Lunan veri ~ Kirja 1 ✔

Luku: 19 : Vihaisia ja onnellisia suukkoja

Sori jos tää on vähän myöhässä, mulla oli vähän lataus ongelmia!

***

"Eli jos mä jätän Ashin..." Aloitin sanomaan ja tunsin heti Ashin sormien kiristyvän ranteeni ympärillä. "Ash kuolee."

"Kyllä." Vanha mies sanoi totisesti.

"Hei te sanoitte te ette tiedä miten tämä mikälie side Lunan ja Alphan välillä vaikuttaa Lunaan. Voisiko siitä johtua etten reagoi asioihin yhtä vahvasti?" Ihmettelin kulmat hieman kurtussa.

"Mitä sä tarkoitat?" Ash kysyi.

"No niinkun kun mä näin sun muuttuvan tottakai mä pelästyin mut mä hyväksyin totuuden siitä että jotkut osaa muuttua karhuksi tosi helposti. Ja mä en koskaan oo ees uskonu paranormaaliin. Ja ne kaks karhua jotka tappeli, mä en seonnu ihan täysin. En ees kertonu kelleen vaik kaikki mun vaistot käski juosta poliisille. Ja tää mikälie side juttu, ja luna ja alpha. Kaikki outo mitä tapahtuu tuntuu oudolta vaan vähän aikaa. Eihän se oo ihan normaalia." Minä selitin miettien kaikkea mitä on tapahtunut.

"Voihan se olla. Jos side auttaa sinua hyväksymään asioita ja rauhoittaa sinut tietyissä tilanteissa." Vanha mies mietti raapien päätään.

Huokaisten nojasin Ashin olkapäähän: "Luojan kiitos. Mä jo luulin että mussa on jokin vikana."

"Minusta tuntuu että Nadja pitää viedä kotiin." Ash sanoi.

Se aiheutti minussa suuren reaktion: "Hei enhän mä vielä tiedä kaikkea. En tiedä mikä kuutesti on tai tunne teistä ketään, tai miten tää lauma toimii tai-"

Ash katkaisi nopeasti lauseeni: "Sinun ei tarvitse tietää. Mä lupaan vastata kysymyksiis myöhemmin." Ash lupasi hymyillen. "Mennään." Ash sanoi nykäisten minut ranteesta ylös.

"Oli kiva tavata." Minä sanoin nopeasti paviliongissa olleille ennenkuin Ash veti minut pois. "Olisin halunut vielä jäädä." Sanoin Ashille hieman harmistuneena.

Ash oli hiljaa koko matkan kodilleni ja minä näin hänestä, että hän oli jostakin vihainen. "Ash?" Minä kuiskasin hiljaa kun astuimme sisään huoneeseeni ja Ash paiskasi oven kovaa kiinni säikäyttäen minut. "Mikä on?"

"Ai mikä on?! No miten olisi se että sinä voit vain kävellä pois!" Ash huusi katsoen minua vihaisen näköisenä. Ash lähestyi hitaasti näyttäen pedolta joka saalistaa. Hän ahdisti minut nurkkaan ja oli vain muutaman sentin päässä. "Minä olen sidottu sinuun koko elämäkseni. En pysty elämään ilman sinua! Mutta sinä voit vain juosta pois. Sinä et tunne mitään mitä minä tunnen sinua kohtaan. Minä tiesin että sieluni on sinun kun kuulin ja näin sinut ekaa kertaa. Mutta sinä et ole samalla tavalla minun!" Ash karjaisi ottaen minusta tiukkaa kiinni lantiosta painaen minut kovempaa seinään.

"En minä ole minneen menossa. Olen tässä." Yritin rauhoitella Ashiä tuntien pienen paniikin iskevän jo.

Ash suuteli minua nopeasti mutta nyt se oli aivan erillaista. Hän painoi huulensa omilleni kovaa ja kietoi sormansa hiuksiini puristaen ne nyrkkiin ja nyki minua lähemmäs: "Minä en anna sinun lähteä." Ash murisi ja puri alahuultani. Ash jatkoi tätä muutaman minuutin ennenkuin tunsin hänen käsiensä rentoutuvan ja avautuvan nyrkistä. Hän päästi hiuksistani irti ja kiersi kätensä varovasti vyötärölleni. Hänen suudelmansa pehmenivät ja pian minä kuulin hänen päästävän surullisen huokaisun ja hän painoi päänsä kaulaani vasten halaten minua hellästi. Tunsin Ashin kyyneleen putoavan olkapäälleni.

"Minä en voi menettää sinua." Ash sanoi.

"Tiedän... Et sinä menetäkkään. Kaikki on ok." Minä sanoin.