Goodbye 2

Luku: 8

// Wattpad taisi lagata mulla äsken jollakin tapaa, koska, kun julkasin tän luvun niin siinä ei näkynyt muuta kuin alkuhöpinät. Ja hetken aikaa näytti siltä, että se ei suostunut poistamaan sitä äsken laitettua virheellistä lukua, mutta nyt ainakin mulle näyttää siltä, että se poistui. Kertokaa toki, jos teillä ei ole niin ja se edelleen on tuolla esillä. Kommentoikaa myös mielipidettänne tästä luvusta, koska niitä on aina yhtä ihana lukea :) <3

Harryn näkökulma

Istuin sairaalan vieressä olevan rakennuksen katolla ja katseeni oli suunnattuna ikkunaan, jonka takana Louis makasi sairaalasängyllä liikkumattomana. Olisin todellakin tahtonut mennä hänen luokseen, mutta, koska oli päivä en voinut tehdä sitä. Minun pitäisi odottaa, että yö koittaisi, jolloin pääsisin hänen luokseen.

Suuntasin katseeni sairaalan pihalle ja huomasin kolme itselleni tuttua henkilöä kävelemässä sairaalan ovia kohden. Hymy ilmestyi kasvoilleni, kun huomasin Niallin ja Zaynin, oli ihanaa huomata, että he jaksoivat käydä Louisin luona. Kaipasin ystäviäni todella paljon ja toivoin, että saisin olla heidän seurassaan, mutta se oli mahdoton toive toteutua. Saisin tavata heidät vasta monien kymmenien vuosien päästä, mikä oli pitkä aika, mutta se oli vain kestettävä.

Niallin ja Zaynin seurassa oleva henkilö oli Max ja minulla oli todellakin ristiriitaiset tunteet häntä kohtaan. Oli hienoa, että Louis oli löytänyt vierelleen ihmisen, jonka kanssa hän oli onnellinen. Mutta, koska omat tunteeni Louisia kohtaan olivat vahvat edelleen en olisi tahtonut päästää hänestä millään irti. Mutta minun pitäisi vain ajatella sitä, että tämä oli kohtaloni. Minun ei ollut tarkoitus jakaa loppuelämääni Louisin kanssa vaan tyytyä siihen, että saisin katsella pilvien päältä hänen elämäänsä. Jos Louis oli onnellinen uuden poikaystävänsä kanssa niin pitäisi minunkin olla, en nimittäin tahtonut muuta kuin, että Louis olisi onnellinen.

Nousin ylös talon katolta ja lähdin lentämään kohden ikkunaa, jonka takana sijaitsi huone, jossa Louis oli. Koska ikkuna oli raollaan kuulisin helposti mitä ystäväni ja Max juttelisivat, kun saapuisivat Louisin luokse.

Pysähdyin ikkunan eteen ja juuri silloin huoneen ovi aukesi ja näin kuinka kolme henkilöä astelivat huoneeseen ja heidän katseensa suuntautuivat Louisiin. Zayn ja Niall istahtivat kahdelle tuolille, jotka olivat sairaalasängyn vieressä, kun Max puolestaan istahti sängyn jalkopäähän ja tarttui kiinni Louisin käteen. Olin nähnyt hänen tekevän niin aina, kun hän tuli tänne eli jokaisena päivänä.

"Ovatko lääkärit kertoneet mitään siitä, milloin Louis voisi herätä?" Niall kysyi.

"Eivät. He vain sanovat, että hän tarvitsee aikaa toipuakseen." Max vastasi pudistaen pienesti päätään.

Pystyin näkemään jokaisen huoneessa olijan kasvoilla surun ja tiesin todellakin miltä heistä tuntui, he vain joutuisivat odottamaan ja toivomaan, että Louis heräisi pian. He eivät voisi tehdä mitään nopeuttaakseen hänen toipumistaan. Mutta minä aikoisin varmistaa sen, että heidän odotuksensa palkittaisiin ja Louis heräisi pian.

-

Oli jo ilta ja vierailuaika alkoi hiljalleen loppumaan sairaalassa ja se tarkoitti sitä, että pääsisin taas pian Louisin luokse. Olin jo monien tuntien ajan seurannut ikkunan takaanta kuinka Max oli istunut sairaalasängyn viereisellä tuolilla ja pitänyt Louisin kädestä kiinni samalla, kun hän oli puhunut hänelle. Pystyin kertomaan, että Max todellakin välitti Louisiata, sillä hän oli jäänyt tänne yksin monien tuntien ajaksi sen jälkeen, kun Niall ja Zayn olivat lähteneet. Ja hän teki näin päivittäin, ei ollut yhtäkään päivää ettei Max olisi tullut sairaalalle ja ollut täällä edes muutamaa tuntia.