Ilmattaren tytär

13. Luku: Ilman salaisuus

Valon tapaamisen jälkeen mikään ei enää ollut kuten ennen. Hyvästijätön hetkellä Ilman sydän oli täynnä rakkauden hurjaa iloa ja sanoinkuvaamatonta hellyyttä ilmattarien viholliskansan nuorta johtajaa kohtaan. Hän tiesi, että tästä lähtien hän ja Valo voisivat kutsua toisiaan luokseen pelkällä heitä yhdistävällä tunteiden siteellä, joka ylitti tavallisen ihmisen ymmärryksen. Mutta samaan aikaan salatapaamisissa piili kauhea riski: kukaan ei saisi nähdä heitä yhdessä.

Ensisuudelman ja läheisyyden kokemus oli muuttanut Ilmaa. Kalpean, hiljaisen tytön koko kauneus puhkesi äkkiä kukkaan tavalla, joka pelotti kaikkia niitä ulkopuolisia katsojia, jotka tunsivat hänet tummahiuksisena ja vihreäsilmäisenä Usva Valkosena.

***

Kolmen päivän päästä on jo joulu. Kuinka nopeasti aika kulkeekaan! Lumi ajatteli tullessaan suihkusta tunnin rankan kuntosalitreenin jälkeen.

Nuori nainen pysähtyi tarkkailemaan olohuoneen sohvalla istuvaa Ilmaa ovensuuhun eteisen varjosta. Hän oli huomannut, että noin viikon aikana nuori ilmatar oli muuttunut.

Ilman tavallisesti niin kalpeat kasvot olivat saaneet tervettä väriä. Lumi ajatteli syyn johtuvan siitä, että nykyisin tyttö vietti aikaa yksinään ulkona pitkillä juoksu- ja kävelylenkeillä raittiissa ulkoilmassa.

Ilma näytti hyvin suloiselta. Herkkien piirteiden enkelimäisyys korostui, ja korkeilla poskipäillä hehkui hento ruusunpuna, ja myös kapeat, hyvin muodostuneet huulet rusottivat tavallista enemmän. Nuoren ilmattaren huulilla karehti hento hymy tämän sitä itsekään huomaamatta, ja kirkkaiden, harmaiden silmien myrskyisä sävy oli tyyntynyt pehmeäksi hopeaksi. (Silmissä ei sillä hetkellä ollut vihreitä piilolinssejä.) Melkein valkoinen, platinanvaalea juurikasvu loi selvän kontrastin tummanruskealle hiusvärille.

Ilma näytti jopa kummallisen onnelliselta. Vasta viikko sitten nuoren ilmattaren silmissä oli asustanut ainainen suru ja alakulo, jota Lumi ei ollut kyennyt käsittämään. Hän ihmetteli tätä äkillistä muutosta, joten tuli hyvin uteliaaksi. Ilma salasi häneltä ja Eleanorilta jotain sellaista, jonka syyn hän aikoi selvittää. Lumi päätti edetä uteluissaan mahdollisimman varovaisesti.

"Ilma?"

"Niin?"

Ilma näytti hätkähtävän huomattuaan Lumin tarkkailevan häntä ovensuusta, muttei onneksi näyttänyt pelästyneeltä.

"Olet selvästi terveemmän näköinen kuin aikaisemmin - tarkoitan, että näytät hyvin suloiselta juuri nyt."

"Olen ulkoillut paljon."

"Ja sen huomaa. Poskesi hehkuvat kuin ruusut", Lumi sanoi hymyillen.

"Ai", Ilma sanoi punastuen vaatimattomassa hämmennyksessään, sillä hän ei ollut koskaan tottunut siihen, että joku kehui häntä.

"Mikä on tehnyt sinut niin onnelliseksi yhtäkkiä? Aiemmin olit niin poissaoleva ja alakuloinen", Lumi kysyi.

Ilma hätkähti. Tiesikö Lumi jotain hänestä ja Valosta? Mutta kun hän katsoi ystäväänsä, hän näki tämän kasvoilla ainoastaan vilpitöntä uteliaisuutta.

"Olemme jutelleet tavallista enemmän Miran kanssa, ja meistä on tullut tosi läheiset ystävät", Ilma keksi lopulta toivoen syyn riittävän Lumille.

Mutta Lumi oli ovelampi kuin nuori ilmatar tiesikään. Katsoessaan Ilmaa hän tiesi, ettei tyttö kertonut koko totuutta, vaan vältteli kertomasta kaikkein suurinta salaisuutta.

Äkkiä Lumin mielessä heräsi suuri oivallus. Lumi oli selvästikin tavannut jonkun kiinnostavan, miespuolisen henkilön ja oli ihastunut!

"Sinä olet selvästi löytänyt jonkun, jota rakastat", Lumi sanoi katsoen Ilmaa tiukasti.