Seireeneiden kyyneleet

hän

Hän ei koskaan ollut sinun
Hän ei ollut myöskään minun
Hän oli vain hänen
Ja minä en vienyt häntä sinulta, hän vei itsensä sinulta ja minulta

Joten miksi syytät minua, kun hänen murtajansa olit sinä?

Me kummatkin halusimme hänet, mutta hän halusi siivet
Sinä, olit hänen murtajansa, minä lääkitsijänsä ja hän hänen kuolemansa

Hän halusi osata lentää, mutta hän oppi vasta taivaassa

Sinä syytät minua, minä en ketään, ja hän vain itseään

Miten tästä selvitään, sillä minäkin haluan oppia lentämään

Ja sinä haluat minun tippuvan, niin kuin hänkin tippui

Ja sinä tahdot että katoan, ja minä myös sitä niin paljon haluan

Joten harjoitellaanko lentämään, yhdessä ilmassa kävelemään?

Hankitaanko siivet selkään, jotta voitaisiin lentää?

Sinä paholaista tapaamaan, minä ehkä taivaaseen mutta kuitenkin tipun sieltä alas manalaan

Hän sai siivet, mutta minä varmaan en, sinäkin vain tippuisit, sillä vain hän enkeleiden joukkoon sopi

Joten kokeillaanko onneamme, minä voin sinua auttaa, työntää alas jotta voisit kokeilla siipien hankkimista, itse hyppäisin nauraen perässä, kun vihdoinkin saisit maistaa omaa lääkettäsi

Sinä mursit hänet, samalla myös minut, en välitä jos minut murhaajaksi leimataan

Sillä sinun kontollasi on kahden ihmisen kuolema, ja sinä et minun karmaani vaikuta

Joten leikitäänkö enkeleitä, opetellaanko lentämään?

Kokeillaanko onneamme päästä hänen kanssaan tähtitaivaalle?

Mutta silti, ehkä sinun siipesi katkaisen, sillä taivaaseen sinä kuulu lainkaan et

Ei haittaa jos vaikka minäkin joudun paholaisen puheille, sillä sinut vedin mukanani ja siitä olen liiankin ylpeä

Joten tuntuuko mukavalle, kerrassaan ihanalle, kun sinut murretaan niin kuin sinä hänet mursit?

Naurattaako vielä hänen kärsimyksensä?

Nauratko vielä vitsillesi surkealle?

Minä en anna sinun pitää hauskaa, hänen elämänsä sinä pilasit, ja nyt minä sinunkin omasi

Tällä kertaa, minä aion olla se, joka nauraa viimeisenä.