Emily
Makaan sängylläni ja katson puhelimestani jotain tylsää videota. En ole kuullut Noelista kahteen viikkoon mitään tai ollaan me aina välillä törmäilty koulun käytävillä, mutta siihen se onkin jäänyt. Olisi vain pitänyt pysyä siinä alkuperäisessä suunnitelmassa.
Vaikka me olimme suudelleet vain pari kertaa, olisin halunnut edes jotain selitystä. Pakko myötää olin hieman pettynyt, koska ajattelin, että hän olisi erilainen. Ehkä olisi vain parasta, että jättäisin koko jätkän omaan arvoonsa.
~~~~~~~~~
Pitkän mietiskelyn jälkeen päätin lähteä lenkille. Vaihdoin vaatteet mustiin juoksutrikoihin ja urheilutoppiin. Vedin hiukseni ponnarille ja hyppelin portaat alas keittiöön täyttämään juomapulloni.
Olen aina tykännyt urheilusta ja nimenomaan kovasta urheilusta. En tiedä miksi, mutta kun käyn kuntosalilla tai lenkillä unohdan kaiken muun ja nyt nimenomaan haluaisin unohtaa kaiken.
Hölkkäilin autotien reunassa ja nautin lämpimästä auringon paisteesta. Yhtäkkiä kuulin auton tööttäyksen ja irrotin toisen kuulokkeen korvastani ja katsahdin taakseni mistä tööttäys oli kuulunut.
Musta auto oli aivan takanani ja tunnistin autossa olevat pojat, jotka kävivät samaa koulua kanssani. Sitten katseeni pysähtyi tuohon tuttuun poikaan. Noel näytti jotenkin vihaiselta katsoessaan auton kuskia. Hän sanoi jotain muille pojille ja sitten he vain ajoivat matkoihinsa. Mistäköhän tuossa oli kyse??..
~~~~~~~~~
Juoksin viimeisillä voimillani talomme portaille ja tasaisin hetken hengitystäni. Soittoääneni herätti minut takaisin ajatuksistani. Vetäisin puhelimeni käsivarresta ja huomasin soittajan olevan Hanna.
"Hei." Vastaan
"Moi.... Mitä sä teet nyt?" Hanna kysyy
"Kävin just lenkillä. Miten niin?"
"Mietin vaa et olisitko lähteny kahville. Nimittäin mä en enää kestä tätä tylsyyttä."
Mietin hetken vastausta, mutta tajusin, että minulla ei ole mitään muutakaan tekemistä loppu päivälle, joten päätin hyväksyä pyynnön ja Hanna sanoi hakevansa minut tunnin päästä.
Lopetin puhelun ja astuin sisälle. Hyppelin suoraa portaat ylös ja riensin viileään suihkuun.
Suihkusta tultuani vedin päälleni mustan farkkuhameen ja valkoisen t-paidan. Meikkasin hieman, jotta näyttäisin enemmän ihmiseltä kuin zompilta. Ehkä olisi kannattanut nukkua enemmän niin ei tarvitsisi peitellä tummia silmänalusia.
Kuulin auton tööttäyksen ja tajusin Hannan olevan jo pihalla, joten nappasin laukkuni sängyltäni ja lähdin alakertaan. Vedin valkoiset conssit jalkaan ja avasin oven.
~~~~~~~~~
"Vihdoin." Hanna iloitsi, kun oli saanut autonsa parkkeerattua parkkiin hyväksyttävästi. Naurahdin hänelle.
Nousimme autosta ja kävelimme viereiseen kahvilaan. Avaan kahvilan oven ja kello kilahtaa meidän astuttua sisälle.
Ostamme molemmat suklaa muffinssit ja kaakaot. Maksettuamme siirrymme nurkkapöytään. Istahdan pehdoiselle penkille ja Hanna minua vastapäätä.
Katseeni kiertää melko täydessä kahvilassa. Katseeni pysähtyy ja tajuan katsovani tuttua silmäparia.
Meinaan tukehtua muffinssin palaseen ja käännän katseeni pois. Alan yskiä ja Hanna katsahtaa minuun oudosti.
"Ooks sä ihan okei?" Hanna kysyy.
