Shadows L.S

23

Louis

"Moii! Me tultiin nyt!" Huusin kun astuimme eteiseen. Kuului kovaa ryminää kun kaksi miehen alkua ryntäsivät eteiseen, jossa riisuimme ulkovaatteitamme Harryn kanssa.

"No mikä Harryllä on?" Zayn kysyi kun oli päässyt eteisen oviaukkoon.

"Louis... Kuka?" Harry kysyi osoittaen Niallia ja sitten Zaynia.

"Sun parhaat ystävät Zayn ja Niall." Kerroin osoittaen ensin Zaynia ja sitten Niallia.

"Niin siis Harry löi päänsä niihin himputin rappusiin ja sillä meni lähimuisti kokonaan ja kaiken lisäksi se käyttäytyy kuin lapsi." Selitin erittäin hämmentyneelle kaksikolle, ja kävelin noiden ohi olohuoneeseen, jossa lösähdin sohvalle, Harryn seuratessa perässäni kuin eksynyt koiranpentu.

"Koska sitten Harryn muisti palaa?" Niall kysyi ilmestyessään olohuoneeseen.

"Jaa a. Sen kun tietäis. Lääkäri sanoi että se palaa ajankanssa, jos palaa." Huokaisin.

"Miten se sitten sut muistaa, jos se ei muistanut mua eikä Zaynia." Niall kysyi kulmiaan kurtistaen.

"Ei se muistakkaan. Se ei uskonut kun sanoin olevani sen poikaystävä ja nyt se sanoo mua sen isoveljeksi." Huokaisin ja siirsin katseeni Niallista Zayniin joka touhusi jotain keittiössä, Harryn seuratessa vierestä Zaynin sähläämistä. Missäköhän vaiheessa Harry oli tuonnekin jo ehtinyt?

En kestänyt edes ajatusta siitä ettei Harry muistanut minua. Oli kamalaa kuunnella kun Harry ajattelee minun olevan hänen isoveljensä, eikä se mikä oikeasti olen. Tiedä miten kauan siinäkin menisi, että tuo muistaisi edes minut. Kyyneleet tekivät taas tietänsä poskilleni, kun upposin ajatuksiin, joissa Harry ei enää koskaan saisi muistiaan takaisin ja luulisi minua veljekseen. Loppu elämä ilman Harrya. Ilman rakkautta. Silloin minulla ei olisi mitään, sillä Harry on kaikkeni.

"Älä itke Lou Lou." Harry kuiskasi korvaani halaten minua tiukasti, joka sai minut lähinnä itkemään kovemmin. Yritin kasata itseni ja niellä kyyneleet, jotka väkisin pursuilivat ulos silmistäni. Nyyhkytin siti hiljaa yrityksistäni huolimatta. Nostin katseeni Harryyn kun olin vihdoin rauhoittunut edes vähän.

"Miksi Lou Lou surullinen?" Harry kysyi pyyhkien kyyneleet pois poskiltani, tuijottaen minua suoraan silmiin, tuon kauniilla smaragdin vihreillä silmillään.

Vastustin halua suudella tuon vaaleanpunaisia huulia ja käänsin katseeni pois päin tuosta söpöläisestä mumisten vastaukseksi jotain mitä en edes itse kuullut.

"Eihän Lou Lou vihainen Harrylle?" Harry kysyi kun yritin parhaani mukaan vältellä tuon katsetta.

"Ei tietenkään rakas. Mulla on vaan vähän paha mieli just nyt." Selitin yhä vältellen vihersilmäisen katsetta.

"Miksi?" Harry jatkoi.

"No kun sattuu vaan olemaan." Murahdin ja nousin vauhdilla sohvalta ja marssin Harryn huoneeseen. Vedin oven kiinni perässäni ja lösähdin Harryltä tuoksuvaan sänkyyn mahalleni. Vedin Harryn tyynyn halaukseeni ja yritin saada ajatuksiani edes jotenkin järjestykseen purskahtamatta taas itkuun.

