Ilmattaren tytär

11. Luku: Epäilykset heräävät

Joulun lähestyessä Tunturikodon kaupunkia peittivät jo mahtavat lumikinokset. Aurinkoisina päivinä ne hohtelivat kuin paksu, helmiäisenvalkea marmori. Järvien jäitä kattoivat hopeanharmaina siintävät jäät, ja luistelusta tuli laulamisen lisäksi Ilmalle uusi harrastus. Ilmatarperimänsä vuoksi hän oppi tuon lennokkaan lajin hetkessä.

Luistellessaan Ilma tunsi olonsa samanlaiseksi kuin laulaessaan: kokemus oli samalla tavalla selittämätön kuin lentäessä. Kiitäessään eräänä kauniina joulukuun puolivälin viikonloppuna Tunturikodon suurinta järveä, Hopejärveä pitkin, hän levitti käsivartensa kuvitellen liitävänsä vapaana ilmojen halki.

Ilma pukeutui muiden Tunturikodon lukiolaisten tavoin siististi ja hillitysti, jottei olisi erottunut joukosta. Hänen tummanruskeiksi värjätyt hiuksensa liehuivat vapaina hänen takanaan, kun hän kiisi nauraen järven jäällä unohtaen kokonaan sydämessään polttavan rakkaudenkaipuun Valoa kohtaan.

Taivas Hopeajärven yllä oli huikaisevan sininen ja rantakoivujen ritvat kaartuivat jyrkästi lumen painosta. Ilma näki siellä täällä pieniä perheitä lapsineen, yksittäisiä ihmisiä ja joitakin ystävineen sirklatessaan suurta ympyrää jään pinnalla. Sieltä täältä kuului naurua, ilonkiljahduksia ja puheensorinaa. Ensi kertaa pitkään aikaan aito onni läikähti nuoren ilmattaren sydämessä. Hän heittäytyi mahtavan piruetin kiepuntaan nauttien ääneen nauraen lentävästä tunteesta.

"Vau, Usva!"

Ilma heräsi hätkähtäen piruettitranssistaan ja olisi kaatunut maahan, ellei lyhyt, punatukkainen tyttö olisi ehtinyt hänen avukseen. Hän ei olkut vieläkään tottunut, että häntä kutsuttiin Usva Valkoseksi. Hän kuuli tämän nauravan hengästyneesti ja huokaisevan ihastuneena:

"Siis VAU! Miten sinä oikein teit sen?"

Ilma huomasi katsovansa lukiolaisystävänsä Mira Kivisen eloisiin, pyöreisiin kasvoihin, joista häntä katsoivat naurusta sikkarassa olevat, pirteän harmaanvihreät silmät. Tytön ilme oli sekoitus hurjaa iloa, naurua, ihailua ja samalla myös vilpitöntä uteliaisuutta. Ilma tunsi olonsa hiukan hämmentyneeksi ja pökertyneeksi vastatessaan:

"E-en tiedä....se jotenkin tuli kuin itsestään. Otin vain vauhtia ja viuuh! Niin siinä sitten mentiin!"

Ilma kohautti vaatimattomasti hymyillen hartioitaan, jolloin Mira tönäisi häntä ystävällisesti.

"Älä ole noin vaatimaton! Olit hauskan näköinen, mutta samalla jotenkin niin kaunis ja ihmeellisen näköinen - kuin olisit lentänyt!"

"E-ei....ihan totta, Mira, ei se ollut yhtään mitään. Minähän kaaduin!" Ilma yritti nauraen koettaen hälventää siten epäuskoisen ihailevaa ilmettä ystävänsä kasvoilta.

