Goodbye 2

Luku: 7

// Hei te ihanuudet siellä!! :) Uutta lukua jälleen tähänkin, niin saadaan tätä vietyä eteen päin. En muista sanoinko silloin alussa teille, että tää tulee olemaan mun muihin ficceihin verrattuna aika paljon lyhyempi. Olen laiska enkä jaksa tarkistaa asiaa :'D Mutta kuitenkin, niin tähän ei oo tulossa kovinkaan monia lukuja enään, ehkä jotakin kuusi kappaletta enintään, jonka jälkeen tää loppuu. Tokihan asia voi muuttua, jos keksinkin yhtäkkiä tähän lisää sisältöä, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että alkuperäinen suunnitelma tämän kanssa tulee toteutumaan. Päästän teidät nyt kuitenkin lukemaan uutta luku ja kertokaa ihmeessä mielipiteenne :) <3

Louisin näkökulma

Istuin Harryn vierellä pimeyden keskellä ja nojasin päälläni hänen olkapäätään vasten, olimme olleet näin jo hetken ja nauttineet toistemme läheisyydestä. Nyt ymmärsin kunnolla sen miten kovasti olinkaan kaivannut kiharapäätä vierelleni, siitä oli aivan liian monta vuotta, kun olimme tehneet näin viimeeksi. Tosin silloin Harry ei ollut enkeli ja se olikin yksi suurimmista asioista, jotka olivat muuttuneet niistä ajoista, kun vielä seurustelimme. Ja olihan se totta, että minulla oli uusi poikaystävä, mutta silti tunteeni Harrya kohtaan eivät olleet koskaan poistuneet. Hän oli edelleen se henkilö, joka oli valloittanut sydämeni ensimmäisenä ja tunteeni häntä kohtaan eivät tulisi häviämään koskaan kokonaan. Sydämessäni olisi aina paikka kiharapäälle.

Onnellinen huokaus karkasi ulos suustani ja suljin silmäni, tahdoin olla tässä niin kauan kuin vain se olisi mahdollista. Tahdoin pitää Harryn vierelläni niin kauan kuin vain voisin, en halua päästää häntä menemään. Tiedän kyllä, että se olisi vielä edessä, sillä olihan Harry luvannut, että tulisin pääsemään täältä pimeyden keskeltä pois. Tahdoin päästä kovasti näkemään itselleni rakkaat henkilöt, mutta ajatus siitä, että en näkisi Harrya enään satutti. Voisin vain muistella yhteisiä aikojamme, kun eron hetki koittaisi ja me kummatkin jatkaisimme omia polkujamme eteen päin. Oli kuitenkin lohduttavaa tietää, että Harry oli saanut uuden tilaisuuden jatkaa elämäänsä enkelinä, eikä hän ollut vain kadonnut kuolemansa jälkeen.

"Näemmekö me enään toisiamme sitten, kun pääsen pois täältä pimeyden keskeltä?" kysyin ja avasin silmäni, jonka jälkeen nostin pääni pois Harryn olkapäältä ja suuntasin katseeni hänen silmiinsä.

"Näemme me, mutta sen aika on vasta monien kymmenien vuosien päästä." Harry vastasi ja laski kätensä omani päälle.

"Siihen on pitkä aika." sanoin hiljaa ja laskin katseeni alas päin, en tiedä miten voisin odottaa niin kauan kunnes näkisin Harryn uudelleen.

Tunsin kuinka Harryn sormet löysivät tiensä leukani alle ja hän nosti hellästi päätäni ylemmäs, jolloin katseemme kohtasivat toisensa. Huomasin kuinka Harryn kasvoilla oli pieni, mutta surumielinen hymy, kun hän katsoi minua.

"Aika on ehkä pitkä, mutta se on vain kestettävä. Kun jälleen näkemisen aika koittaa, yhteinen aikamme on rajaton, jos vain haluamme." Harry vastasi ja piti edelleen sormensa leukani alla.

Kun katsoin Harrya siinä en voinut estää itseäni ajattelemasta sitä kuinka ihanalta tuntuisi painaa huulet hänen omilleen, olisiko se väärin, jos tekisin niin? Kukaan muu ei saisi tietää siitä ja se jäisi vain meidän kahden väliseksi. Mutta katuisinko sitä niin, että se vaikuttaisi myöhemmin minun ja Maxin suhteeseen? En todellakaan tiedä vastausta siihen, mutta sen tiesin, että en voisi kauan pidätellä itseäni. Harry oli aivan liian ihana ja tilannetta ei yhtään helpottanut se, että tunteeni häntä kohtaan eivät olleet hiipuneet melkein ollenkaan siitä päivästä, kun hän oli nukkunut pois vierelläni sairaalassa.

Olin jo melkein painamassa huuleni Harryn omille, mutta juuri silloin toisen sormet poistuivat leukani alta ja hän nousi ylös. Katsoin hetken aikaa kummastuneena kiharapäätä, kunnes ymmärsin syyn miksi hän oli nousut. Aamu alkoi varmasti lähestymään ja hänen olisi aika lähteä pois täältä, joutuisin taas viettämään aikaani yksin täällä pimeyden keskellä.

"Minun pitää mennä, mutta tulen taas ensi yönä tänne." Harry sanoi ja pieni hymy ilmestyi hänen kasvoilleen.

