Goodbye 2

Luku: 9

// Hei te kaikki ihanuudet siellä! :) Tässä olisi nyt uusi luku ja toivottavasti tykkäätte tästä, sillä tätä oli varsin mukavaa kirjoittaa. Kertokaa toki mielipiteenne, koska tässä tapahtuu sellaisia juttuja, joista mielelläni kuulisin teidän mielipiteitänne :) Päästän teidät nyt lukemaan tätä lukua.

Louisin näkökulma

En voinut uskoa sitä mitä Harry oli juuri hetki sitten minulle sanonut, minäkö en muka tulisi muistamaan mitään tästä ajasta täällä pimeyden keskellä? Miten sellainen muka voisi olla mahdollista, en voisi mitenkään unohtaa sitä, että sain olla edes hetken aikaa Harryn seurassa. Miksi maailman pitää olla niin julma, että se vie muistoni tästä ajasta, minkä sain viettää Harryn seurassa. Tahdon vain, että saisin muistella näitä aikoja sen jälkeenkin, kun heräisin koomasta.

"Onko se mitä sanoit totta?" kysyin hämmentyneenä ja siirsin katseeni muutaman metrin päässä olevaan kiharapäähän, joka oli kääntänyt minulle selkänsä.

En halunnut uskoa sitä mitä Harry oli sanonut, tahdoin vain pitää muistoni tästä yhteisestä ajastamme täällä pimeydessä.

"Se on totta." Harry vastasi hiljaa ja käänsi sen jälkeen katseensa minua kohden.

Pystyin näkemään, että tilanne ei ollut Harrylle helppo, eikä se kyllä ollut minullekaan. Kumpikin meistä tahtoi, että tulisin muistamaan nämä yhteiset hetkemme täällä.

Astelin muutaman askeleen Harrya kohden ja, kun pääsin hänen eteensä kiedoin käteni hänen ympärilleen ja hautasin kasvoni hänen olkapäätään vasten. Tunsin kuinka Harry kietoi omat kätensä ympärilleni ja kumpikin meistä oli sen jälkeen vain paikoillaan, nautimme toistemme läheisyydestä. Tiedä vaikka tämä olisi viimeinen kerta, kun voisimme tehdä näin. Olisi siis käytettävä tilaisuus hyödyksi.

"En halua hyvästellä sinua ja jäädä yksin niiden muistojen kanssa, jotka syntyivät täällä olomme aikana." Harry sanoi ja hänen äänestään pystyi kuulemaan, että noiden sanojen ääneen lausuminen oli vaikeaa. Kumpikin meistä taisi olla erittäin lähellä itkemistä.

"Lupaan tehdä kaikkeni, jotta tulen muistamaan yhteisen aikamme täällä." vastasin ja aikoisin tehdä niin.

Ajattelisin Harrya vaikka niin kauan, jotta heräisin koomasta, kunhan saisin pitää muistoni. Tekisin ihan mitä vain, jotta saisin muistaa sen kuinka hän piti minusta huolta täällä. Olen sen Harrylle velkaa, sillä ilman häntä tuskin olisin siinä tilanteessa, että heräämiseni on lähellä.

"Ei sinun tarvitse luvata sitä, sillä kumpikaan meistä ei voi vaikuttaa siihen asiaan. Näin on vain päätetty ja näin en tule olemaan millään tavoin sinun ja Maxin välissä. On ehkä parempi vain, että et muista mitään tästä ajasta." Harry sanoi hiljaa ja irtautui sen jälkeen halauksestamme astellen muutaman askeleen taaemmaksi. Näin kuinka hänen vihreät silmänsä olivat täynnä surua ja hän ei koittanut peitellä sitä millään tavoin.

"Et tarkoita tuota, näen sen silmistäsi." vastasin ja pudistin päätäni pienesti.

Vaikka Harry oli sanonut, että näin olisi parempi niin tiesin, että todellisuudessa hän ei ollut täysin samaa mieltä sanojensa kanssa. Me kumpikin tahdoimme muistaa nämä hetket samalla tavalla ja sitä olisi turha kieltää millään tavoin.

Yllämme vallitsi jonkin aikaa hiljaisuus, kun kumpikaan meistä ei tiennyt mitä pitäisi sanoa. Katselin vain vaitonaisena edessäni olevaa kiharapäätä, jonka vihreiden silmien katse oli suunnattuna minua kohden.

"En haluaisi sanoa tätä, mutta minun on lähdettävä." Harry sanoi yllättäen.

Oliko aika mennyt taas kerran niin nopeasti, että hänen oli jo aika lähteä? Aika kului aina liian nopeasti ,kun Harry oli seurassani ja toivoin, että hän olisi voinut olla täällä myös päivällä. Mutta tiesin sen olevan mahdotonta, sillä olihan Harry aiemmin kertonut, että hänen olisi aina lähdettävä aamun koittaessa. Ja ymmärsin sen kyllä, sillä asiat enkelten maailmassa olivat paljon erilaisempia kuin ihmisten keskuudessa.