Mira oli hänen uusista ystävistään kaikkein läheisin, jos Lumia ja hänen sisarpuoltaan Talvikkia ei laskettu. Iloinen, vilkasluonteinen ja sosiaalinen ja räväkkäluonteinen tyttö viihtyi introvertin Ilman seurassa juuri siksi, että hän oli niin rauhallinen ja vähän itsestään melua pitävä. Mira oli se, jonka kanssa Ilma saattoi puhua kaikesta maan ja taivaan välillä lukuun ottamatta ilmatarminäänsä liittyviä syvimpiä salaisuuksiaan, huolia ja murheitaan. Punatukkaisen, sievän ja vaarattoman oloisen tytön kanssa oli oltava kuitenkin varuillaan: hän oli tarkkasilmäinen ja ovela kuin kettu. Tämän vuoksi Mira oli alkanut huomaamaan Ilmassa piilotetusta ilmatarperimästä kieliviä ominaisuuksia osaamatta kuitenkaan yhdistää niitä mitenkäön vanhoihin taruihin Ilman kansasta. Ilma tiesi ystävänsä ihmetelleen hänen poikkeuksellista laulutaitoaan ja liikunnallista, lentävän sulokasta lahjakkuuttaan sekä ainutlaatuisia piirteitä enemmän kuin kukaan muu.

Ilma oli niin kuumissaan, että otti paksun, tummanvihreän pipon päästään haroen sitten hajamielisenä hiuksiaan istuessaan Miran kanssa keskellä jäätä vilvoittelemassa. Hän ei huomannut, että talvipäivän auringon kirkkaassa valossa hänen tummanvihreät silmänsä näyttivät keinotekoisilta piilolinsseiltä ja että hiuksissa saattoi jo havaita alkaneen, valkoisenvaalean juurikasvun.

"Usva?"

Ilma hätkähti Miran ääneen hiipinyttä huolestunutta, uteliasta sävyä:

"Sinun silmäsi - tässä valossa ne näyttävät liian vihreiltä. Onko sinulla piilolinssit?"

Ilma kauhistui ystävänsä kysymyksestä tajutessaan tämän olleen tarkkanäköisempi kuin vielä koskaan. Hän yritti kuulostaa rehelliseltä vastatessaan:

"Ei, miten niin, Mira? Minulla on ollut aina tämän väriset silmät."

"Ja ne ovat yhtä ainutlaatuiset kuin sinä, Usva", Mira sanoi ystävällisesti kumartuen lähemmäs. Hän siristi kuitenkin silmiään ja katsoi Ilmaa tiukasti, jolloin tytölle tuli epämiellyttävän paljas ja suojaton olo.

"Luulin, että olet aidosti tummaverikkö, mutta ilmeisestikään et ole. Sinun juurikasvusi näkyy, ja se on tosi vaalea!" Mira huudahti kumartuen lähemmäs Ilman hiusrajaa, jossa oli selkeästi näkyvissä hänen hiustensa oma, luonnollinen väri.

"E-ei, Mira - ihan totta -" Ilma änkytti yrittäen täten turhaan saada ystävänsä havaitsemaa seikkaa huomaamattomaksi.

Mira katsoi häntä ensi kertaa kuin vierasta olentoa, ja se järkytti Ilmaa enemmän kuin mikään pitkään aikaan.

"Onko sinulla vielä jotain salattavaa minulta vielä sen lisäksi, että olet todellisuudessa vaaleaverikkö?" Mira kysyi äänessään surua ja uteliaisuutta.

"Ei. Miksi olisi? Olen vaaleatukkainen, mutta mitä siitä? Eikö hiusten värjääminen ole ihan normaalia? Kyllähän Lumikin värjää hiuksiaan mustiksi!" Ilma puolustautui.

Miran ankara ilme suli lempeään hymyyn, kun hän halasi ilmaa sanoen:

"Ei, Usva. Ei se ole väärin. Minusta vain tuntuu, että näyttäisit paremmalta, jos hiuksesi olisivat vaaleat eivätkä tummat. En ole nähnyt vielä kellään sellaista luonnollista hiusväriä kuin sinulla. Olet täysin omalaatuinen, ja juuri siksi pidän sinusta niin kovasti."

Ilma huokaisi helpotuksesta. Mira näytti jälleen omalta, iloiselta itseltään eikä enää katsonut häntä kuin hän olisi ollut jotain vierasta ja valheellista. Tytön kehoitus vaihtaa hiusten väri takaisin omaksi tuntui Ilmasta houkuttelevalta ehdotukselta, mutta hän tiesi, että se voisi olla riskialtista. Omassa tukassaan hän voisi näyttää liikaa vaalealta, eteeriseltä ilmattarelta huolimatta meikeistä ja vihreistä piilolinsseistä.

Ilma tiesi kuitenkin, että Miran epäilykset olivat heränneet eikä hän pitänyt siitä, mitä näki.