Ilmattaren tytär

18. Luku: Vieras

Merimantu oli hiukan Tunturikotoa suurempi kaupunki ja huomattavasti modernimpi ja kehittyneempi.
        Ilma, Eleanor ja Lumi olivat majoittuneet kuitenkin kauaksi kaikesta muusta ihmisasutuksesta Jonathanin lapsuudenkotiin, joka oli pieni, sievä ja punaruskeaksi maalattu mökki aivan meren rannalla metsässä, joka peitti sen sopivasti näkyvistä.

Kaksi kuukautta oli kulunut kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa, sillä nyt Eleanorilla ja Lumilla oli kokonaan uudet henkilöllisyydet. Suurempia ulkonäkömuutoksia ei ollut tarvinnut tehdä, sillä Eleanorin oli tarvinnut ainoastaan vaihtaa pukeutumistyylinsä tyylikkäästä rennon metsäläismäiseen asuun ja luonnonläheisiin sävyihin sekä leikkauttaa pitkät, tummanruskeat hiukset lyhyeksi polkaksi sekä hankkia itselleen feikkisilmälasit. Hän esiintyi Merimannussa asioidessaan nimellä Elsa Lehto.
        Lumi oli joutunut kaupungilla liikkuessaan luopumaan urheilullisista asusteistaan, joten käytti niitä enää ainoastaan lenkkeillessään syrjäisillä metsäpoluilla ja ruohottuneilla teillä. Hän suosi nykyisin rentoja hameita ja tunika-legginsiasukokonaisuuksia ja tunsi itsensä ulkoisesti aivan eri ihmiseksi. Lumi oli myös värjännyt hiuksensa uudestaan, nyt tarkalleen saman sävyisiksi kuin Eleanorin hiukset, jotta olisi käynyt tämän tyttärestä. Hänen valenimensä oli Liina Lehto.

Ilman olemassaolosta he vaikenivat täysin ja välttelivät juuri sen vuoksi ylimääräisiä ihmiskontakteja. Jostain kumman syystä ilmatar ei näyttänyt tarvitsevan minkäänlaista ravintoa ja juomaa, aivan kuin ruumis olisi muuttunut iättömäksi eikä olisi enää lainkaan vanhentunut.

****

Kevään tulo alkoi maaliskuussa nopeammin kuin Eleanor ja Lumi olisivat osanneet aavistaa. Kun toistuvat, puuskittaiset kevätmyrskyt alkoivat, he tiesivät Ilman Valtiattaren etsivän itseään yhä kiihkeämmin ja raivokkaammin - koskaan löytämättä heitä. Oli omituisen onnekasta, että he olivat pakonsa jälkeen taas pelastuneet.

Lumi ja Eleanor poistivat kaikki julkiset tilinsä ja kävivät netissä ainoastaan Lumin vanhalla läppärillä, jonka eräs ystävällinen kaupunkilainen oli suostunut hakkeroimaan. Murheen murtamina he olivat joutuneet myös katkaisemaan lopullisesti kaikenlaisen yhteydenpidon Lumin äidin Kirsin ja Lumin siskojen kesken. Myöskään Miralle, Lenalle ja muille tutuilleen Eleanor ja Lumi eivät olleet pitäneet enää minkäänlaista yhteyttä sen jälkeen, kun Talvikki oli kysellyt heidän olinpaikkaansa.

Se, mitä he seuraavaksi saivat tietää, oli järkyttävämpää kuin vielä pitkään aikaan.

Eräänä iltana Eleanor ja Lumi lukivat uutisia takkatulen lämmössä Ilman maatessa makuuhuoneessa yhtä apaattisena ja reagoimattomana kuin ennenkin.
        He eivät olleet onnistuneet herättämään Ilmaa lainkaan eikä Ilma ollut osoittanut mitenkään tuntevansa tuskaa Ilmattaren merkissä, joka verenvuodon tyrehdyttyäkin hehkui ääriviivoiltaan verenpunaisena. Ainoana keinona oli siis vain odottaa. Ilma oli ainut, joka pystyisi herättämään itsensä omasta unestaan, josta oli tullut hänelle vankila.

Sisältäpäin Jonathanin lapsuudenkoti oli sievä talo, jossa oli tupakeittiö. Kaikki seinät oli maalattu hennon valkoisella tai vaaleanharmaalla paitsi kaksi makuuhuonetta, joiden seinät olivat vaaleansiniset. Lattia oli vankkaa ja lämpimän harmaanruskeaksi maalattua puuta.

Eleanorin ja Lumin sydämenlyönnit tihenivät, sillä uutisissa oli ilmoitus heistä kadonneina ihmisinä. Kummastakin oli jouluna otettu kuva, samoin Ilmasta kadonneena Usva Valkosena.
        Uutinen oli päivitetty jo yli kuukausi sitten, mutta he eivät olleet yli pariin viikkoon käyneet netissä asioimassa.

"Tämä on ihan kauheata! Nyt koko Suomi etsii meitä - ja entistä kiihkeämmin!" Lumi huudahti kauhuissaan ponkaisten ylös sohvalta sellaista vauhtia, että läppäri oli lentää hänen vieressään istuvan Eleanorin sylistä.