Luku 13.

384 41 5
                                    

Yoongi



Herään sairaalasängystä. Taas. Vieressäni on nukkuva Hoseok. Naurahdan tuolle näylle, sillä Hoseokin suupielistä valuu kuolaa. Hän heräsi naurahdukseeni ja katsoi minua hölmistyneenä. Istuin siinä aikani Hoseokin kanssa, mutta sain luvan lähteä jo pois, sillä pyörtymiseni johtui vain väsymyksestä.

Pojat odottivat minua ja Hoseokia lähteäksemme takaisin kotiin.

(Kahden kuukauden jälkeen)

-Jimin



Istumme kaikki Yoongin sängyllä, jopa Taehyung. Taehyungilla oli onni matkassa, mutta luoti vei hänen näkönsä. Tae käy säännöllisesti silmä hoidoissa, mutta näköä ei ole tullut takaisin. Mietitte varmaan sitä, että miten kävi meidän bighitin pyrkimyksen kanssa. Noh, minäpä kerron. Poliisit saivat käsiinsä videon, jonka löysivät valvontakameroista. Siinä videossa oli meidän ryhmä laulamassa ja räppäämässä. Lähetimme sen bighitille ja nyt odotamme vastausta.

-Jungkook



"Taehyung siinä on lipasto", sanoin naurahtaen. Taehyung kiersi sen, mutta törmäsi jalka lamppuun. "Auts. Jungkook autas nyt vähän. Mulla on kauhee nälkä, mut tällä vauhdilla en saa koskaan ruokaa", Tae nyrisi. Otin poikaa kädestä kiinni ja lähdin opastamaan poikaa keittiöön, jossa Jin mama teki ruokaa. Yoongin pöytä on onneksemme iso, joten mahdumme kaikki sille istumaan. Jin on näköjään tehnyt ramenia, joten heitin ruoan poskeeni. "Jungkook, missä Jimin on?" Namjoon kysyi minulta virnuillen. "Varmaan nukkumassa, haen hänet", vastasin ja mulkaisin poikaa. "Herätä sitten hellävaroen", Namjoon iski silmää minulle ja pyöräytin omia silmiäni huokaisten. Mikä tuota poikaa vaivaa? Hän näki minut ja Jiminin kerran, tai kahdesti suutelemassa, eikä minä ja Jimin olla sen jälkeen oltu kovin läheisiä, sillä Taehyung vie paljon voimia.
    "Jimin meillä on ruoka. Ala nousta!" Huusi leikkisästi tuolle nukkuvalle buritolle. "Mmmm~", Jimin vain mumisi ja käänsi selkänsä minulle. "Jimin minä varoitan sinua, jos et herää en takaa mitä sinulle käy", inisin tuolle laiskurille, joka ei tehnyt elettäkään noustakseen. "YASH Jimin". Hyppäsin tuon pojan päälle ja vedin tyynyn hänen päänsä alta. Aloin hakkaamaan Jiminiä tyynyllä ja hän työnsi minut päältään. Taistelimme siinä hetken, kunnes luovutin ja Jimin oli lopulta päälläni. Katsoin Jiminiä silmiin ja hän minua. Katseeni oli vahingossa siirtynyt katsomaan Jiminin huulia ja se sai pojan virnistämään. Varoittamatta huulemme olivat toisissaan kiinni. Huulemme liikkuivat huulissamme luontevasti, vaikka emme olleet siinä mitään ammattilaisia. Erkanimme hetkeksi, sillä happi tuntui loppua. Jimin käänsi päänsä ovelle ja hänen naamansa meni ihan punaiseksi. Käänsin itsekin katseeni ovelle ja arvaas kuka siellä seisoi. Kim Namjoon!! Katsoin Jiminiä, joka alkoi hivuttautua pois päältäni. Mulkaisin Namjoonia, joka vain nauroi ilmeillään. "Ruoka jäähtyy, mutta teillä näytti olevan parempaa tekemistä", Namjoon katsoi meitä ilkikurisesti. "Aish Namjoon ala mennä me tullaa", sanoin ärtyneenä.   
Kävelimme alas ja pudistin päätäni Namjoonille, joka oli avaamassa suutaan. Söimme Jiminin kanssa ruoan ja menin hakemaan Yoongin postin.

Kurotin käteni postilaatikkoon ja katsoin pientä kirjekuorta. Tuntui kuin sydämeni olisi hypännyt kurkkuun. Kirjekuoren kannessa luki Yoongi & Jungkook. Lähettäjä Bighit toimintavirasto. Juoksin sisälle ja huusin Yoongin luokseni. Avasimme kuoren ja aloimme täristä ilosta. Meidät valittiin bändiin nimeltä BTS. Pojat katsoivat meitä ja avasivat oman sähköpostinsa. Heidän naamalleen levisi ilo ja hämmennys. "Mekin pääsimme!!" Pojat huusivat yhteen ääneen. Katsoin surullisen näköistä Taehyungia. "Minä voin katsoa sähköpostisi", sanoin pojalle ja hän nyökkäsi. Silmäni pyöristyivät onnesta. "Taehyung sinäkin pääsit!!" Poika katsoi minua (tavallaan) silmiin ja hänen poskelleen vierähti kyynel. Pyyhin kyyneleen ja halasin häntä. "Me autamme sinua, vaikka näkösi ei ole häävi", sanoin pojalle ja hän halasi minua uudelleen. "Meillä on tapaaminen ylihuomenna ja siihen saakka kukaan ei joudu sairaalaan", Hoseok sanoi naurahtaen. "Menisimmekö juhlistamaan tätä baariin?" Namjoon kysyi ja nyökkäsimme, mutta Taehyung pudisti päätään. Ymmärsin häntä ja lupasin jäädä hänen kanssaan Yoongin ja minun asuntooni.

Pojat lähtivät baariin ja minä Taehyungin kanssa menimme katsomaan leffaa. Tae nojasi minuun ja huomasin pojan nukahtaneen. Annoin hänen nukkua itseäni vasten. Annoin omien silmien mennä kanssa kiinni.

-Namjoon



En ole itse juonut hirveästi vielä, mutta Yoongi ja Hoseok ovat ottaneet enemmän kuin tarpeeksi. Hoseok ja Yoongi olivat lähteneet kuulemma vessaan, mutta itse uskon heillä olevan muut mielessä. Jin ja Jimin lähtivät käymään ulkona ottamassa happea, mutta itse jäin sisälle. Baariin tuli pieni tyttö porukka, joka katseli minua. Pari tyttöä istui viereeni flirttaillen. Minua alkoi hieman ahdistaa. Olin ennen kunnon fuckboy ja minulla on ollut monta tyttöä ja poikaa vierellä sängyssäni. Nyt minua vain ahdisti, sillä pojat ovat saaneet minut muuttumaan parempaan päin. Yksi tytöistä siirtyi lähemmäs minua ja oli jo reisilläni istumassa. Aloin käymään kamppailua menneisyyteni kanssa ja lopulta...

Olen taas Kiva ja jätän tämmöseen kohtaan. Toivottavasti tykkäätte ja olen todella kiitollinen niille jotka lukevat ja votettavat kirjaani. Kiitti myös __Taesbae__ joka mainosti kirjaani. Korjaan virheet myöhemmin.

Mystery Boy→ [VALMIS]Tempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang