Mystery Boy→ [VALMIS]

Luku 16.

-Yoongi
•
•
•
Jimin kyykistyi kyyneleet valuen maahan. Mikä hänelle tuli. "Jimin mikä hätänä?" Jimin katsoi minua punertavin silmin. "Etkö kuullut kuullutusta? Jungkook ei hengitä enään. En saa enään koskaan tuntea hänen tuoksuaan, tai maistamaan hänen mehukkaita huuliaan", Jimin itki sanojen seassa. Jimin on stressaantunut ja alkaa kuulemaan omiaan. Hänen täytyy saada lepoa. "Jimin, olet stressaantunut ja kuulet omiasi, sillä olet hyvin huolestunut 'ystävästäsi'. Hän tulee kuntoon", sanoin rauhallisesti. Jimin nyökkäsi, vaikkakin vähän epävarmasti. "En halua jättää Kookieta tänne. Entä jos hän ei herää?" Jimin mumisi edelleen itkuisena. "Jimin sinä tarvitset lepoa. Ensin asuntola juttu, sitten minä sairaalan, Taehyung sairaalassa, sinä sairaalassa ja nyt Jungkook sairaalassa. Ymmärtäähän sen, että olet väsynyt ja stressaantunut", sanoin pojalle ja hän pyysi lupaa jäädä sairaalaan yöksi. Emme kuitenkaan antaneet hänen jäädä, koska omassa sängyssä paremmat unet. Otin tärisevän Jiminin reppuselkääni ja tilasimme taksin. Juuri kun taksi oli kaartanut sairaalan pihaan, Jimin nukkui tuhisten selässäni. En voinut olla naurahtamatta kuunnellessani hänen puhettaan, jota puhui unissaan, "Älä Jungkook jätä minua. Rakastan sinua niin".

Pääsimme vihdoin bighit talolle ja vein Jimin suoraan nukkumaan. Juuri kun olin lähdössä, törmään Taehyungiin, joka on ihmeissään. Pahoittelen poikaa ja ohjaan tuon sokean laulajan omaan petiinsä. Siirryin ripeästi itsekin omaan huoneistoon, jossa Hoseok oli vaihtamassa t-paitaa päälleen. Virnistin tuolle näylle ja kävelin huomaamattomasti läppäriäni kohti.

Katsoin kelloa, joka näytti jo kahta ammuyöstä. Hoseok istui mietteliään näköisenä sängyllään. Menin hänen viereensä. "Hoseok mitä mietit?" Kysyin haukotellen. "Meitä", hän tokaisi. Ymmärsin mitä hän tarkoitti ja pussasin pikaisesti pusun hänen poskelleen. "Olen miettinyt vain, että minä pidän sinusta enemmän kuin ystävänä ja haluan olla kanssasi", hän tokaisi. Suulleni pyöristyi väsynyt hymy. "Jos et vielä tiennyt, olet minulle myös enemmän kuin ystävä", sanoin haukotellen ja Hoseok kääntyi suutelemaan minua.
Juuri kun olimme nukahtamassa. Ikkunaan läsähti kirjepaperi, jonka kävin hakemassa. Lukiessani kirjettä, naamani meni peloisen oloiseksi. Hoseok käveli rivakasti luokseni ja luki sen itsekin.

Jos ette anna minulle 10 000 000 euroa rahaa, en takaa teidän hengissä oloanne.
Roseanne Park

En voinut uskoa tätä. Pelon aaltovirtaukset kulkivat kehoni läpi. Päätimme mennä nukkumaan ja unohtaa tuo kirje, ainakin toistaiseksi.   Pussasin Hoseokia otsalle ja vaivuimme molemmat epävarmasti uneen.

-Jimin
•
•
•
Hemmetin pää, aina sitäkin täytyy särkeä. Olin virkeämpi, kuin muina päivinä, sillä sain nukkua muutaman tunnin enemmän. WAIT! KELLO ON JO KOLME PÄIVÄLLÄ! Puin päivävaatteni, eli revityt mustat farkut ja mustan T-paidan. Kukaan muu ei ollut enää bighitin asuntolassa, joten päätin soittaa Namjoonille.

