Ilmattaren tytär

21. Luku: Viha

Lumin sieppauksesta ja Eleanorin haavoittumisesta tietämättä Ilma ja Valo nauttivat jokaisesta yhdessäolon hetkestään kuin viimeisestään. Yhä harvemmin he ehtivät vaihtamaan suudelmia ja helliä kosketuksia, sillä Valolla riitti kaikenlaista kiirettä Valon kansan johtajana.

Kukaan Tähtien ja Valon kansan muista jäsenistä ei tiennyt Ilman läsnäolosta. Jos valottaret olisivat saaneet tietää viholliskansan jäsenen, nuoren ilmatarnaisen piileksivän joukossaan, he olisivat kääntyneet välittömään kapinaan Valoa vastaan ja syösseet hänet vallasta.
       
Ilma oleskeli siis ainoastaan Tähtipalatsissa, sillä muualle Valo oli ankarasti kieltänyt häntä menemästä, sillä kiinnijäämisen riski oli liian suuri. He tapasivat aina salaa joka hetki kuin se vain oli mahdollista, mutta heidän kielletty rakkautensa oli entistä salaisempaa ja vaietumpaa. Ilman ja Valon kansojen keskuudessa ei enää solmittu kahden erilajisen välisiä suhteita avioliitosta puhumattakaan. Ei edes niiden kansojen edustajiin, joiden kanssa Valon ja Ilman kansa olivat väleissä.

Yksinolonsa hetket Ilma käytti ilmatarvoimiensa käytön opetteluun, sillä hän ei hallinnut niitä vieläkään täysin. Syynä olivat hänen nuori ikänsä ja se, että hän pelkäsi liikaa voimiensa suuruutta, joten ei ollut tähän saakka uskaltanut käyttää niitä. Vaikka hänen suonissaan ei enää virrannut hänen ihmisisänsä Jonathanin veri Ilmattarelta perityn verenperinnön ollessa suurempi, hänen epävarmuuteensa ja voimiensa epävakauteen vaikutti se, että hän oli vasta noin puoli vuotta ollut puhdasverinen ilmatar. Aiemmin hän oli ollut jotain ihmisen ja ilmattaren väliltä: tyttö, jota kummankin kansan keskuudessa olisi oudoksuttu.

Ilma käsitti, miksi hänen äitinsä vihasi häntä niin paljon. Tämä häpesi hänen syntymistään aviottomana, puoliverisenä lapsena salassa ja häpeässä ainoana perillisenään. Ainoana perillisenä, joka aikanaan perisi Ilmattaren vallan ja tulisi Ilman kansan johtajaksi.

Oivallus jysähti Ilman tajuntaan kuin kivi. Ilman Valtiatar pelkäsi että hän vanhemmaksi tultuaan syöksisi tämän vallasta ja anastaisi paikan ilmattarista vahvimpana. Hänen äitinsä oli niin kylmä, julma ja sydämetön, että nainen ajatteli omaa kunniaansa enemmän kuin omaa tytärtään.

Kauheinta kuitenkin oli, että vaikka Ilma tunsi vihaavansa äitiään hänen pahuutensa tähden, hän tunsi säälivänsä ja rakastavansa tätä tavalla, joka ylitti täysin hänen oman ymmärryksensä.

Hän ja Valo olivat joka suhteessa samanlaisia: kumpikin halusi sodan ja kauhun sijasta vain rauhaa ja ystävyyttä kahden ilmiriidassa olevan kansan välille. Siksi he rakastivat toisiaan niin paljon; kumpikin oli myös samalla tavalla surullinen.

Ilma istui Valon vuoteen laidalla ja odotti rakastettuaan tulevaksi, sillä hän pelkäsi joka hetki, että joku valotarpalvelijoista kurkistaisi sisään johtajansa yksityiseen makuuhuoneeseen. Ristiriitaiset ajatukset seilasivat hänen päässään kuin laivat ristiaallokossa eikä lopullista ratkaisua sodan pysäyttämiseksi tuntunut löytyvän. Ongelma oli siinä, että Ilman oli piileksittävä, vaikka hän tiesi, ettei voisi paeta äitiään ikuisesti. Joskus hänen olisi vielä kohdattava Ilman Valtiatar Valveessa Unimaailman lisäksi kasvoista kasvoihin.

****

Eleanorilla oli ollut onnea. Ilman syrjäseuduilla lenkkeilevää, mökilleen viikonloppua viettämään tullutta keski-ikäistä miestä häntä ei olisi koskaan löydetty ja pelastettu.

Kaarle Mäkeläksi esittäytynyt, urheilullinen ja kaljuksi päänsä ajellut, kulmikas ja vanttera tummakulmainen mies oli soittanut paikalle heti ambulanssin, joka oli vienyt hänet empimättä sairaalaan. Eleanor tunsi häntä kohtaan heti suurta kiitollisuutta.

Eleanor oli tunnistettu heti kadonneeksi henkilöksi, mutta hän ei ollut suostunut vastaamaan toimittajien kysymyksiin Lumin ja Usva Valkosena ihmisten keskuudessa nykyisin tunnetun Ilman tilasta. Uutisissa oli heti samana päivänä ilmestynyt ilmoitus, jonka otsikon mukaan "yksi kadonneesta kolmikosta oli löytynyt." Eleanorin vammoja tutkittiin, ja syyksi arvioitiin tuntemattoman henkilön törkeä pahoinpitely, ja tuhoutuneen talon sanottiin vain rikkoutuneen myrskyssä.

Maatessaan sairaalavuoteellaan hän tunsi kaiken viimeisenkin toivonsa menneen. Hän oli Lumista ja Ilmasta liian kaukana ja liian heikko auttaakseen heitä.

