Goodbye 2

Epilogi

// Hei taas te ihanuudet siellä! :) <3 Tässä olisi nyt tämä epilogi, joka tulee päättämään tämän tarinan. Jotenkin haikeaa lopettaa tämä, kun Goodbye oli kuitenkin ensimmäinen tarina jota aloin tänne kirjoittamaan. Mutta samalla tuntuu ihanalta saada tämä loppuun, niin saan alkaa jo miettimään mitä voin myöhemmin aloittaa kirjoittamaan. En kuitenkaan aloita uusien tarinoiden kirjoittamista vielä hetkeen, koska tahdon saada noita muitakin lopeteltua ennen uusien aloittamista :) Luin muuten eilen illalla tähän tulleita kommentteja ja oikeasti mun täytyy kiittää teitä kaikkia ihanista sanoista, joita olette sanoneet. Teidän ihanat sanat ovat aina piristäneet mua ja sitä ne jatkossakin tekevät :) <3 Kiitos siis vielä teille kaikille todella paljon! <3 Päästän teidät nyt lukemaan tätä epilogia ja toivon, että kerrotte vielä kerran viimeisen mielipiteenne tästä :) <3

Louisin näkökulma

Suuri hymy komeili kasvoillani, kun istuin auton takapenkillä ja katsoin vieressäni olevaa kantokoppaa, jossa uinui suunnilleen 6 kuukauden ikäinen poika lapsi. Olimme Maxin kanssa miettineet jo jonkin aikaa sitä, että hankkisimme itsellemme lapsen ja adoptio oli ollut ratkaisu tähän asiaan. Olimme etsineet juurikin alle vuoden ikäistä lasta, jotta saisimme nähdä tuon varttumisen aikuiseksi. Ja tämä pienoinen poika oli juurikin se mitä olimme etsineet, olimme rakastuneet tähän pieneen nyyttiin heti ensi näkemältä ja tienneet, että hän oli se oikea.

Pienokainen oli syntynyt sellaiseen perheeseen, jolla ei ollut varaa elättää häntä ja sen takia hän oli joutunut melkein heti pois perheensä luonta. Mutta nyt me olimme hänen perheensä ja tulisimme aina olemaan, sillä hänen oikeat vanhempansa olivat sanoneet jo lapsen syntyessä, että eivät halua kuulua tämän elämään, jotta he eivät tule myöhemmin katuman päälle siinä asiassa, että eivät edes yrittäneet pärjätä hänen kanssaan.

Katsoin hymyilen pientä lasta, joka nukkui sikeästi vierelläni. Hän oli nukahtanut heti, kun olimme päässeet autoon ja näytti siltä, että hän nukkuisi koko matkan, sillä olisimme muutaman minuutin päästä perillä.

"Miten siellä takana menee?" Max kysyi ja vilkaisi nopeasti minua, kunnes hän käänsi katseensa takaisin tiehen. Olin monta kertaa huomauttanut häntä kyseisestä asiasta, sillä haluan hänen pitävän katseensa edessä päin, etenkin nyt, kun meillä oli pieni lapsi kyydissämme.

"Hyvin, hän on nukkunut koko matkan." vastasin hymyillen ja käänsin katseeni sitten takaisin pienokaiseen, joka nukkui sikeästi.

"Onhan meillä nyt varmasti kaikki tarvittava, että selviämme hänen kanssaan?" Max kysyi ja käänsi uudelleen katseensa hetkeksi meihin takapenkillä olijoihin.

"On, olet kysynyt tuon jo monta kertaa ja vastaus on aina sama. Olemme hankkineet kaiken tarvittavan jo muutamaa viikkoa aiemmin, jos et muista. Ja pidä katseesi tiessä, sillä meillä on arvokas lasti kyydissämme." vastasin.

"Haluan vain olla varma siitä, ettemme ole unohtaneet mitään. Sillä tahdon, että pienokaisellamme on hyvä olla luonamme alusta alkaen." Max sanoi ja tällä kertaa hän ei kääntänyt katsettaan minua kohden, vaan piti katseensa tiessä.

