My Year

Rosie 5

Tunnin päätyttyä juttelen Iriksen kanssa. Hän ei kuullut kun sanoin milloin minulla on synttärit, mutta minä aion kohta sanoa sen.
-Iris. Meillä on samana päivänä syntymäpäivä??? Sanoin kysyvästi.
-Oikeasti????
-Jep. Vastaan myönteisesti.
Miksi meille ei kerrota yhtikäs mitään?? Miksi asiat selviää vasta myöhemmin? Miksi näen unia jostain talosta??
Lähdemme kävelemään kohti kotiamme ja Ikävä kyllä skippasimme kaksi tuntia koulua Helsinkiin lähtemisen takia. Kello oli tasan 11:00 ja juna lähtisi 12:30.
Olimme talollamme ja otimme junarahat mukaan ja lähdimme kohti bussi pysäkkiä, koska menisimme bussilla juna-asemalle.
Seisoimme kadulla kun kylmä viima meni lävitsemme ja alkoi satamaan lunta. Just nyt kun odotimme tuskissamme bussia ainakin -15 asteessa. Hetken päästä kun olimme olleet puhelimillamme bussi tuli kulman takaa, hyppäsimme kyytiin ja huikkasinme juna-asemalle. Bussimatka kesti noin 30 minuuttia. Katselimme vain ulos ikkunasta ja vihdoin kun bussi saavutti juna-aseman. Nousimme pois kyydistä ja juoksimme varaamaan liput lipun myynnille. Jäljellä oli vain enää kaksi lippua ja luojan kiitos juuri meille!
Asemalla kuulutettiin junan lähtevän helsinkiin 20 minuutin päästä. Meillä oli vielä aikaa ja päätimme jäädä vain odottamaan penkeille junaan pääsemistä. Samassa näin Riian juna-asemalla joittenkin 3 lukiolaisten kanssa ja heilläkin oli liput Helsinkiin. Olisin toivonut, että olisimme voineet olla rauhassa. Kun he huomasivat meidät he kävelivät meihin päin.
-Mites lintsaajilla menee? Riia kysyi voitonriemuisesti.
-Se ei sinulle kuulu. Vastasin hermostuneesti.
Tuli kuulutus missä sanottiin, että juna Helsinkiin lähtisi 5 minuutin päästä ja lähdimme paikalta niin nopeasti kuin pääsimme. Saavuimme junan viereen ja astuimme sisään. Menimme ihan perälle, koska siellä oli eniten jalkotilaa, en tiedä kyllä miksi.
Ei voi olla totta, Riia ja hänen kaverinsa tulivat ihan meidän eteen! Tästä tulisi elämäni inhottavin junamatka. He huomasivatkin meidät ja alkoivat heti juoruamaan.
-Hehän tuijottavat meitä kuin oikeita julkkiksia. Yksi Riian kavereista nauroi.
Minä hermostuin ja sanoin Irikselle kovaan ääneen, että he kuulisivat.
-He eivät sitten osaa pysyä meistä erossa.
-Todellakin. Iris nauroi.
Riia ja hänen kaverinsa tuijottivat meitä vihaisesti kun me nauroimme.
Junaan tuli juuri ja juuri poikia ennen kuin juna lähti liikkeelle, jotka olivat suurin piirtein saman ikäisiä kuin mekin. Ne tulivat meidän viereen istumaan ja alkoivat puhua luultavasti meistä, koska kuulin ainakin sanan noi. Riia ja hänen kaverinsa olivat odottaneet, että pojat tulisivat heidän viereensä ja olivat selvästi kateellisia ja nolostuneita kun ne eivät tulleetkaan. Me vähät välitimme pojista ja olimme vain puhelimillamme. He yrittivät saada huomiomme ja melkein saivatkin koko junan huomion kun nauroivat niin lujaa. Laitoimme puhelimet Iriksen kanssa pois sillä emme kestäneet kuunnella kun he yrittivät saada huomiotamme kaikin keinoin. Yht'äkkiä yksi niistä 4 pojista tuli kysymään meiltä voisivatko he liittyä seuraamme Helsingissä. Me vastasimme joo vaikka emme itsekkään tajunneet mitä teimme. Katsoin Iristä sivusilmällä ja hänkin näytti erittäin hätääntyneeltä. Otin taas puhelimen ja lähetin Irikselle viestin, koska en kehdannut/voinut sanoa sitä ääneen.
-mitä me nyt teemme?
Iris katsoi hetken minua ja kaivoi puhelimen taskustaan epäluuloisesti ja vastasi viestiini.
-Ollaan vaan niiden kanssa, mutta häivytään jossain vaiheessa vaate kauppoihin :)
Katsoin oudosti ja kysyvästi Iristä samassa kun pojat lukivat viestejämme olkamme yli, koska olimme niin tyhmiä ettemme olleet huomanneet takanamme olevan vielä istuin paikkoja. Pojat hymyilivät meille ja yksi niistä sanoi.
-Tästä lähtien voitte kyllä puhua. ;)
-Joo! Vastasimme samalla kun nauroimne itsellemme.
Ulkona lumisade alkoi muuttua auringon paisteeksi ja lumi alkoi haihtua.
-Olemme kohta perillä. Ja muuten haluaisitteko tulla autolla keskustaan päin juna-asemalta? Yksi pojista kysyi meiltä.
Epäilin ja mietin.
-Entäs istuin paikat? Eihän niitä ole kuin vain viisi ja meitä on kuusi? Kysyin ihmetellen.
-Nääh. Voitte kyllä ahtautua takapenkille ei kukaan sitä huomaa. ;)
Hymyilimme toisillemme Iriksen kanssa, koska saisimme kyydin keskustaan, eikä meidän tarvitsisi kävellä tuolla -10 asteessa.