/Julia nk/
Tunsin itteni todella tyhmäksi. En nauti siitä että joudun valehtelmaan Louisille päin naamaa, mutta nyt oli ihan vuosipäivän yllätys kyseessä niin eiköhän se mene syyksi.
Käänsin auton avainta ja auto käynnistyi."ja siis mihin me ollaa ees menos." Jessie kysyi.
"No mennää tohon lähiostarille kyl mä sieltä jotain löydän." tuhahdan vaikka oikeasti minulla ei ole hajuakaan mitä Louis haluisi tai edes tarvitsisi."OSTARI? jumalauta muija ei mikään ostari, tajuuks kelle oot menos ostaa vuosipäivä lahjaa! LOUIS TOMLINSONILLE! Se on miljonääri ja kaikkien tyttöjen unelma mies. Sä et voi mitään vaatekappelatta vain ostaa!" Jessie sanoo totisena.
Sanomassa oli kyllä asiaa. Vaikka en pidä Louisia minulle kuuluisana mutta kuitenkin onhan hän miljonääri ja omistaa rahaa enemmänkun käyttää joten kyllä minun on hänelle jotain isompaa löydettävä."joo oot oikeessa." tuhahdan ja käännyn valtatielle.
**
Parkkeerasin auto tien sivuun. Olimme saapuneet Lontoon keskustaan.
Tiesin että Louis tykkää kengistä todella paljon, ja adidas on hänelle se läheisin merkki. Ehkä ostaisin hänelle vaikka kengät ja jonkun ihanan korun."OMFG Tää paikka on unelma." Jessie melkeen huudahtaa suu auki.
Naurahdan vain tytölle kun näen hänet iloisena.
Jessiellä on ollut ongelmia itsensä kanssa joskus vaikka sitä tuosta tytöstä ei päällepäin näkisi. Olen niin ylpeä hänestä että hän on saanut itsensä koottua ja elää iloista elämää."Mitä mietit?" Jessie yhtäkkiä ilmestyy nenäni eteen.
"jesus älä säikäytä." naurahdan ja tönäisen Jessietä.
"No miten se lahja." Jessie jatkaa.
"no siis.. tiiän minne mennää, mutta mennä metrolla koska sinne on mahotanta parkkeerata." sanon."Ai metrol, JES, oon aina halunnu nähä Lontoon kuuluisat metrot." Jessie huudahtaa.
Kävelimme viereiselle metroasemalle josta ostimme kertaliput.
"Mihin suuntaan meijän pitää mennä?" Jessie kysyy taas.
"shh luota nyt vaa muhun" vastaan.kävelimme laiturille päin kunnes näimme metron jo tulevan.
"juokse!" Huudan Jessielle ja lähdemme juoksuun.Ehdimme just ja just metroon.
Ei helvetti olen huonossa kunnossa kun hengästyn niin pienestä.
"nohuh siinä oli tän viikon liikunta." Jessie naurahtaa hengästyneenä.
Istuimme heti läheisille kahelle vierekkäiselle penkille.Meitä vastapäätä istui todella tummiin pukeutunut mies ja juuri ja juuri näin hänen kasvonsa. Hieman pelottavaa jos voin sanoa.
Kuitenkin yhtäkkiä pamahti, räjähti, jäsähti. Kaikki pimeni. Päässä ja ympärillä.
/Louisin nk/
Olin tilannut itselleni kotiin pizzat. Mietin paljon sitä että mitä tytöt oikeasti lähti hakemaan, koska no en kyseenalaista naisten kuukautisia mutta kuitenkin uskon että heillä olisi ollut siteitä mukana täällä.
Otin pizzalaatikon mukaan keittiöstä ja rojahdin pehmeälle sohvalle katsomaan jotain hulvattua mitä nyt televisiosta tulee.
Heti kun avaan television eteeni tulee uutiset jossa poliisien hätävalot välkkyvät ja ambulansseja paikalla."Lontoon metrossa pommi isku, ainakin 3 kuollutta ja lisää luultavsti tulossa, noin 30 ihmistä loukkaantunut ja monia vielä metrossa sisällä." Oli ensimmäiset asiat mitkä televiossa sanottiin.
Ei helvetti en jaksa tätä, maailma menee ihan hulluksi.Samalla minulle tuli mieleen että Julia ja Jessie on jossain. Eikai he menneet Lontooseen asti? No mutta ei he metrolla menisi kun heillä on auto.
Kuitenkin päätin vielä soittaa Julialle varmistaakseni että kaikki on okei.Otin puhelimeni ja mitään ja soitin. Ei vastausta.
Soitin uudestaan eikä mitään.
Sydämmeni alkoi hieman kovempaa pomppimaan.
Kuitenkaan en jaksa uskoa että he olisivat lontoossa, jos ovat niin pray for julia ja jessie kun joutuvat autossa istua ruuhkassa kun koko kaupunki sekaisin.----------------------------
Heiiiiiiii !!!! sori kun lukuja ei oo tullu mutta oikeesti en oo vaa keksiny mistä saisin aikaa tän kirjottamiseen. Mut nyt tässä teille vähän tämmönen lyhyempi luku, katotaa sit seuraavassa miten tää tilanne lontoossa etenee!
Kiitos kun luit <3
YOU ARE READING
Happily [L.T]
Fanfictionolin vain fani joka unelmoi kaikesta samasta mitä miljoonat muut tytöt unelmoivat. Opin myös kunnioittamaan elämää perheeni menetyksen jälkeen mutta yhtä asiaa en itsestäni olisi voinut kuvitella.