"Juu juu. Mulla vaan meni muru väärään kurkkuun, joten Mä käyn wc:ssä." Vastaan yhä yskien.
Hanna vain nyökkää hyväksyttävästi. Nousen penkiltä ja lähden kohti vessoja.
Pesen naamani ja kuivaan sen paperilla. Samalla puhelimeni tärähtää. Otan puhelimeni taskusta ja alan selata sitä välittämättä tulleesta viestistä.
Kun nostan katseeni takaisin peiliin huomaan takanani Noelin. Kiljahdan kovaa ja melkein pudotan puhelimeni.
"Mitä hittoa sä täällä teet?" Kysyn vihaisena. Hän katsoo minua huvittuneena
"Tulin syömään ja juomaan ja.."
"Joo kyl mä sen tajuun, mutta mitä sä teet täällä näissä vessoissa?"
"No eikö se oo selvää." Hän sanoo virnuillen ja ottaa askeleen kohti minua.
"Ensin me ollaan ystäviä sitte sä suutut mulle ilman syytä, sanot et tykkäät musta, suutelet mua, sen jälkeen ei mitään, ilmestyt mun kotiin ja suutelet mua ja taas sä kuvittelet että mua ei o..." Lauseeni keskeytyy kun pehmeät huulet painautuvat rajusti huulilleni ja vastaa haluamattanikin suudelmaan. Ei sillä että en haluaisi suudella häntä, päin vastoin.
Suudelma muuttuu sekunti sekunnilta kiihkeämmäksi. Yhtäkkiä Noel ottaa reisistäni kiinni ja nostaa minut istumaan takanani olevan hanan viereen. Kiedon jalkani hänen ympärilleen ja liu'utan käteni hänen vyötärölleen.
Noel siirtyy suutelemaan kaulaani jättäen varmia jälkiä, joita minun pitäisi peitellä myöhemmin. Hänen kätensä ovat paitani alla ja sivelevät selkääni.
Hän hyökkää uudestaan huulilleni sujauttaen kätensä hameeni alle.
Yhtäkkiä oveen koputetaan kovaa ja me molemmat käännämme katseemme ovelle.
"Emily!! Ooks sä siel?" Hanna huutaa oven läpi.
"Oon. Mä tuun kohta." Huudan takaisin.
"Okei. Mä ootan sua tuolla." Hanna huokaisee.
Kuuntelen kun Hannan korkokengistä tuleva ääni hiljentyy kunnes lopulta katoaa kokonaan. Käännän katseeni hengästyneeseen Noeliin. Hetken vain katsomme toisiamme molemmat raskaasti hengittäen.
"Mun pitäis mennä." Kuiskaan, mutta Noel ei tee elettäkään siirtyä pois edestäni.
"Hei oikeesti nyt. Mä olen tosissani."
"Okei sitten." Hän vastaa ja siirtyy askeleen taakse päin. Hyppään pöydältä alas, suoristan hamettani ja paitaani hieman, sillä hameeni on noussut ihan liian ylös ja paitani taas näyttää siltä että se ei ole koskaan nähnytkään silitysrautaa. Huomaan peilin kautta Noelin katsovan minua hymyillen ja jotenkin automaattisesti hymyilen takaisin.
Olen jo avaamassa oven kun Noel nappaa kädestäni kiinni ja kiepauttaa minut vasten seinää ja suutelee minua, mutta tällä kertaa suudelma on hidas. Ihan kuin muu maailma olisi pysähtynyt kokonaan. Erkaannumme suudelmasta hymyillen.
"Nähdään." Noel kuiskaa hiljaa korvaani saaden kylmät väreet kulkemaan pitkin selkääni.
"Okei" Kuiskaan hiljaisella äänellä ja lähden kävelemään takaisin.
ESTÁS LEYENDO
For the last time
Romance"Mä rakastan sua!" Hän huutaa perääni. Pysähdyn ja käännyn katsomaan häntä. Juoksen pojan syliin ja suutelen häntä. Olemme molemmat märkiä sateesta, mutta se on pienin murheeni. Irtaudun suudelmasta, joka oli täynnä surua ja kaipuutaa. Katson hänen...
