Meidän tiet on pimeitä

4.

Kävelimme kaksikerroksisen omakotitalon pihaporteista sisään, nurmikolla oli teinejä röökillä välittämättä siitä, että lämpöasteita oli enää ehkä suurin piirtein viisi. Sakari vei heti kaiken huomion olemuksellaan ja huomasin ihmisten tuijottavan sitä ihan avoimesti. Siinä oli sellaista tiettyä hehkua, kun se lähti oikeasti jonnekin ja toivoin, että minäkin oppisin saman. Se käveli pää pystyssä, sen askeleet olivat rennot kostella nurmella eikä se edes hymyillyt, mutta sen silmissä oli se tietty kiilto. Kävelin sen vierellä kädet taskuissa katsellen ympärilleni varmaan vähän ahdistuneen oloisena.

Ovi oli raollaan, joten painuimme vain sisään ja jätimme kengät ja takit eteiseen. Olin napannut Sakarin mustan nahkatakin naulakosta lähtiessämme, kun se itse taas vedätteli vain menemään pelkässä sinisessä neuleessa kuin ei tuntisi kylmää ollenkaan.
Musiikki soi niin kovalla, että ikkunat suunnilleen helisivät ja ihmisiä parveili vähän kaikkialla. Moikkasin tuttuja ja Teemu liimaantui jostain kylkeeni ennen kuin kerkesin kissaa sanoa. Se oli selkeästi käynyt booliastialla, koska oli paljon puheliaampi kuin yleensä ja kohotin sille kulmiani, kun se rutisti minua tervehdykseksi.

”Panisin isoveljees jos oisin homo”, se ilmoitti minulle ja tyrskähdin naurusta. Vilkaisin Sakariin, mutta se nojasi seinään itsevarman näköisenä ja hymyili vähän. Sen vihreissä silmissä oli levollinen katse ja vaistomaisesti rauhoituin itsekin.

”Käy kertoo sille”, totesin Teemulle ja otin boolilasin sen kädestä maistaen varovasti. Teemu katsoi minua ja sitten Sakaria palauttaen kuitenkin katseensa minuun.
”Ooksä hullu”, se kysyi vakavan näköisenä. ”Se tappaa mut tai jotain.”

Naurahdin ja pudistelin päätäni katsellessani, kun paras ystäväni meni kuitenkin halaamaan isoveljeäni. Teemu oli ihan helvetin pitkä ja Sakari näytti aivan kääpiölle litistettynä sen ja seinän väliin, mutta se nauroi ja taputti Teemua selkään. Näin kuitenkin, kuinka sen toinen käsi nousi Teemun niskaan ja ne näyttivät vähän aikaa sille, että olisivat voineet jäädä siihen. Jostain syystä ajatus ei pelottanut minua.

”Kiva nähdä suakin”, Sakari sanoi ja minä siemaisin taas lasistani ja katselin ympärilleni. Booli lasista loppui, joten lähdin keittiötä kohden itsekseni jättäen kaksikon vaihtamaan kuulumisia ja pian löysinkin etsimäni. Siihen ei kyllä paljoa tarvittu, kallis, suuri keittiö, jossa oli integroidut koneet ja normaalisti varmaan kiiltävän mustat pinnat. Nyt ne olivat täynnä tahmaisia sormenjälkiä ja sinisestä boolista tulleita raitoja.

Kaadoin boolia kuppiin, kun aistin jonkun tuijottavan minua ja käännyin ympäri. Petri Forelius seisoi tiskipöytään nojaten kädet puuskassa rinnallaan ja näytti huvittuneelle. Se taisi olla sen perusilme, ainakin minun kohdallani. Sillä oli huuli auki, jos näin oikein ja se seisoi selkeästi oikealle kallellaan. Isku munuaisiin, jos oli ihan pakko arvata. Melkein värähdin pelkästä ajatuksesta.