Nyökkäsin vain ja katsoin kuinka Harry kääntyi ympäri ja lähti kävelemään pois luontani. Jo pienen ajan kuluttua Harry katosi kokonaan näkökentästäni pimeyden keskelle ja seuraava kerta, kun näkisin hänet tulisi olemaan vasta ensi yönä. Itse en todellakaan osaa hahmottaa minkäänlaisia kellon aikoja täällä pimeydessä, joten joutuisin vain odottamaan tietämättömänä milloin olisi aika jolloin Harry tulisi takaisin tänne.

Istuin vain paikoillani ja tuijotin edessä päin olevaa pimeyttä. Ajatukseni pyörivät koko ajan Harryssa ja siinä mitä tunsinkaan häntä kohtaan. En ollut tajunnut ennen tätä hetkeä, että tunteeni olivat vielä näin vahvat. Tiesin kyllä, että ne eivät olleet koskaan lähteneet mihinkään, mutta en muistanut niiden olevan näin vahvoja, että olen lähellä pettää nykyistä poikaystävääni. Vai voinko edes sanoa sitä pettämiseksi, että suutelisin enkeliä? Pääni on aivan pyörällä enkä todellakaan tiedä vastausta, en tiedä melkein mihinkään kysymyksiin mielessäni vastausta. Kaikki on vain niin hämmentävää, että en edes tiedä mitä pitäisi ajatella.

Nämä hetket, jotka olin saanut viettää Harryn kanssa täällä olivat tuoneet kaikki yhteiset muistomme tuoreena mieleeni. Muistin kuinka tapasin hänet ensi kertaa kahvilassa, kun olin vasta muuttanut samaan kaupunkiin. Silloin vielä en tiennyt mitä kaikkea tulisin kokemaan Harryn kanssa ja miten hän tulisikaan muuttamaan elämäni. Olen onnellinen siitä, että sain kokea monia asioita Harryn kanssa ja vaikka yhteinen aikamme oli lyhyt niin sitä enemmän se minulle merkitsi.

Harryn näkökulma

Makoilin yksinäni erään pilven päällä ja tuijotin yläpuolella olevaa kirkkaan sinistä taivasta, ajattelin Louisia ja sitä mitä olimme puuhanneet yhdessä vain muutama tunti sitten. Tai emmehän me nyt paljon olleet mitään tehneet, juttelimme vain ja nautimme toistemme seurasta.

Mielessäni pyöri se hetki, kun olimme katsoneet Louisin kanssa toisiamme silmiin ja minusta oli tuntunut siltä, että tahdoin vain suudella häntä. Ja minusta tuntui myös siltä, että Louis oli ajatellut silloin täysin samaa. Onneksi kuitenkaan kumpikaan meistä ei ehtinyt tekemään mitään, sillä olisin myöhemmin katunut sitä tekoa. En todellakaan sen takia, että en tuntisi Louisia kohtaan mitään, vaan sen takia, että tiedän sen, että hän ei muistaisi siitä mitään, kun heräisi koomasta. Hän ei muistaisi mitään siitä, että oli tavannut minut ja kaikki mitä pimeyden keskellä on tapahtunut pyyhkiytyisi pois hänen mielestään.

Samaan aikaan oli surullista, että Louis ei muistaisi minua muuta kuin niiltä ajoilta mitä koimme yhdessä ennen kuolemaani, mutta näin ainakaan en olisi sekoittamassa hänen ajatuksiaan, kun hän jatkaisi elämäänsä. Näin hän saisi jatkaa elämäänsä sillä tavalla kuin se oli ennen kuin hän joutui siihen hirvittävään onnettomuuteen, elämää johon minä en kuuluisi millään muulla tavalla kuin muistona vuosien takaanta.

Ajatukseni katkesivat, kun ylleni laskeutui varjo ja tunsin kuinka joku muu laskeutui samalle pilvelle kanssani. Nousin istumaan ja huomasin heti Liamin, joka katsoi minua pieni hymy kasvoillaan.

"Miten Louisin kanssa meni?" Liam kysyi ja istahti sen jälkeen vierelleni.

"Hyvin." vastasin lyhyesti ja katsoin sylissäni olevia käsiäni.

"Hyvin, mutta silti jokin painaa mieltäsi." Liam sanoi ja tunsin hänen katseensa itsessäni. Hän todellakin tunsi minut hyvin ja hän näki heti, jos jätin jotakin mainitsematta.

"Mietin vain tulevaa ja sitä, kun Louis ei tule muistamaan mitään siitä ajasta minkä vietän hänen kanssaan pimeyden keskellä." vastasin ja nostin katseeni Liamiin, joka puolestaan katsoi minua ruskeilla silmillään.

"Tahtoisit, että hän muistaisi sinut, jolloin et olisi yksin näiden muistojen kanssa?" Liam sanoi ja loi kysyvän katseen minua kohden.

"Niin. Mutta samalla on helpottavaa tietää, että en onnistu pilaamaan hänen suhdettaan uuden poikaystävänsä kanssa." vastasin.

Tärkeintä itselleni olisi se, että Louis on onnellinen. Muulla ei ole väliä, kunhan hänellä on edessään pitkä ja onnellinen elämä.