Shadows L.S

20

Harry

Muutama päivä oli kulunut siitä kun olin vihdoin päässyt takaisin kotiin. Asiat olivat kääntyneet niinkuin ne olivat olleetkin ennen tätä kaikkea. Ainoastaan se erosi että Louis vietti suurimman osan ajastaan täällä meidän kanssa silloin kun ei ollut töissä.

Minä todella nautin Louisin seurasta. Olin jopa jo hetken aikaa miettinyt yhteen muuttamista mutten tiennyt olisiko se aivan liian aikaista. Ei kai sillä oikeastaan mikään kiire ole mehän periaatteessa jo asumne yhdessä sillä Louis viettää usein yönsä täällä minun vieressäni.

Jalkanikin oli vihdoin parantunut ja kipsi oltiin poistettu tieltäni. Jo oli aikakin. Se ei tietenkään tarkoittanut sitä että kaikki muutkin kivut olisivat poissa. Ei. Olin vähän väliä huomannut yhtäkkisen kipuaallon koko vartalossani.

En yhtään tiennyt mikä sitä aiheutti mutta yksi asia oli varma, lääkäriin en ollut menossa. En ennen kuin on aivan pakko. Louis ei tiennyt mitään siitä eikä saisikaan tietää sillä tuo todellakin pakottaisi minut lääkärille.

Kipu ei tietysti ollut ainut riesa, vaan myös todella todentuntuiset unet olivat häirinneet öitäni siitä asti kun pääsin pakoon.

Niall ja Zayn olivat hoitaneet yhdessä meidän bisneksiämme. He hoisivat myös minun osuuteni vaikka kuinka yritin selittää heille selviäväni vallan mainiosti töissä, mutta he eivät päästäneet minua.

Yleensä sitten vain istuin kämpässä tai kävin ulkona kävelyllä kun muut olivat poissa.

Tänäänkin oli yksi niistä päivistä kun muut olivat jossain ja itse jouduin olemaan kotikissana. Olin juuri vasta noussut ylös, vaikka kello olikin jo yksi.

Haukottelin makeasti kävellen keittiöön ja keitin itselleni kahvia. Paahdoin myös leipää itselleni ja istuin pöydän ääreen mussuttamaan aamupalaani.

Selailin päivän lehteä samalla yrittäen löytää edes yhtä mielenkiintoista uutista, huonoin tuloksin. Ainavaan jaksettiin jauhaa niistä samoista sodista ja terroristeista, tai sitten juoruttiin jostain julkkiksista mitä nyt muutenkin oli koko sosiaalinenmedia täynnä. Joku kuoli, toinen pidätettiin ja kolmas sai lapsen. Aina samat kuviot. En välillä vaan käsittänyt sitä miten aina jaksettiin uutisoida samoista asioista. Luulisi maailmassa olevan jotain oikeasti mielenkiintoista tai jopa tärkeää, mutta netti ja lehdet tiesivät vain sodista, terroristeista ja julkkiksista. Huokaisten suljin lehden ja tallustin takaisin huoneeseeni.

Vedin tuolin selkänojalta eiliset vaatteet päälleni. Tuskin minä tänäänkään kovin pitkälle lähtisin. Ellemme sitten käy Loun kanssa illalla jossain.

Nappasin kännykkäni yöpöydältä mukaani ja tallustin olohuoneeseen.

Olin juuri istumassa sohvalle, kun kuulin kuinka ulko-ovi aukesi ja joku tuli sisälle.

Lähdin astelemaan eteiseen katsoakseni, kuka oli tullut kotiin. Kun pääsin eteiseen järkytyin toden teolla siitä kenet näin.

"Isä." Henkäisin.

"Hei vain poikaseni." Isä virnisti nähdessään järkyttyneen ilmeeni.

"Mitä helvettiä sä teet täällä? Ja mistä vitusta sä tiesit missä mä asun?" Kysyin puoli paniikissa, kun isäni lähestyi minua uhkaavasti.

"Kyllähän mulla on oikeus nähdä oma poikani." Tuo virnisti jättäen vastaamatta toiseen kysymykseen.

"Mä en oo pitkään aikaan pitänyt sua enää mun isänä. En sen kaiken jälkeen mitä sä oot mulle tehnyt." Sanoin pudistaen päätäni.