”Moi?” sanoin, kun tuijotuskisaamme oli jatkunut jonkin aikaa.
”Moi”, se sanoi ja hymy viivähti sen suupielellä.
”Käytsä usein täällä?” kysyin ja hörppäsin boolistani. En tajunnut kuulostaneeni maailman paskimmalta flirttailijalta ennen kuin Petrin suupielet selkeästi nykivät.
”Onneks en”, se vastasi naurua äänessään.
Ennen kuin kerkesin sanoa mitään tai edes oikeasti nolostua, kuulin sivultamme huudahduksen. ”Yo, Forelius!”

Käänsimme päitämme ääntä kohti ja huomasin sivusilmällä, että Petrin ilme oli muuttunut kovaksi, kuin olisi törmännyt suoraan betoniseinään. Puristin vaistomaisesti lasia kovemmin käsissäni kuullessani sen äänen sanovan tympeällä sävyllä: ”Mitä nyt?”

”Heitä rööki”, luoksemme tullut pitkänhuiskea salilla ravaaja sanoi ja kallisti päätään Petrille. Sillä oli oudot tummat silmät, niistä ei oikein tiennyt olivatko ne siniset vai ruskeat ja se ei ollut millään tavalla viehättävän näköinen. Sillä oli arpia kasvoissa asti ja muutama kummallinen tatuointi pilkisti kaulasta ja hihansuista. En ollut koskaan nähnyt sitä edes niiden porukassa, joten todennäköisesti se ei ainakaan käynyt amiskaa. Vanhemmaltakin se vaikutti, sitä voi vain arvailla, mitä se tällaisista bileistä oikein haki.

Petri kaivoi röökiaskin esiin edelleen tympääntyneen näköisenä, heitti tupakan jätkälle ja hätisti sen pois pelkällä katseellaan.
Katselin sen menoa vähän aikaa ja vilkaisin sitten seuralaiseeni, joka tuijotti minua nyt tiiviisti.
”Mitä?” kysyin ja tiesin, että puristin boolilasia turhankin kovaa.
”Läheksä röökille mun kans?” se kysyi ja purin poskeani. Vilkaisin eteiseen, missä ei kuitenkaan enää näkynyt sen kummemmin isoveljeäni kuin parasta ystäväänikään.
”Otiksä Sakarin mukaan?” Petri kysyi, kun en vastannut mitään ja katseeni napsahti siihen. Se oli ilmeisesti huomannut etsivän katseeni.
”Mistä sä sen tunnet?” kysyin viimein vastakysymyksen, tässä oli se helvetin henkilökohtainen juttu, mitä en tulisi koskaan saamaan Sakarista irti.
Petri kohautti olkiaan ja lähti kävelemään eteistä päin. Kaadoin itselleni nopeasti lisää boolia ja lähdin seuraamaan sitä varmoin askelin loikkien kenkäkasojen ylitse.

Terassilla ei ollut yllättävää kyllä sillä hetkellä ketään, joten illan viileys oli ilmeisesti saanut kaikki takaisin sisätiloihin. Korvani kiittivät äkillistä hiljaisuutta ja nojauduin kaiteeseen Petrin viereen, kuitenkin turvallisen välimatkan päähän. Olin hyvin kiitollinen kauluspaidasta, se lämmitti mukavasti niskaa, vaikka hengitys höyrysi viileässä ilmassa.

Nostin tupakan huulilleni toisella kädelläni ja mitään sanomatta Petri liikahti lähemmäs sytyttäen sen tottuneen näköisenä minun omalla oranssilla sytkärilläni. Kohtasin sen viileän, harmaan katseen hetkellisesti ja katuvalot välähtivät sen silmissä. Yritin olla värähtämättä, vaikka tuntui, että epäonnistuin surkeasti.

