My Year

Rosie 14

Iris
Iris oli yrittänyt soittaa Rosielle jo ainakin sata kertaa, mutta se oli mennyt vastaajaan. Iris oli ollut Janin kanssa jo kahdeksan tuntia. Jokin oli pielessä. Hän päätti soittaa Janille ennen kuin harkitsisi tehdä mitään muuta.
Pienen mutta suuren hetken päästä Jani vastasi.
-Hei
-Oletko Rosien kanssa?? Iris kysyi huolellisella äänellä.
-En, minä luulin että hän tuli jo kotiin? Jani vastasi hermostuneena.
-Mitä??? Missä Rosie sitten on??? Iris todellakin mekein huusi.
-Tässä koko juttu. Olin Rosien kanssa metsässä siinä koulun vierellä olevassa ja kuulimme puun takaa jotain ääniä. Minä huusin hänelle juokse, mutta kun käännyin hetken päästä en enää nähnyt Rosieta.
Jani kuuli Iriksen henkäisevän toisen luurin päässä.
-Meidän pitää mennä etsimään häntä.
-Okei tavataan koululla hetken päästä. Jani huusi ja painoi punaista.
Iris juoksi alakertaan ja puki päällensä mustan paksun talvitakin ja kirkkaan punaiset conversensa. Hän juoksi täysiä koululle vaikka metsä polku oli ihan jään peitossa.
Koululla Iris näki Janin metsän laidalla ja heilutti Irikselle kutsuvaa kättä. Iris juoksi janin luo ja he lähtivät kävelemään huonokuntoista polkua pitkin paikalle missä Jani ja Rosie olivat olleet.
-Olemme ihan pian siinä. Jani sanoi ikään kuin pelkäävän jotain.
Pian oli todella nopea pian koska he olivat nopeasti siinä pienellä aukeamalla.
Iris henkäisi nyt vielä kovempaa.
-Onko tämä varmasti se? Iriksen äänestä kuuli, että hän itki.
-On minä muistan tuon puun.
Maa puun juurella oli aivan veren tuhrima. Valkoista oli vain vähän punaisen alla.
Iris alkoi itkeä ja otti janista tukea ettei sortuisi maahan.
Rosie
Kuulin ääniä hetken päästä. Ei, ei kai. Iris oli Janin kanssa siinä pienellä aukeamalla jossa minä muutuin. Olin puun takana hiiren hiljaa. En voinut hallita itseäni enkä vain katsoa kun Iris itki puolestani, turhaan. Astuin puun takaa. Iris nousi maasta ja juoksi minua päin. Hän pakotti minut haliin. Minä pystyn, minä pystyn hallita. Ajattelin mielessäni jotain muuta kuin Iriksen ja janin hyvän tuoksuista veren tuoksua joka kutsui minua luokseen.
-Ei! Huusin ja irtottauduin Iriksestä.
-Mitä? Iris katsoi minua hyvin hämmentyneenä.
-Älkää enää tulko tänne, älkää palatko etsimään minua. Minusta on tullut sellainen mitä ette ikinä hyväksyisi. Teidän täytyy unohtaa minut. Menkää!!! Lähtekää! Huusin Janille ja Irikselle käytännössä peläten, että en pystyisi hallita itseäni.
-Mutta... Iris vaikersi.
-Ei menkää!!!! Huusin vielä yhden ainoan kerran ja näytin kulma hampaani toivoen, että he ymmärtäisivät.
Jani ja Iris pelästyivät niin paljon, että perääntyivät monia askelia minusta. Heidän silmänsä suurenivat ja Jani tiesi sen...
-Vampyyri.... Jani lausui selkästi ääneen.
-Älkää ymmärtäkö väärin, mutta juoskaa, menkää, NYT!!! Se oli viimeinen kerta.
Nyt Iris ja Jani ampaisivat juoksuun ja jäin puulle itkemään. Katsoin heidän peräänsä ja lopulta hei häipyivät maisemista, minun maisemistani.