Puhelun jälkeen minulle tuli turhautunut olo, sillä pojat olivat lähteneet sairaalaan ilman minua. Siinä samassa mieleeni tulvi viime illan tapahtumat. Kuulutuksen, jonka olin ilmeisesti kuullut oman pääni sisällä ja kaiken sen huolen tunteen. Aloin jälleen täristä, sillä pelko vallitsi taas kehoni. Ympärilläni pyöri asiat esim. Entä jos hän kuolee? Mitä teen, jos hän kuolee? Enkö saa enään koskaan nähdä häntä? Lyyhistyin maahan, mutta tällä kertaa vain muutaman kyyneleen saattelemana.

Huoneen ovi aukesi. Sisään tulvi naureskellen kuusi poikaa. Hetkinen kuusi. Yksi niistä juoksi luokseni ja pyyhki kyyneleeni poskiltani. Se oli Jungkook. Namjoonin ehdotuksesta, minut ja Kookie jätettäisiin hetkeksi kahdestaan.

"Jimin ei sinun olisi pitänyt olla nuin huolissasi minusta. Vaikutat todella väsyneeltä ja masentuneelta", Jungkook sanoi ja huomasin tikkien olevan pois hänen kaulaltaan. Jungkook halasi minua, mutta minä tarvitsin nyt enemmän ja siirsin Kookieta itsestäni kauemmas, jotta saisin hänen kasvoillaan näkyviin.
"Jungkook saanko suudella sinua?" Kysyin leikkisästi, sillä oli tyhmää kysyä tuollaista. Yllätyksekseni hän vastasi kielteisesti. Tuntui kuin sydämeni olisi halkaistu kahtia, mutta tämä poika saa sydämen halkeamaan yhtä nopeasti, kuin korjattuakin sen sillä hän sanoi virnuillen, "et saa suudella minua, sillä minä haluan suudella sinua". Näytin tuolle kieltä ja sain pojan naurahtamaan. Jungkook läheni huuliani ja suuteli hyvin hellästi aluksi, mutta se muuttui nopeasti hyvin intensiiviseksi suudelmaksi.

Kesken suutelu sessiomme, tämä herra Kim Namjoon astui jälleen ja oli avaamassa suutaan, kunnes hänen naamansa täytti tuttu virnistys. Jungkook katsoi häntä virnistäen, mutta jatkoi suudelmansa loppuun asti. "Öhmm, tulin vain sanomaan, että lähdemme syömään ja Jungkook muista mitä lääkäri sanoi sinun kaulastasi", Namjoon sanoi hieman kiusaantuneesti. Valahdimme punaisiksi ja suoristimme vaatteemme. Namjoon oli jo aikoja sitten lähtenyt odottamaan ulkopuolelle. "Mikä siinä kaulassasi on vielä?" Kysyin mumisten ja sain Kookien vaivaantuneeksi. "No siis, kaulani on vielä herkkä, että siihen ei saisi kajota ja jos se repeää uudestaan, on pahemmat seuraukset. Paljon pahemmat", Jungkook kertoi ja sai minut hiljaiseksi. Jungkook virnisti minulle ja sanoi, "jos vain Herra Park pystyy pitämään huulensa erossa kaulastani". Kookie naurahti omille sanoilleen. "YASH Jungkook", huudahdin pojalle, joka piteli vatsaansa lattialla.
    Namjoonin turhautunut ääni huusi meitä pitämään vauhtia. Puimme kengät jalkaamme ja näytin lopuksi herralle kieltä, ennen oven aukaisua.

Annetaan Jiminille ja Jungkookielle vähän iloisempi luku. 😆
Kiitos ja kumarrus lukijoille ja kommentteja laittaville❤

Tämä oli tylsä luku, mutta pitää sitä olla iloakin välillä. Eikö?
JA EN MÄ PYSTY KOSKA JIKOOK❤

Love Ya~