Meidän tiet on pimeitä

12.

Istahdimme lähimmän pitserian seinustalle odottamaan ruoan tuloa ja Teemu näytti vihdoin olevan vähän paremmalla tuulella.

”Haluaisitko sä kertoa mulle jotain?” se kysyi, mutta sen äänessä ei ollut enää sitä samaa syyllistävää alavirettä kuin aiemmin.

Halusin vastata, että en, mutta toisaalta tajusin, että todellakin haluaisin kertoa Teemulle kaiken. Ei se turhaan ollut paras ystäväni, mutta tällä kertaa en ollut ihan varma, voisinko luottaa sen tuomitsemattomuuteen. En aina tiennyt, pystyinkö luottamaan siihen edes itseni kohdalla.

Lopulta päätin tarttua härkää sarvista ja vedin syvään henkeä. ”No, joo, itse asiassa haluaisin.”
Teemu katseli minua rauhallisen näköisenä ja yritin imeä sitä rentoutta itseenikin.
”No, kerro sitten, en mä pure”, se naurahti, kun en osannut oikein päättää mistä aloittaa.
”Mä oon ihastunut Petriin”, puuskahdin. Sen jälkeen halusin vain haudata pääni käsiini ja vajota maan alle, koska Teemun ilme oli ihan näkemisen arvoinen. Ei varmaan ollut ihan paras aloitus tälle keskustelulle, mutta minkä mahtoi. Se oli nyt ainakin sanottu.
”Voi vittu sun kanssas”, Teemu mutisi ja rypyt sen otsassa toivat mieleen Sakarin. ”Foreliukseen? Etkö ihan oikeesti parempaa keksinyt?”
Tuijotin sitä toinen kulma koholla. ”Niinku sut vai?”
”Okei, se ois vähä awkward”, paras ystäväni myönsi ja kohautti olkiaan. ”Älä kato mua noin, ois se. Mieti nyt!”
Se hymyili, kun nauroin mielikuvalle ja pudistelin sitten päätäni. ”Oot oikeessa, kuten aina.”

Teemu hymähti tyytyväisenä, mutta sitten se taas muuttui vakavan oloiseksi. ”Miten kauan sä olet… tai siis, ei tää varmaan mikään sekunnin asia ole ollut?”
”No en mä oikein tiedä… kai mä kiinnostuin siitä, kun se ekan kerran tuli pummii tulta. Ja sit se aina vaan ilmesty mun luokse ja me juteltiin.”
Teemu nyökkäili ja katseli minua vähän aikaa pää kallellaan. ”Sä olit viime yön sen luona?”
”Mm”, sanoin. ”Nukahin sen sänkyyn illalla.”
Teemun ilme näytti vähän järkyttyneeltä ja irvistin sille. ”Ei niin! Olin ihan vitun väsynyt, se vissiin teki ruokaa isoveljelleen tai jotain ni mä vaa kuolin sillä välin.”
Jätkä kehtasi vielä nyökkäillä vähän velmun näköisenä. ”Milläs tasolla te sitten ootte tässä suhteessa?”
”Ja sä haluat tietää, koska…?”
”Pitäähän mun laatia toimintasuunnitelma Sakarin kans valmiiks, tiedetään millon on aika tappaa se.”
”Miks te molemmat oletatte, että se vaan särkee mun sydämen ja lähtee?”
Teemu loi minuun katseen, joka sanoi kaiken tarvittavan.
”Right, koska niinhän ihmiset aina tekee”, mutisin sarkastisesti ja katsoin, kun pitsamme lähestyivät pöytää.

Tarjoilija toivotti hyvää ruokahalua ja minä olin iloinen rasvaisesta ruoasta, tuntui, että kuihduin pikkuhiljaa pois. Söimme tyytyväisinä puolet pitsoistamme ja Teemu tuntui vihdoin keskittyvän pelkästään ruokaan.

”Mut oikeesti, miten pitkälle te nyt ootte päässeet?” se kuitenkin yllätti minut kysymällä ja meinasin vetää vedet suoraan keuhkoihin. Yskin vähän aikaa ja räpyttelin silmiäni raivokkaasti.
”Jessus, älä nyt kuole sentään”, Teemu sanoi ja näin, että sitä hymyilytti. Näytin sille keskisormea.
”Ei me kovin pitkälle, tai siis kyllä se mua suuteli, kun ekan kerran kävin sen luona mut…”
Teemu kohotti kulmiaan sen näköisenä, ettei tiennyt ollako positiivisesti vai negatiivisesti yllättynyt. Minä huokaisin ja tökin ananaksenpalaa haarukalla.
”En mä tiedä mitä se musta oikein haluaa”, tunnustin. ”Ku ei me olla oikein ees puhuttu mitään yhtään mistään, se vaan… tulee nopeesti lähelle ja menee pois vielä nopeemmin.”

