Lunan veri ~ Kirja 1 ✔

Luku: 20 : Evanin isä

Kiitti kaikille lojaaleille lukijoille! Ihanaa että jatkatte yhä mun kirjan lukemista nyt kun tullaan hiljaa lähemmäs loppua.

***

Viikko kului ja kesäloma alkoi. Enää ei tarvinnut huolehtia koulusta. Käytin poliisiaseman koiria joka toinen päivä lenkillä ja hehkutin kokoajan vauvasta.

Olimme Ashin kanssa sopineet että yhden kuukauden ajan minun ei tarvitsisi huolehtia luna tai alpha jutuista. Me halusimme oppia tuntemaan toisemme kunnolla. Mutta kun kuukausi tulisi täyteen minä liittyisin laumaan, oppisin kaiken sen toiminnasta ja velvollisuuteni lunana. Mutta minä en vielä edes tiennyt, että pysytyisinkö minä olemaan luna...

"Hei äiti. Mikä olo?" Kysyin astuessani kotiin sisälle viimeisen koulupäivän jälkeen.

"Ihan hyvä. Kutsuin Evanin tänään meidän seuraan päivälliselle. Hän on tosi kiva poika. Minä olisin paljon onnellisempi jos liikkuisit hänen kaltaisten kanssa etkä sellaisten jotka on sinua paljon vanhempia ja saavat sinut lintsaamaan koulusta." Äiti sanoi selvästi viitaten Ashiin.

"Ashillä ja mulla on vain muutama vuosi ikäeroa äiti. Ja mä itse päätin lintsata silloin. Ei Ash." Sanoin istuen pöydän ääreen. "Teidän pitäisi jutella. Eikö Ashkin voisi tulla päivälliselle?"

"Ei." Äiti sanoi hymyillen väkisin. "Minä tahdon vain rauhallisen päivällisen uuden parhaan ystäväsi kanssa."

"Ash on mun paras ystävä." Sanoin nojaten keittiön pöytään kädet puuskassa.

"Ash on sun poikaystävä. Poikaystävän ei ikinä kuulu olla paras ystävä." Äiti sanoi ja alkoi laittamaan ruokaa.

"Jaa miksi ei?" Kysyin haastavasti.

"Koska eron jälkeen asiasta haluaa kertoa parhaalle ystävälleen. Kavereihin ei voi luottaa samalla tavalla. Kelle kerrot jos se kenestä eroat on paras ystäväsi?" En halunut myöntää sitä... Mutta äidillä oli itseasiassa aika hyvä pointti.

Evanista ja minusta oli tullut tällä viikolla hyviä kavereita. Äiti oli kerran tavannut Evanin kun me oltiin yhdessä siinä retro kahvilassa, mutta Evan ei ole vielä koskaan ollut meillä.

Silloin kuulin koputuksen ovelta. "Ai hei Evan!" Sanoin avatessani oven.

"Moi." Evan hymyili astuen sisään. Me halasimme toisiamme pikaisesti ennenkuin minä otin Evania kädestä kiinni ja vein hänet yläkertaan huoneeseeni.

"Ruoka on valmista puolessa tunnissa!" Äiti huusi alakerrasta juuri kun olin saatua huoneeni oven kiinni.

"Ai tässä on uusi tyttö Nadjan huone." Evan naurahti katsellen ympärilleen.

"No joo..." Sanoin ja hyppäsin sängylleni.

"Aika sellainen kuin kuvittelin." Evan sanoi näyttäen jopa hieman pettyneeltä.

"Ai millainen?" Haastoin heti.

"No... Tyttömäinen." Evan sanoi naurahtaen. "Mä toivoin että sulla olisi vaikka luuranko kaapissa." Evan nykäisi vaatehuoneeni oven auki. "Ei voi olla. Sulla on vaatehuone." Evan nauroi. "Tästä ei puutu kuin meikkipöytä niin olisit ihan kuin tytöt amerikkalaisissa teini leffoissa."

"Noo..." Mumisin nolostuneena ja osoitin meikkipöytää. Punastuin kun Evan alkoi taas nauramaan.

"Miten voi olla ettet sä ole lellitty pikku kakara? Anna mun arvata: Vallu on rikas." Evan sanoi istuen sängylleni.

"No en mä nyt sanoisi että rikas..." Mumisin hieroen niskaani.

"Tekeekö se yli 150 000 euroa vuodessa?" Evan kysyi.