"Hänen on hyvä olla luonamme." vastasin ja siirsin sitten katseeni uudelleen suloiseen pienokaiseen, joka uinaili tyytyväisen näköisenä vieressäni.

-

Laskin nukkuvan pienokaisen hänen pinnasänkyynsä ja siirsin tämän pienet kiharat hiukset pois hänen kasvoiltaan. Hymyilin onnellisena, kun katsoin nukkuvaa lasta, joka ei ollut edes herännyt siihen, kun olin vaihtanut tämän vaatteet, kun olimme päässeet kotiin.

Nappasin itkuhälyttimen pöydältä pinnasängyn viereltä ja jätin toisen samanlaisen siihen, jotta tietäisimme milloin pienoinen heräisi. Tämän jälkeen kävelin ulos huoneesta ja suljin oven hiljaa perässäni, jotta pienoinen saisi nukkua rauhassa. Lähdin kävelemään rappusia pitkin alakertaan, sillä tiesin Maxin olevan siellä. Olimme sopineet, että minä veisin perheemme nuorimman nukkumaan, kun hän puolestaan keittäisi meille teetä. Kun pääsin alas lähdin kävelemään kohti olohuonetta, sillä meillä oli Maxin kanssa tapana juoda iltapäivä tee siellä. Teimme niin yleensä viikonloppuisin sillä arkisin emme siihen pystyneet, koska Max olisi usein iltaan asti töissä. Mutta nyt hän oli saanut onneksi vapaata töistä viikoksi, jotta saisimme rauhassa tottua uuteen elämäämme. Olimme toki saaneet pienokaisemme jo aiemmin meille hoitoon muutamaksi päiväksi, mutta nyt asia olisi täysin eri, sillä lapsi tulisi asumaan luonamme siihen asti, kunnes olisi täysi-ikäinen.

Kun saavuin olohuoneeseen huomasin heti Maxin istumassa sohvalla ja kaksi tee kuppia oli laskettu alas lasipöydälle, joka oli sohvan edessä. Kävelin hymyilen poikaystäväni luokse ja istahdin alas sohvalle hänen viereensä.

"Jatkoiko hän uniaan?" Max kysyi ja otti sitten huikan teestään, laskien mukin sen jälkeen takaisin pöydälle.

"Jatkoi, hän ei edes herännyt siihen, kun vaihdoin hänen vaatteensa." vastasin ja otin itsekkin hörpyn teestäni, jonka jälkeen laskin mukin pöydälle.

Vedin jalkani ylös sohvalle koukkuun, jonka jälkeen nojasin päälläni Maxin olkapäätä vasten. Kasvoillani oli edelleen se sama onnellinen hymy, joka oli komeillut huulillani siitä asti, kun olimme hakeneet pienokaisen mukaamme.

"Kiitos, että hyväksyit ehdotukseni siitä miksi kutsumme häntä." sanoin ja suljin silmäni hetkeksi. Avasin ne kuitenkin pian ja nostin pääni pois Maxin olkapäältä, jotta näkisin hänen kasvonsa.

"Tietenkin hyväksyin, se nimi sopii hänelle täydellisesti." Max vastasi hymyillen, jonka jälkeen hän painoi kevyen suukon poskelleni.

Kun olimme saaneet tietää, että saisimme pienoisen todellakin osaksi perhettämme meille oli sanottu, että voimme antaa hänelle uuden nimen, jos nykyinen ei ole mielestämme sopiva. Vaikka Adam oli ollut nimenä hyvä, olimme lopulta päätyneet siihen, että muutamme hänen nimensä, jos keksimme jonkin, joka sopii hänelle meidän kummankin mielestämme. Ja minä olin ensimmäisenä keksinyt nimen, joka oli ollut sellainen, joka sopisi pienoiselle nimeksi, mutta olin aluksi epäillyt hyväksyisikö Max sen. Koska kyseinen nimi toi oitis minulle erään henkilön mieleen ja sen takia olin ajatellut, että Max ei siitä pitäisi, mutta hän oli kuitenkin sanonut minulle, että nimi olisi täydellinen. Ja niin nimesimme pienokaisen Edwardiksi.

