Goodbye 2

Luku: 2

Harryn näkökulma

Istuin kirjaston katolla ja odotin, että koittaisi aika jolloin Louis pääsisi töistään. Olin muutamia kertoja yrittänyt päästä sisälle rakennukseen, mutta se ei onnistunut kovinkaan hyvin. En voinut liikkua suuressa ihmismäärässä, sillä vaikka ihmiset eivät minua nähneet niin eivät he silti lävitseni voineet kulkea. En ollut mikään haamu, vaan yhtä tavalla elävä kuin muutkin ihmiset, poikkeuksena se, että he eivät nähneet minua ja, että selästäni kasvoivat suuret valkeat siivet. Ja olisihan se epäillyttävää, jos kirjastoon johtava ovi aukeaisi ihan itsestään. Joten en voinut yksinkään koittaa mennä kirjaston sisälle. Siispä minun olisi pitänyt onnistua menemään sisälle samaan aikaan, jonkun kanssa. Siihen ei vain ollut tullut mahdollisuutta, koska sisälle tai ulos tuli kerralla niin monia ihmisiä. Siispä olin päättänyt jäädä odottamaan kirjaston katolle, että Louis pääsisi töistään.

Olihan odottaminen toki hieman pitkästyttävää, kun sitä teki monta tuntia päivässä. Mutta en välittänyt siitä, sillä olin osittain jo tottunut tähän. Olisin vain onnellinen, kun näkisin rakkaani, jolloin kaikki muu olisi minulle saman tekevää. Tiedän, että tämä kuulostaa siltä kuin en voisi päästää Louisista irti ja se oikeastaan on myös totta. En halua unohtaa sitä kaikkea mitä meillä oli, sekä tahdon varmistaa sen, että hänelle ei käy mitään. Suojelusenkelinä minun olisi tehtävänä suojella Louisia onnettomuuksilta ja pahimmassa tilanteessa, jopa uhrattava oma henkeni hänen takiaan. Jonka tekisin tietenkin heti, jos tilanne sitä vaatisi. Tiesin, että siinä tilanteessa se tarkoittaisi sitä, että emme tulisi enään koskaan näkemään, mutta se olisi vain kestettävä. Tekisin mitä vain, jotta Louis saisi elää pitkän elämän yhdessä uuden poikaystävänsä kanssa.

Viimein huomasin kuinka kirjaston ovi aukesi ja ulos asteli Louis. Leveä hymy ilmestyi kasvoilleni ja seurasin katseellani kuinka hän käveli autonsa luokse lähteäkseen kotiinsa. Siispä nousin itse ylös ja levitin valkeat siipeni, lähtien lentämällä seuraamaan Louisia. Koska Louis pääsi autollaan liikkumaan nopeammin kuin minä siivilläni, niin päädyin oikaisemaan muutamista kohdista. Mikä siis tarkoitti, että lensin joidenkin rakennusten yli, jotka Louis taas joutui kiertämään.

-

Päiväni oli sujunut normaaliin tapaan seuratessani Louisia. Ja nytkin olin valmistautumassa lähtemään seuraamaan häntä ja hänen poikaystäväänsä Maxia. Mitä olin sattunut kuulemaan niin he olivat päättäneet lähteä rauhalliselle iltakävelylle, tai oikeastaan voisi sanoa, että salakuuntelin heitä. Mutta itseppäs olivat jättäneet ikkunan auki, se oli ollut täydellinen sisäänkäynti minulle. Ei ainakaan tarvinnut varoa samalla tavalla kuin, jos olisin yrittänyt mennä ovesta sisälle.

Katsoin kuinka he kävelivät ulos talostaan ja lähtivät jatkamaan matkaa käsikädessä eteen päin. Itse olin jo aiemmin luikahtanut ulos odottamaan talon katolle, se oli vakiopaikkani päivittäin. Juuri kun olin lähdössä liikkeelle, kuulin takaantani ääniä, jotka pystyivät olemaan peräisin vain toisen enkelin siivistä. Ja aika varmasti kyseessä olisi vielä itselleni täydellisen tuttu henkilö. Käänsin katseeni taakseni ja pieni huokaus karkasi oitis huulteni välistä, Liam se sieltä tietenkin tuli. Hän ei todellakaan antanut minun enään olla edes yhtä päivää rauhassa. Arvostin tietenkin hänen seuraansa, mutta, kun nykyään hän valitti aina siitä etten saisi seurata Louisia koko ajan.

"Älä sanoa edes mitään siitä, että seuraan Louisia mukamas liikaa." sanoin heti, kun Liam laskeutui vierelleni talon katolle.

"En ajatellutkaan, ajattelin vain tulla kysymään, että haluaistko tehdä jotakin kanssani?" Liam vastasi ja käänsi kysyvän katseensa minuun.

Katsoin hetken aikaa Liamia, kunnes vilkaisin pienesti kuinka Louis katosi hiljalleen näkyvistäni. Minun teki niin mieli vain lähteä seuraamaan häntä ilman, että vastaisin Liamille mitään. Mutta samalla tiesin, että en voisi tehdä niin. Se olisi aivan liian töykeää Liamia kohtaan.