”Sakari?” muistutin sitä ja se siirtyi takaisin alkuperäiselle paikalleen.
”Ei me silleen tunneta”, se sanoi. ”Yhtenä iltana joskus vuos tai jotai sitte olin kävelee kaupungilla ja se haasto riitaa joidenkin mun tuttujen kanssa. Kävin sit rauhottaa tilannetta, ettei se ottas enää enempää turpaansa.”
Ilmassa leijaili selkeä kysymys, miksi se oli tehnyt niin, vaikka en avannut suutani kysyäkseni sitä oikeasti. Petri vastasi kuitenkin välinpitämättömän näköisenä. ”Se löyti Rasmuksen, kun se kuoli. Oli sen kanssa viimesen viis minuuttia, ja sit se soitti mulle. Sen verran mä olin sille velkaa ja nyt me ollaa sujut.”

Ilmeeni oli varmaan mielenkiintoinen, koska Petri katsoi minua vähän aikaa ja virnisti sitten. Se tumppasi tupakkansa kaiteeseen ja heitti menemään irrottamatta katsettaan minusta. ”Ei tainnut kertoa sulle sitä, ha?”
Pudistelin päätäni sanattomana ja join puolet lasistani. Ojensin toisen puolen Petrille, joka kumosi sen enempää ajattelematta. En kerennyt enää ajatellakaan jatkavani keskustelua, kun ovi takanamme aukesi.

”Tuukka! Täällähän sä—” Teemu huusi, kunnes tajusi seuralaiseni ja pysähtyi kesken lauseen. Käännyin katsomaan sitä ja se seisoi koomisen jumissa aloillaan. Petri vilkaisi minua kerran ja meni sitten takaisin sisälle, työntyen oviaukkoon jähmettyneen ystäväni ohitse.

Teemu tuntui heräävän transsistaan ja kerran taakseen vilkaistuaan tuli viereeni. Olin juuri sytyttänyt toisen tupakan ja Teemu vei sen suoraan huuliltani.
”Hei!” älähdin sille. ”Ethän sä polta.”
”Etkä sä juttele outojen hiippareiden kanssa”, se mutisi vetäessään savua henkeensä ja irvistin sille rumasti.
”Dumppasit Sakarin?” kysyin ja paras ystäväni hymyili, se puhalsi savua nenänsä kautta ja näytti vähän aikaa paljon vanhemmalle, kuin mitä oikeastaan olikaan.
”Se tais löytää ihan muuta seuraa.”
”Toi ei kuulosta yhtään hyvältä.”
”Ei sen kuulukkaan.”
Ynähdin myöntävästi ja pöllin röökin takaisin itselleni.

Myöhemmin illalla löysin isoveljeni huoneen nurkasta, sen käsi oli punatukkaisen, rotevan miehen kaulaa vasten ja se ei näyttänyt enää yhtään levolliselta. Kallistin sille päätäni, se kohtasi katseeni ja katsoi sitten edessään seisovan miehen silmiin. Se sanoi jotain ja jätti punapään paikalleen tullen minun luokseni.

”Ootko sä okei?” Sakari kysyi metelissä, sen kasvot olivat ihan lähellä korvaani. Nyökkäilin ja booli humisi kevyesti päässä musiikin jytistessä taustalla. Isoveljeni muisti olla joka tilanteessa lähellä minua ja joskus halusin kysyä siltä, eikö se vittu koskaan kyllästynyt siihen. Eikö se koskaan lakannut ajattelemasta niin kuin vanhempi.

”Aattelin alkaa lähtemään, Teemu on ihan kuoseissa”, huusin sille ja Sakari nyökkäsi. Se ojensi minulle avaimensa.
”Mee mun luo yöksi”, se sanoi lyhyesti ja vilkaisi taakseen. Punapää seisoi seinään nojaten, peukalot farkkujen vyölenkkeihin työnnettyinä ja näytti sillä tavalla syötävältä. Virnistin Sakarille.
”Mee sä pitämään hauskaa.”

Se iski minulle silmää ennen kuin katosi takaisin mysteerimiehen luokse ja veti sen suudelmaan katsomatta kertaakaan taakseen.