Lunan veri ~ Kirja 1 ✔

Luku: 2 : Peurat

Luku : 2 : Peurat

***

Pian matkamme jatkui ja mitä kauemmas ajoimme, sitä enemmän oli metsää, vähemmän muita autoja ja tie oli yhä huonommassa kunnossa. Pian automme värisi ajaessa, kuin kulkisimme kivetyksellä sillä tie oli niin huonossa kunnossa.

"Missä me ollaan?" Kysyin nojaten eteenpäin jotta näkisin paremmin.

"Meidän pitäisi jo olla kohta perillä. Itse asiassa meidän pitäisi olla jo siellä." Vallu sanoi katsoen autossa olevaa gps:sää.

"Ollaanko me ajettu väärin? Olisiko jostain pitänyt kääntyä?" Kysyin hämmentyneenä. "Tuo gps on rikki."

"Ei voi olla; se on uusi ja se on kokoajan ohjannut meitä oikeaan suuntaan." Vallu sanoi tuijottaen eteenpäin tietä, joka näytti siltä ettei se loppuisi koskaan.

"Ei kun oikeasti. Katso sitä nyt." Sanoin ja oikeassahan minä olin. Gps:ssän kuva väreili kuin vanhanajan televisiot, kun sateliitti ei saanut niihin yhteyttä. Mustia, valkoisia ja harmita viivoja tuli ja katoili kuvasta niin ettei gps:ssästä saanut mitään selvää. Samalla se piti sameaa värähtelevää ääntä.

"Mikä ihme sitä vaivaa?" Vallu ihmetteli katsoen vuorotellen laitetta ja sumuista tietä.

"Vallu varo!" Huusin osoittaen tielle.

"Jumalauta!" Vallu huusi jarruttaen samalla kun äiti ja minä kirkaisimme. Automme vinkui jarrutuksen voimasta ja liukui vielä noin 20 metriä eteenpäin ennenkuin se pysähtyi täysin.

Keskellä muuten täysin tyhjää autotietä seisoi peura jonka näki juuri ja juuri tiheän sumun läpi. Peura tuijotti autoamme kohti.

Yhtäkkiä konepellin alta alkoi tulla savua, josta auto täyttyi nopeasti. Yskien poistuimme nopeasti autosta. "Vittu perkele!" Vallu karjui tuijottaen autoa vetäen molemmilla käsillä ruskeita lyhyitä hiuksiaan ärtyneen näköisenä. "Ihan uusi auto!"

Samalla kun Vallu karjui minä nojasin polviini molemmilla käsillä, kun yritin yskiä savua pois keuhkoistani. Nousin seisomaan suoristaen selkäni ja katsoin peuraa kohti. Se oli yhä samassa kohdassa, kaula maata kohti suoristettuna. Kävelin kohti auton keulaa nähdekseni peuran paremmin, kun tajusin että se söi vihreää ruohoa joka pilkisti asvaltin raosta.

Peura ei näyttänyt välittävän autosta tai Vallun huudosta. "Se on ihan kesy." Sanoin hiljaa, kun seisoin muutaman metrin päässä peurasta.

"Ehkä ihmiset ei ole koskaan metsästäneet niitä täälläpäin. Sillä ei ole tarvetta pelätä sinua, koska sillä ei ole aikaisempaa kokemusta ihmisten aiheuttamasta vaarasta." Vallu sanoi rauhoituttuaan.

"Tarkoitatko sinä geeni muistia?" Kysyin. "Mutta eikö kaikilla eläimillä ole sama geeni muisti?"

"Ei. Kaukana kaupungeista elävät jänikset eivät osaa varoa autoja, mutta kaupungin laidalla asuvat jänöt väistävät niitä vaistona jo ihan pienestä. Autot ovat tallentuneet niiden geenimuistiin vaarallisina aikaisimpien sukupolvien 'huonojen kokemusten' takia." Vallu sanoi kävellen itsekkin varovaisesti luokseni. "Tälläpäin peurat eivät ilmeisesti ole ikinä kohdanneet metsästävää ihmistä ja siksi eivät osaa vaistona niitä vältellä." Vallu jatkoi kävelyään yhä lähemmäs kunnes se oli muutaman jalan päässä peurasta.

Peura nosti päänsä ja otti pienen askeleen taakseppäin ennenkuin se toi päänsä lähemmäs haistellen Vallua. Aivan yhtäkkiä peura suoristi päänsä tuijottaen metsää kohti käännellen korviaan, vartalo ihan jäykkänä valmiina juoksemaan. Käänsin katseeni peuran tuijottamaan suuntaan ja näin ainekin 30 erikokoista peuraa tiensivulla syömässä ruohoa. Nekin olivat nyt nostaneet päänsä samaan suuntaan kuunnellen jotain mistä meillä ei ollut tietoakaan.