****

Ilma oli vaipunut syvään, rauhalliseen uneen, mutta hätkähti hereille heti, kun vaistosi Valon läsnäolon.

Avatessaan silmänsä hän kohtasi heti ensimmäiseksi valottaren katseen, jossa oli yhä syvempää huolta ja surua, sekä yhtä aikaa sääliä ja myötätuntoa, jonka syytä hän ei käsittänyt. Ilman sydän alkoi pamppailla kovempaa, sillä Valon vakava ilme ei enteillyt hyvää.

Mies huokaisi syvään, ja uskaltamatta katsoa Ilmaa silmiin hän kertoi viimein asiansa.

"Minulla on hyvin ikäviä uutisia, Ilma. Sain vasta tietää neuvonantajaltani ja vakoojiltani, että Ilman Valtiatar on siepannut Lumi-nimisen nuoren ihmisnaisen, joka on sinun hyvä ystäväsi."

Kauhu, epätoivo, suru ja raivo syöksähtivät yhtä aikaa Ilmaan. Tuntui, kuin Valo olisi lyönyt häntä vasten kasvoja kerrottuaan hirveän uutisensa.

"Ei, ei, ei! Ei Lumi! EI!" Ilma parahti sydäntä särkevästi purskahtaen samassa katkeraan itkuun.

Valo tunsi säälin ja myötätunnon valtaavan itsensä, joten hän kietoi käsivartensa lempeästi tytön hartioiden ympärille ja veti tämän syliinsä.

Ilman keho vavahteli rajuista nyyhkäisyistä, ja samalla hän tunsi polttavan tulen tavoin mielessään nuoren ilmattaren kiihkeän, hallitsemattoman raivon, joka kyti vielä kuin kipinä, joka saattaisi leimahtaa minä hetkenä tahansa.

"Minun on lähdettävä! E-en voi antaa sen hirviön kiduttaa Lumia ja viedä hänen minuuttaan!" Ilma huudahti kiihkeästi äänessään surun lisäksi vimmaa ja voimaa, joka järkytti Valoa.

Ilma yritti irrottautua hänen syleilystään, mutta hän puristi ilmattaren kouristuksenomaisesti itseään vasten. Tyttö tuntui olevan hetkessä etääntymässä hänen luotaan. Hän ei voisi antaa Ilman lähteä, sillä silloin tämä lankeaisi suoraan äitinsä ansaan, jolloin kaikki olisi mennyttä.

"Et saa lähteä, Ilma. Et voi lähteä! Vaarannat oman henkesi ja turvallisuutesi! Se on ansa, Ilma, ymmärrätkö sinä? Tätä äitisi juuri haluaa: saada sinut ansaan Lumin avulla!" Valo huusi.

Valottaren äänessä oli totuus ja syvää tuskaa, ja hän pakotti Ilman katsomaan itseään suoraan silmiin pidellen samanaikaisesti hänestä lujasti kiinni, jottei hän pääsisi lähtemään.

Se sai Ilman suunniltaan raivosta. Hän ei ollut vielä koskaan ollut suuttunut Valolle tällä tavoin näin hallitsemattomasti.

"Kuinka sinä voit sanoa noin!? Minun on lähdettävä tai muuten Lumi kuolee!"

Ilma huusi ääni täynnä niin suurta vihaa ja surua, että se sai hänen myrskynharmaat silmänsä hehkumaan vaarallisen kirkkaina ja kasvonsa näyttämään kylmiltä ja kovilta.

Valo tunsi, kuinka Ilma taisteli vastaan hänen syleilyssään ja epätoivoisesti ilmatarvoimillaan hänen valovoimiaan vastaan, ja ensi kerran Ilma katsoi häntä katse täynnä vihaa ja pettymystä.

Ilman voimat olivat suuremmat ja kauhistuttavammat kuin Valo oli osannut ennalta aavistaa. Äkkiä maisema koko Tähtien kansan valtakunnan ja aivan sen laitamilla sijaitsevan Tähtipalatsin ympäriltä pimeni, ja valtava myrskytuuli alkoi puhaltaa.

Sää oli aivan sekaisin. Salamat räiskyivät kuin pilvien julmat silmäniskut, ja tuulet paisuivat lähes katastrofaalisiin mittoihin.

Ja Ilma huusi ja lauloi. Ilmattaren voima paisui hänen sisällään valtavaksi hyö'yksi, jossa tuntuivat kaikki hänen elämänsä tuska ja suru. Ääni oli kaunis, sanaton ja surullinen, ja sen nousi ja laski yksitoikkoisena mollisävelenä, josta alkoi vasta nyt erottua selkeitä sanoja.

Ja Valon auringonkaltainen, tulen lailla polttava voima vastasi, kun hän tarttui epätoivoisesti rakastettuunsa, joka ei tiennyt, mitä oli tekemässä. Hän ei välittänyt, vaikka Ilman voimat tuottivat hänelle suurta yhtä lailla kuin hänen voimansa ja epätoivonsa satutti Ilmaa. Hän ei voisi taas menettää Ilmaa. Ilmatar oli Valolle liian rakas, jotta hän olisi voinut päästää tämän menemään.

Sitten myrskytuuli ja Ilman raivo laantuivat, kun tytön raivo purkautui viimein kuumina kyyneleinä Valon painaessa ilmattaren tiukasti itseään vasten.

Ilma tunsi, kuinka Valon rakkaus sai hänet viimein tyyntymään ja rauhoittumaan, mutta hänen sydämeensä jäi ontto, tyhjä tunne kuin jotain olisi poistunut sieltä ikuisesti, sillä Lumi oli vaarassa, mutta hän ei voinut tätä pelastaa.