Shadows L.S

21

Louis

"En ymmärrä, mikä hitto Harrya oikein vaivaa." Mumisin nojaten kyynärpääni pöytään ja painoin kasvot käsiini.

Istuimme Zaynin ja Niallin kanssa keittiössä juomassa kahvia ja keskustelemassa Harrysta, kun tuo oli kuulemma lenkillä.

"Hhm, mun mielestä se on ihan normaalia, että se saattaa käyttäytyä välillä vähän erikoisesti, ottaen huomioon että se oli kidnapattuna." Zayn selitti.

"Niin kai sitten. Mä oon vaan huolissani siitä." Sanoin nostaen pääni käsistäni. Tietysti olin huolissani, miksi hitossa en olisi kun toinen on ollut jo ties miten pitkään ihan outo.

"Harry on iso poika, eiköhän se osaa ihan itse kertoa jos sillä on joku tosi huonosti." Niall vitsaili ja pöyräytin silmiäni.

"Ootteko te huomannut miten se joskus vaan jumittuu tuijottamaan jotain tiettyä kohtaa ties miten pitkäksi aikaa ja, joskus se jopa pöyrtyy sen jälkeen." Selitin. "Plus mä löysin sen paripäivää sitten olohuoneesta makaamasta keskellä lattiaa, ja se ilmeisesti näkee painajaisia." Jatkoin.

"Okei toi ei kuulosta kovin hyvältä. Pitäiskö se viedä lääkäriin?" Niall höpötti.

"Arvatkaa vaan oonko yrittänyt suostutella sitä." Mumisin.

"Ilmeisesti olet ja se ei oo suostunut." Zayn arveli.

"Ei oo suostunut ei. Ihan sama mitä mä sille yritän selittää." Huokaisin.

"Moiii!!!" Kuului tuttu ääni eteisestä, ja pian hengästynyt ja hikinen Harry ilmeistyi keittiöön.

"Moi" Vastasimme kaikki kolme yhteen ääneen.

Nousin ylös tuoliltani ja kiedoin käteni taakaapäin poikaystäväni ympärille kun tuo täytti vesilasia itselleen.

"No hei rakas. Oliko kovakin ikävä jo?" Harry hymyili kääntyen ympäri otteessani.

"Oli ja onko sun ihan järkevä urheilla tollatavalla tossa kunnossa?" Kysyin kulmiani kurtistaen, kun katsoin miten Harry kumosi vedet kurkkuunsa ja paukautti tyhjän lasin tiskipöydälle.

"Älä jaksa taas aloittaa. Mä oon täysin kunnossa jo." Harry yritti vakuuttaa minua, mutten uskonut sanaakaan.

"En usko. Et sä kyllä ihan kunnossa ole. Sähän pyörtyiletkin vähän väliä etkä silti suostu menemään lääkärille. Tiedä mitä sulle ois voinut ton sun äskeisenkin lenkin aikana tapahtua. Mitä jos oisit vaikka pyörtynyt keskelle tietä, kun oot ollut ylittämässä sitä, jonka jälkeen ensimmäinen vastaantuleva auto olisi ajanut sun yli kun ei olis huomannut, että maassa makaa joku?" Selitin huitoen käsilläni jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan.

"Mutta en pyörtynyt." Harry sanoi ja veti minut halaukseen, kun kyyneleet olivat löytäneet tiensä poskilleni. Olin peloissani Harryn puolesta. En halunnut tuolle tapahtuvan enää mitään. Se kidnappaus oli ollut ihan kamalaa. Olin ollut niin huolissani Harrysta ja joka päivä pelkäsin enemmän Harryn olevan kuollut ja, etten näkisi tuota kiharapäistä enää koskaan. Ajatuskin oli aivan hirveä.

"Heeii rakas mä oon täällä nyt. Kaikki on hyvin. Sulla ei ole mitään syytä itkeä enkeli." Harry kuiskaili ja tiukensin otettani Harrysta entisestään.

Rauhoituttuani vähän irroittauduin halauksesta jääden silti lähelle Harrya. Katsoin Harrya suoraan tuon smaragdin vihreisiin silmiin, kun tuo nosti kätensä poskilleni pyyhkien kyyneleeni pois. Nojauduin eteenpäin hitaasti ja painoin huuleni Harryn vastaaville suudellen tuota hellästi ja rakastavasti, Harryn heti vastatessa suudelmaan. Vein käteni Harryn niskan taakse, kun tuon kädet hakeutuivat lantiolleni. Hetki tuntui täydelliseltä, ja olisin vain halunnut jäädä tähän ikuisiksi ajoiksi. Mutta niinkuin kaikki täydelliset hetket tämäkään ei ollut ikuinen.