Lunan veri ~ Kirja 1 ✔

Luku: 1 : Taas se uusi tyttö

A/n tämä luku ei ole ehkä ihan hirveän kiinnostava, mutta se kertoo paljon Nadjan menneisyydestä ja on aika tärkeä tarinan ja eri suhteiden kehittyessä.

***

Minulta ei koskaan kysytty mitään. Ensin seurattiin jotain randomi miestä toiseen maahan, kun olin vain kuusi vuotias. Miehen nimi oli Antton. Hän asui Suomessa ja oli tullut pikaiselle työmatkalle Englantiin, kun hän oli tavannut äidin jossain pikku kahvilassa. Äiti rakastuu nopeasti. Antton hurmasi äidin parissa päivässä ja tuli luoksemme asumaan työmatkansa ajaksi. Äiti vaikutti niin iloiselta, että hyväksyin Anttonin samantien perheeseen. Kun Anttonin oli aika lähteä äiti oli surun murtama. Kai meidän olisi pitänyt tajuta ettei Antton oikeasti äidistä välittänyt, kun hän ei vaikuttanut surulliselta lähtiessään.

Kuukausi kului Anttonin lähdettyä niin ettei äiti tehnyt mitään muuta kuin maanut sängyssään katsoen surullisia elokuvia ja ottaen tasaiseen tahtiin 'voima juomaa'. Vanhempana ymmärsin, että äidin voimajuoma oli alkoholia.

Äiti tekee näin edelleen. Ensin hän on onnellisempi, kuin ikinä ennen (yleensä jonkun miehen takia) ja sitten hän ikään kuin putoaa jonnekkin pimeään ja synkkään paikkaan ja vain makaa tekemättä mitään.

Siksi opin jo pienenä lämmittämään valmisruokaa. Kotiruokaa on vain silloin kun äiti on hyvällä päällä. Yleensä minä olen myös se joka siivoaa kotia ja korjaan jotain kun pitää.

Karatakseen pahalta ololtaan äiti päätti, että muutamme Suomeen Anttonin perässä. Sain vain kolme päivää aikaa hyvästellä ystävät ja pakata kaiken pakollisen. Äiti jätti talon jonkun myyjä naisen käsiin jonka oli tarkoitus myydä talo kuukauden sisällä, jotta meillä olisi rahaa aloittaa uusi elämä Suomessa.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt niinkuin piti. Meillä kesti kauan etsi Antton, sillä hän ei vastannut äidin soittioihin ja kun hänet vihdoinkin löydettiin; kauniin omakotitalon oven avasi upea vaalea hiuksinen nainen, jolla oli noin yksi vuotias tyttö lapsi sylissään. "Hei." Nainen sanoi ja selvästikkin kysyi seuraavaksi jotain. Äiti tai minä emme vielä silloin osaneet Suomea ja tuijotimme naista hämillään.

Hetken ihmeteltyään äiti aukoi hetken suutaan ennenkuin hän kaivoi takkinsa taskusta paperin johon Anttonin nimi, osoite ja puhelinnumero oli kirjoitettu.

"We don't speak Finnish and we are looking for Antton." (Me emme puhu Suomea ja me etsimme Anttonia.) Äiti sanoi.

"Antton is my husband. How do you know him?" (Antton on aviomieheni. Kuinka te tunnette hänet?) Nainen vastasi hieman hämmentynyt ilme kasvoillaan.

Äitini kasvoilta pystyi näkemään kuinka hänen sydämmensä särkyi. "Husband?..." (Aviomies?...) Hän kuiskasi murtuneena.

"Yes, and this is our daughter Hanna. But you didn't answer my question." (Kyllä, ja tämä on tyttäremme Hanna. Mutta sinä et vastannut kysymykseeni.) Nainen sanoi nyt jo hieman ärtyneenä.

"I... I... Just forget we were here. I'm sorry we bothered you." (Minä... Minä... Unohda että olimme täällä. Anteeksi että häiritsimme sinua.) Äiti sanoi tarttuen tiukasti minua kädestä ja veti minut pois talon luota taksiin.

Emme ikinä enää nähneet Anttonia. Äidillä ei kuitenkaan kestänyt kauaa etsiä toinen mies. Seuraavan miehen nimi oli Erkki tai Eero tai jotain sinnepäin. Hänellä oli kaksi teiniä poikalasta Eino ja Leevi. Erkki on yksi äidin pisimmistä suhteista. He olivat yhdessä melkein kolme vuotta. Kaikista äidin poikaystävistä hän oli toisiksi mukavin. Mies itse oli ihan kiltti sielu; ei lyönyt, teki ihan syötävää ruokaa, kävi töissä (vaikkei palkka ollutkaan huima) ja puhui minulle aina kuin omalle lapselleen.