Best #1 teenfictionissa
Uusi kaupunki, uudet ystävät, vitullista kouludraamaa ja poikaystävä joka osaa muuttua jättimäiseksi karhuksi.
"Hän sanoo että olen hänen, että olen hänen sielunsa ja 'lunansa' ja koska hän on alpha, se tekee kai minusta jonk...
VAROITUS: Nyt lähtee tapahtumaan saattaa pelottaa ihmisiä joilla on: Arkoudaphobia eli karhujen pelko.
***
Kävelimme pitkin kapeaa metsäpolkua hiljaa. Valo pääsi puiden läpi kauniisti ja kaikkialla oli vihreää. Kasveja ja suuria koivuja oli meidän ympärillä ja metsässä oli pieni tuulenvire.
"Kuinka kaukana tämä sun paikkasi on?"
"Noin 10-metrin päässä." Ash naurahti ja raotti puiden pitkien lehtien tekemää verhoa.
"Wow." Minä huokaisin nähdessäni aukion edessäni jonka keskellä oli suuri puu. Valoa tuli aukiolle kaikkialta ja maa oli punertavaa. Suurta osaa puusta peitti jokin kasvillisuus ja puu näytti siltä että se kuuluisi johonkin fantasia elokuvaan kuten Harry Potteriin tai Narnian tarinoihin. "En ole ikinä nähnyt tuollaista puuta."
"Ei niitä olekkaan kuin yksi. Tämä on viimeinen jäljellä Beroonissa. Aikaisemmin joskus satoja vuosia sitten niitä oli enemmän. Nyt ne ovat kuihtuneet pois... Niinkuin mekin." Ash huokaisi surullisesti.
"Mitäs toi nyt sitten tarkoittaa?" Minä kysyin nostaen toista kulmakarvaani.
Naurahtaen kepeästi Ash sanoi: "Ei mitään. Unohda."
Päätin jättää asian siihen ja kyyristyin vapauttamaan Hertan hihnastaan. "Kiltti tyttö. Älä mene kauas." Sanoin silittäen Herttaa ja katsoen, kun se köpötteli ympäri aukeaa haistellen paikkoja ennenkuin se kävi makaamaan puun viereen.
"Kai sä osaat kiivetä puuhun?" Ash kysyi haastavasti ja lähti kiipeämään ylös puun runkoa.
"Millainen lapsi ei muka ole pienenä kiipeillyt? Tottakai mä osaan." Minä sanoin hymyillen alkaen itsekkin kiipeämään ylös suurta maatapitkin menvää juurta avuksi käyttäen.
Ash kiipesi vain vähän matkaa ennenkuin hän istahti kohtaan jossa kaksi suurta ylöspäin menevää oksaa tekivät u-muodon. (Näkyy kuvassa)
"Kestipä sulla kauan." Ash kiusoitteli kun minä istuin hänen viereensä.
"No eihän. Vaan 10 sekunttia kauemmin kun sulla." Väitin vastaan.
Nauraen Ash kysyi: "No tykkäätkö?"
"No kyllä mä ymmärrän miks sä tykkäät tästä paikasta. Täällä on niin kaunista."
Aukean ymärillä oli weeping willow puita joiden pitkät roikkuvat lehdet peittivät aukean ulkomaailman katseilta. (Niinkuin kuvassa mutta lehdet yltää maahan asti)
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
"Tää paikka on aina ollu mulle tosi tärkeä." Ash sanoi.
"Mullakin oli tän tyylinen paikka Englannissa. Kun mä olin pieni äiti kertoi mulle aina sitä tarinaa. Lähellä meidän kotia oli jokin lampi jonka luona kukaan ei oikeastaan käynyt. Mutta siellä mä kuulemma tahdoin olla päivät pitkät. Tai niin äiti sanoo, en mä itte muista." Sanoin hymyillen haikailevasti. "Mitä luulet. Jos mä nyt menisin kotiin Englantiin ja seisoisin meidän talon edessä, osaisinko mä mennä sille lammelle? Muistaisinko mä kaikki paikat uudelleen." Kysyin katsoen Ashiä mietiskelevästi.
