Epätäydellinen

LUKU 33

"Ala tulla!" Tray huutaa autostaan käsin. Tuijotan matkalaukkuani sumein silmin, kykenemättä ojentamaan kättäni nostaakseni sitä. Matkalaukku symboloi minulle lähtöä, ja lähtö ei ole minun elämässäni koskaan tarkoittanut mitään hyvää. Menetin äitini kuolemalle ja ennen sitä elämälle, isäni katosi pelkuruuteen ja hänet tukahduttavaan tuskaan. Poikaystäväni jätti minut taakseen ja veljeni hukkui vihaansa. Ihminen toisensa perään on kääntänyt minulle selkänsä, ja olen aina jäänyt taakse naarmuja sydämessäni ja tyhjiö vatsassani. Nyt se olen minä, joka on lähdössä, mutta kaikki on ylösalaisin. En haluaisi lähteä näin, en kantaen mukanani painoa, jonka haluaisin vain jättää taakseni.

"Sarah!" poikaystäväni huutaa uudestaan, murtautuen äänellään epätoivosta muodostuneen kuplani lävitse. Hätkähdän, mikä antaa minulle tarvittavat sentit tarttuakseni matkalaukkuni kahvaan. Tray ei edes harkinnut kantavani laukkujani autoon, enkä sitä häneltä odottanutkaan. Hän ei ole kykeneväinen ajattelemaan epäitsekkäästi, ja olen hyväksynyt sen alusta lähtien. Hän ei ole elämässäni siksi, että tarvitsisin häntä lohduttamaan minua ja parantamaan särkyneen sydämeni; hän on elämässäni pitämässä yllä julkisivua. Rakkaus saattaa olla sokeaa, mutta kukaan ei erehtyisi luulemaan Trayta hyväksi ihmiseksi ja rakastamaan häntä näkemättä hänessä ensimmäistäkään virhettä. Ei ainakaan nyt, kun hän on vielä siinä vaiheessa nuoruuttaan, että hän ajattelee olevansa täydellinen.

"Onko kaikki hyvin?" Nora kysyy tullessaan ovelle katsomaan, mikä minulla kestää, luultavasti veljensä pyynnöstä. Kärsivällisyys ei ole Trayn vahvuus - kärsivällisyyskään. Pienestä pitäen olen tottunut etsimään ihmisistä virheitä, mutten koskaan ole löytänyt niitä yhtä montaa kuin hänestä. Toki Tray on päättäväinen, komea ja itsevarma, mutta hyvätkin piirteet hän tuntuu kääntävän irvikuviksi siitä, mitä ne voisivat olla.

"Totta kai", sanon ja puserran hymyn huulilleni. Kunpa voisin kertoa Noralle, etten oikeasti koskaan antautuisi hänen veljelleen, mutten voi. Nora tarvitsisi vain pienen vihjeen siitä, etten ole onnellinen hänen veljensä kanssa, ja hän sabotoisi valheellisen suhteemme silmänräpäystäkin lyhyemmässä ajassa. En voi sallia niin käyvän, koska en kestä enää veljeni väsyneen huolestuneita katseita ja tarkkailevia silmäyksiä, kun päivästä toiseen teen askareeni haamun tavoin.

Tray saa minut liikkeelle, hän saa suuttumuksen kipinöimään sisälläni ja sydämeni pysymään elossa, kun se ei saa mahdollisuutta turtua. Hänen ansiostaan en voi maatua päivittäisiin tehtäviin ja jäädä tuijottamaan seiniä tyhjyys katseessani. On jo tarpeeksi vaikea katsoa Chrisin surun ja vihan täyttämiä silmiä päivästä toiseen. Ei, veljeni ei kestäisi enempää huolta. Se täydellinen poika, joka hän joskus oli, on jo nyt turmioitunut ja tuska on raahannut hänet kallion reunalle. Enää tarvittaisiin vain yksi tönäisy, ja hän putoaisi ilmojen halki ilman paluuta entiseen.

Puristan matkalaukun kahvaa kuin se voisi minä hetkenä hyvänsä kadota toiseen ulottuvuuteen, jos en pidä siitä kiinni. Toisaalta ehkä olisi hyvä, jos se katoaisi, ja jos minä katoaisin sen mukana. Olen niin eksyksissä elämässäni, että pala kurkussani on saanut pysyvän muodon. Haluaisin paeta, mutten tiedä mitä ja minne. Ajatukseni ovat jatkuvasti ristiriitojen sävyttämiä ja hämmennys ikuinen vieras. Minun pitäisi tehdä elämälläni jotain, tehdä valintoja ja ratkaisuja, suunnitella tulevaisuuttani, mutten voi tehdä mitään. En näe mielekkyyttä elämässä, enkä ymmärrä, miten jotkut saavat enää nostettua aidon hymyn huulilleen.

"Sarah!" kuuluu huuto taas kerran, ja muisto välähtää mielessäni yhtä nopeasti ja kivuliaasti kuin salama. Vuosia sitten Scott huusi minua koko nimelläni ja käski pysähtymään välittömästi. Olin matkalla kirjastoon, koska Chris oli kutsunut kavereita kylään, eikä halunnut minun olevan jaloissa. Scott sanoi silloin, että tarvitsen apua. Hän väitti, että olen kehittänyt itsestäni julman ihmisraunion. Hän kertoi haluavansa auttaa, mutta muistan ajatelleeni, että hän tulee vielä huomaamaan, ettei minun suhteeni ole toivoa. Olin väärässä. Hän nosti minut kyllä ylös, ylös taivaisiin pilvien yläpuolelle, mutta paiskasi sitten maahan repien samalla sydämeni ulos rinnasta.