Teemu nyökkäili ja söi edelleen hyvällä halulla. Mietin mihin helvetin mahaan se oikein ahtoi kaiken ruoan, mutta kai sillä sitten joku salainen paikka oli. Ehkä tuon kropan ulkopuolella, siinä ei kyllä ollut mitään ylimääräistä.

”Se taitaa olla luonteeltaan vähän semmonen tuuliviiri”, paras ystäväni kohautti olkiaan ja joi lasistaan. ”Ainakin mitä oon siitä juttua kuullut.”
”No en yhtää ihmettele”, mutisin ja etsin katseellani foliota, millä saisin loput pitsasta mukaani. Siinä oli seuraavan päivän pelastus valmiissa paketissa.
”Mitä mieltä Sakari tosta on? Tai kai sä oot sille kertonut?”
Löysin foliorullan ja kävin hakemassa siitä palan, ennen kuin istuin takaisin alas. ”Joo oon mä kertonut, se on sitä mieltä, et mun ois parempi vaa back the fuck off, mut kyllähän se tietää et meen kumminkin. Pakko kai se on kaikki kantapään kautta tehdä.”

Kun olin saanut pitsani paketoitua mielestäni tarpeeksi nätisti, nostin katseeni Teemuun, joka katsoi minua jostain syystä vähän ylpeän näköisenä.

”Mitä?” kysyin.
”Sä tiedät et koko homma tulee päättyy huonosti ja oot valmis menee silti?”
”Mm?”
”Sä oot joko ihan vitun urhea tai vitun tyhmä.”
”Veikkaan jälkimmäistä”, hymyilin ja Teemu nauroi.

”Oli kiva käydä syömässä pitkästä aikaa”, se sanoi vähän myöhemmin, kun olimme kävelleet ulos pitserian ovista ja nyökkäsin.
”Syöminen on joskus ihan jees”, myönsin ja sen ilme muuttui vähän.
”Syötkö sä tarpeeksi?”
”Älä ees alota”, varoitin sitä. ”Sakari aattelee vissiin et kuihdun pois ku se tuputtaa mulle ruokaa heti ku pistänki pääni ovesta sisää.”
”Hyvä”, Teemu sanoi ja pyöräytin silmiäni. Me moikkasimme lyhyesti ja lähdimme eri suuntiin, minä kohti porukoiden kämppää ja Teemu kohti omakotitaloaluetta.

Päästyäni porukoille asti kurkistin ensimmäisenä raukkamaisesti postiluukusta. Ei kuulunut mitään. Niinpä avasin oven hiljaa, livahdin sisään raosta ja laitoin oven kiinni perässäni. Kävelin keittiöön kengät jalassani ja avasin jääkaapin oven laittaakseni pitsan jämät sinne.

”Oisit nyt voinu ottaa ees kengät pois”, äitini sanoi takaani ja hyppäsin melkein ilmaan, kun säikähdin niin kovasti. Laitoin pitsan kaappiin ja oven kiinni ennen kuin käännyin katsomaan ääntä, jonka lähde istui pöydän ääressä.

”Helvettiäkö se sua liikuttaa?” kysyin ja tajusin, että se oli selvin päin. En edes muistanut, milloin viimeksi niiden putkessa olisi ollut tauko. Se näytti vähän vaikealta ja kohotin sille kulmiani.

”Missä sä olet ollut?” se kysyi sitten.
”Koulussa?” kysyin, koska en aikonut vastata yhteenkään kysymykseen, mitä se ei oikeasti esittänyt.
”Kyllä sä tiedät mitä mä tarkoitan”, se sanoi ja tuhahdin.
”Niin tiedänkin, senkään ei pitäs sua liikuttaa”, sanoin kylmästi ja halusin paeta keittiöstä mahdollisimman nopeasti.
”Mä oon sun äitis! Sä oot vielä alaikäinen!” se huusi perääni, kun painelin omaan huoneeseeni. Löin oven kiinni perässäni, avasin ikkunan ja katsoin alas. Tikkaat veivät alatasanteelle, josta nyt voisi vaikka tarvittaessa hypätä alas.

Katsoin puhelinta kädessäni. Akku oli loppu.
Vittu tästä tule mitään.

Kiipesin ulos ikkunasta ja totesin, että yhden pitsanpuolikkaan menetys ei ollut mielenterveyden koettelemisen arvoista.