoilla olenkin hänen luonaan, mutta käytännössä asun Chrisin kanssa hänen uudessa kaksiossaan, joka niin ikään sijaitsee myös kouluni läheisyydessä.

En sanoisi, että minulla menee hyvin, mutta asiat menevät vakaasti eteenpäin jos ei muuta. Chris käy koulussa ja töissä, joten tekeminen pitää hänet liian kiireisenä ajattelemaan. Kesä on ohi ja kasvoni ehjät, olen elämän mittakaavalla yhtä yksinäinen kuin aina ennenkin. Ihmiset ovat jo luopuneet ajatuksesta lähestyä minua jollakin syvällä henkisellä tasolla, joten saan pysyä omassa kuoressani kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Chris. Scott.

Chase antaa minun olla. Hän ei yritä saada minusta mitään ulos, hän vain jatkaa omaa huoletonta tyyliään. Olen päättänyt, että häntä on mukava katsella, hänen hymyään ja tapaansa liikkua. Pinnalta hän on virheetön, mutta jotain en ymmärrä. Mietin pitkään, mikä hänessä häiritsee minua, ja tajusin: hän on liian virheetön, liian huoleton. Hän vitsailee jatkuvasti, muttei sanallakaan mainitse menneisyyttään tai perhettään. En näe kuorta hänen ympärillään, en havaitse surua hänen kasvoillaan. Hän on vakuutellut itselleen kaiken olevan hyvin niin pitkään, että uskoo sen jo itsekin. Tiedän, että hänessä on jotain vikana, mutta kukapa minä olen vaatimaan toiselta elämänkertaa?

Scott kiehtoo minua. Hänen syvänruskeat silmänsä, jotka katsovat minua kuin arvoitusta. Hänen suunsa, joka kääntyy surulliseen hymyyn aina, kun sanon jotain väärää. Hänen kätensä, jotka ovat niin usein koskettaa minua, mutta laskeutuvat alas juuri senttien päähän. Hänen kehonsa, joka huokuu lämpöä, jota en uskalla koskettaa. Pelkään, että liian lähellä häntä en enää pääsisi pois.