Kun olin nähnyt pienoisen vihreät silmät ja kiharat hiukset, olivat ne tuoneet heti mieleeni Harryn ja siksi halusin nimetä pienoisen hänen toisen nimensä mukaan. Näin voin ajatella, että Harry on syntynyt uudelleen tähän maailmaan ja hänellä on nyt uusi tilaisuus jatkaa elämäänsä.

Harryn näkökulma

Katsoin ikkunasta kuinka Louis laski nukkuvan lapsen pinnasänkyyn, jonka jälkeen hän sammutti valot huoneesta ja jätti oven raolleen poistuessaan huoneesta. Itse siirryin puolestani viereisen ikkunan luokse, josta näin Louisin ja Maxin, jotka valmistautuivat käymään nukkumaan.

Oli kulunut melkein vuosi onnettomuudesta, johon Louis oli joutunut ja nyt he olivat päättäneet hankkia perheeseensä uuden jäsenen. Olin onnellinen heidän puolestaan ja uskon, että he tulevat olemaan täydellinen perhe. Vaikka olisinkin halunnut itse perustaa perheen Louisin kanssa, olin onnellinen siitä, että hän sai sen kuitenkin tehdä. Vaikka en itse ollutkaan sitä hänen kanssaan perustamassa.

Kun olin hetken aikaa katsellut Louisia siirryin takaisin perheen nuorimman ikkunan taakse. Koska oli kesä olivat he jättäneet ikkunan pienesti raolleen, jotta huoneessa ei olisi liian kuuma. Siispä raotin ikkunaan vielä hieman lisää, jotta mahtuisin menemään siitä sisälle. Päästessäni huoneeseen laitoin ikkunan takaisin siihen asentoon missä se oli ollutkin, jotta huoneeseen ei tulisi vahingossakaan liian viileä.

Tämän jälkeen kävelin äänettömästi pinnasängyn luokse, jossa tämä pienoinen lapsonen nukkui. Hymyilin pienesti, kun katsoin tuota nukkuvaa lasta, joka ei ollut ollenkaan tietoinen siitä, että katselin häntä. Toisaalta ei kukaan ollut koskaan tietoinen siitä, että katselin heitä, vaikka he niin välillä ajattelivatkin.

"Lupaan suojella sinua kaikilta asioilta, mitkä voivat satuttaa sinua." sanoin hiljaa ja hymy komeili kasvoillani samaan aikaan.

Kun olin katsellut vielä hetkeen nukkuvaa lasta, lähdin kävelemään takaisin ikkunan luokse. Kun olin ikkunan luona käänsin katseeni vielä kerran pieneen lapseen, joka oli nimetty toisen nimeni mukaan.

"Tulen katsomaan sinua taas uudelleen pienoinen." sanoin, jonka jälkeen raotin ikkunaa taas lisää, jotta mahduin siitä ulos.

Laitoin ikkunan vielä lopuksi samalla tavalla raolleen kuin se olikin ollut, jonka jälkeen lähdin lentämään pois päin. Nyt minulla olisi yksi ihminen lisää, jonka elämää tulisin seuraamaan ja varmistamaan sen, että tälle ei tapahtuisi mitään pahaa. Ja aikoisin todellakin hoitaa tehtäväni hyvin. Louis saisi elää onnellisesti perheensä kanssa ja Edward tulisi varttumaan vanhemmaksi hyvässä perheessä, se oli yksi tärkeimmistä asioista itselleni. Tahdoin, että he saisivat elää onnellisena ja aikoisin tehdä kaikkeni sen eteen, että kyseinen asia tulisi onnistumaan.