Painoin lopulta silmäni kiinni ja halasin tyynyä tiukemmin, vaipuen hiljalleen levottomaan uneen.

Niall

"Mitä me tehdään noitten kahden kanssa?" Kysyin Zayniltä viittoen olohuoneen suuntaan, jossa Louiskin oli hetki sitten istunut, mutta nyt sohvalla oli vain entistä hämmentyneemmän näköinen Harry. Raukka parka oli ihan pihalla kaikesta mitä on vuosien aikana tapahtunut.

"Jaa a kuule. Ehkä meidän täytyy vaan odottaa ja yrittää palauttaa Harryn muistia jotenkin." Musta hiuksinen sanoi ja kohautti olkiaan.

"Niin kai sitten. En vaan kestä katsoa kuinka maassa Louis on kun Harry ei muista sitä." Huokaisin. "Harryn muisti täytyy saada palaamaan."

"Kyllä se palaa vielä, ei ehkä ihan heti, mutta mä ainakin uskon että se palaa jos ei muuten niin sitten ajan kanssa." Zayn selittää, ja hieroo samalla leuassaan kasvavaa parran sänkeä.

Puhelin alkaa soida jossain päin taloa keskeyttäen meidän keskustelun ja Zayn lähtee etsimään ääntä pitävää laitetta, löytäen sen pian eteisen lipaston päältä. Zayn vastaa puheluun, ja tulee takaisin keittiöön, ja istahtaa pöydän viereen puhumaan puhelua. Seuraan vierestä kun Zaynin ilmeet vaihtelevat keskustelun edetessä.

"No kuka se oli?" Kysyin kun Zayn paiskasi luurin eteensä pöydälle puhelun loputtua.

"Pomo." Zayn huokaisee haroen mustia hiuksiaan.

"No mitä se?" Utelin.

"Kyseli Harrystä."

"Voi ei. Mitä me nyt tehdään? Ei me voida ottaa Harryä mukaan kun se on mikä on." Alan hermoilla ja mietin kaikkea pahaa mitä siitä voisi mahdollisesti seurata.

"Meidän on jotenkin todistettava sille ettei Harry ole nyt niinsanotusti työkykyinen." Zayn mumisi.

"Mutta miten?"

"Ehkä meidän vaan pitää käydä näyttämässä se pomolle." Zayn mietti.

"Eikä! Se on ihan liian vaarallista! Sä muistat vallan mainiosti miten vaikea reittikin sille hallille on!"

"Meillä ei ole vaihtoehtoja. Vai onko herralla parempia ideoita?" Zayn tuhahti ärsyyntyneenä.

"Ei ole." Huokaisin lyötynä. "Koska me tehdään se?" Kysyin.

"Pomo sanoi haluavansa nähdä Harryn viimeistään huomenna." Zayn kertoi.

"Eli huomenna siis. On parempi nimittäin mennä sinne valoisalla."

_______________________________________

Moiii!!! Minä täällä taas pitkästä aikaa. Oliko jo ikävä? :')

En oo yhtään tyytyväinen tähän lukuun mut halusin saada tän pois kummittelemasta täältä.

Täst tuli vähän lyhyempi kun on tapana :/

Vaikkei mua nyt ookkaan hetkeen täällä näkynyt niin se ei todellakaan tarkoita sitä etten kirjottais tätä kirjaa loppuun. Eli en oo jättämässä tätä kesken.

Joskin lukuja ei tule mitenkään hirveän usein. Oon pahoillani niille jotka näitä lukuja odottaa. (Jos näitä ylensäkään jaksaa kukaan enää odotella)

Nyt just mulla on vähän enemmän kun vaikeeta.

Oon avautunu asiostani tänne jo niin paljon et jätän vaan suosiolla sen pois tästä.

Öööhm juu. Jos mä vaan meen tästä takasin sinne mistä tulinki...

All The Love E<3