Changes

《4》Aikaisin kouluun?

"Juliet! Juliet kulta herää!" Äiti huutaa. Hän läpsäyttelee poskiani. Makaan auton takapenkillä, pää äidin sylissä.
"Kulta mitä oot menny tekemään!" Äiti huudahtaa itkuisella äänellä. Suljen silmäni ja kaikki pimenee ja hiljenee taas.

Jokin koskettaa ranteitani. Avaan silmät. Mieslääkäri sitoo rannettani siteeseen. Ai niin...
"Iltaa, Juliet. Kertoisitko omin sanoin mitä tapahtui?" Mies kysyy ystävällisesti.
"Mä... En muista", soperran. Kyllä oikeasti muistan mutta en halua kertoa!
"Ymmärrän", mies sanoo ja jatkaa ranteeni sitomista. Pian lääkäri laittaa sideharsorullan pois. Katselen ranteitani joissa on nyt siteet. En sitten onnistunut siinä... Itsemurhassa... En päässyt pois täältä kamalasta maailmasta, en päässyt eroon Brodysta...

Suljen auton oven ja huokaisen.
"Juliet. Älä enää yritä sitä, jooko?" Äiti kysyy harmissaan. Käännän katseeni häneen hitaasti.
"En voi luvata mitään. En pysty kontrolloimaan mun mieltä enää", kuiskaan. Äiti käynnistää autoon ja loppumatkan ajamme hiljaisuudessa.

Äiti avaa kotioven ja astun hänen perässään sisälle. Äiti menee keittiöön. Ai niin. Se lautanen.
"ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHHH!" Otan kengät äkkiä pois, nappaan puhelimeni eteisen pöydältä, en tiedä miksiköhän se siinä on, ja juoksen vessaan. Lukitsen oven ja huohottaen istahdan lattialle.
"Juliet, en suutu vaikka rikoit lautasen", äiti sanoo oven takaa. Hänen äänestään kuulee että hän antaa anteeksi. Nousen ylös ja avaan oven. Kävelen äidin ohi omaan huoneeseeni. On jo sunnuntai. Huomenna pitäisi jaksaa mennä kouluun ja kohdata Brody... Toivottavasti saan siteeni jotenkin piilotettua etteivät kaikki ala kyselemään. Etsin kaapista pitkähihaisia paitoja, mutta kaikki ovat varmaan pyykkikorissa. Päädyn sitten vain mustaan lyhythihaiseen paitaan ja heitän sen tuolilleni. Heitän myös valkoiset farkut tuolille huomista varten. Lysähdän sängylle ja selailen hetken puhelintani. Äiti koputtaa pian ovella.
"Juliet, tule syömään", äiti sanoo hiljaa. Nousen heti sängystä ja ampaisen keittiöön, olen siellä jopa ennen äitiä. Otan kaksi pihviä ja kolme perunaa. Kamala nälkä. En ole syönyt juuri mitään lähipäivinä. Äiti katsoo minua kummissaan, mutta sisimmässäni tiedän että hän on tyytyväinen kun kerrankin syön. Enemmänkin kuin puolikkaan perunan!

Laitan herätyskellon soimaan kello 7.00. Huomenna menen aikaisin kouluun. Koska nyt vaan sattuu olemaan sellainen fiilis. Laitan puhelimen pois hetken selailemisen jälkeen ja laitan silmäni kiinni. Nukahdan oitis, mutta näen kamalaa unta siitä miten joudun helvettiin kun teen itsemurhan. Hyi.

Anteeksi luvun lyhykäisyys, mutta koitan kirjoittaa enemmän seuraavaan lukuun :) nyt on moti vähän loppu, tänään en varmaan kirjoitakaan enää~