Meidän tiet on pimeitä

6.

Menin kouluun seuraavan kerran torstaina, Reino ei ollut edes jaksanut enää ensimmäisen päivän jälkeen soittaa perääni. Se näytti iloisesti yllättyneeltä, kun istuuduin sen pöydänreunalle joskus vaille kahdeksan aamulla.

”Huomenta”, se sanoi ja sen lämmin hymy sai minut hymyilemään takaisin. Sakarin nahkatakki oli auki päälläni ja kohensin vähän piponi asentoa.
”Huomenta”, sanoin. ”Mistä kaikesta jäin paitsi?”
Reino kohotti kulmiaan. ”Onko sulla kuumetta?”
”Ei tietääkseni, en mä sillon täällä olis”, totesin.

Se nyökkäili pari kertaa ja katseli minua. Se ei naputtanut turhista pikkuasioista, niin kuin pöydällä istumisesta. ”Ootsä kunnossa?”

Kysymys tuli minulle vähän puskista, ihan niin syvissä vesissä me emme vielä liikkuneet, vaikka olin kyllä kertonut Reinolle edes vähän kotioloistani. En nyt kaikkea, todellakaan, mutta kyllä se tiesi, etten aina saanut nukuttua.

”Joo oon”, vastasin. ”Oon ollu Sakarilla tän viikkoa.”
”Hyvä”, Reino sanoi hetken mielijohteessa ja vähän aikaa me vain tuijotimme toisiamme. Minulla oli kummallinen fiilis tästä, Reino ei ikinä vain tuijottanut kiinteästi sanomatta mitään. Lopulta se hymähti, tiesin sen vilkaisseen kelloa.
”Kysy Teemulta, se on ollu paikalla koko viikon, se osaa kyl selvittää sulle asiat”, se sanoi. Kun hyppäsin alas pöydältä ja olin suuntaavinani kohti ikkunapaikkaani, se kuitenkin sanoi vielä nimeni.

Käännyin miestä kohti hämmentyneenä.

”Jos sulla on jotain mistä haluat jutella, niin mä olen täällä. Ja sulla on mun numero”, Reino sanoi ja olin kerrankin ihan oikeasti kiitollinen siitä.
”Mä tiedän”, sanoin. ”Kiitti.”

Se nyökkäsi ja istuin alas odottamaan, että Teemu tulisi paikanpäälle parin minuutin päästä.

”Missä hitossa sä olet ollut?” se suhisi rojahtaessaan viereeni. Se asetteli pitkiä jalkojaan hetken ja katsoi sitten minua tutkivasti. Tajusin vähän syyllisen oloisena, etten ollut laittanut sille mitään viestiä siitä, olinko edes hengissä. Kai se olisi Sakarilta kysynyt, jos olisi luullut minun kuolleen tai jotain.

”Sakarilla”, mumisin. ”Sori, oli aika pitkä viikko.”
”Aijaa”, se totesi ja mittaili minua katseellaan sen näköisenä, että tästä puhuttaisiin vielä. Huokaisin ja mietin, että pitäisi käydä porukoilla, en voisi käyttää loppuelämääni Sakarin vaatevarastoja.
Vilkaisin puhelintani ja näin, että se oli laittanut viestin.

Sakari Riutta 8.03: ostan parit ku lähen töistä, mietin et voitas kattoo joku leffa. mitä sä haluut?

Kohotin kulmiani, Sakari ei tosiaankaan ikinä ostanut minulle mitään alkoholipitoista. Ei se ollut mikään nipottajaveli, se ei vain tykännyt meidän alkoholistigeeneistä ja ymmärsin ihan hyvin.

8.10: tuo mitä haluat, käyn porukoilla hakee vähän vaatteita ja tsekkaa et ne ei oo tukehtunu oksennukseen. käykö jos punkkaan sun luona loppuviikon?

Sakari vastasi vasta tuntia myöhemmin, kun istuin kahvihuoneessa Teemun ja parin muun meidän luokkalaisen kanssa.

Sakari Riutta 9.05: joo, käy toki.

Olin juuri saanut kahvini juotua, kun näin ikkunasta Petrin seisovan pihalla.
”Mä tota…” aloitin tylysti muiden keskustelujen väliin ja ne hiljenivät katsomaan minua. ”Meen käymää röökillä, menkää vaa jo edeltä.”
Ne nyökkäilivät enkä jäänyt Teemun tutkivan katseen alaiseksi, vaan pakenin nopeasti ulos ovesta. Petri näytti huomaavan minut heti, sen kohotti vähän leukaansa kuin tervehdykseksi ja kävelin suoraan sen luokse.

”Moro”, tervehdin sitä ja se hymähti tupakka suupielessään. Näin selkeästi, että se oli ihan erilainen ihmisten ilmoilla, kuin mitä oli ollut silloin terassilla. Tai silloin röökipaikalla. Se oli jotenkin paljon kovempi, sillä ei ollut ilmeitä ja sen silmät olivat kuin kiveä.

”Sua ei ole näkynyt”, se kuitenkin tokaisi ja heitti minulle sytkärini. Sytytin röökin sillä, mutta pidin sen kuitenkin kädessäni kuin miettien, antaisinko sitä enää takaisin.
”Otin vähän omaa lomaa”, totesin ja Forelius katseli minua vähän aikaa jotenkin kahden vaiheilla. Se vain imaisi tupakastaan ja näytti päättävän olla hiljaa. En tiennyt yhtään mitä sanoa ja minun oli vaikea olla. Tarrauduin röökiini kuin viimeiseen oljenkorteen ja katselin jonnekin Petrin pään taakse. ”Oon Sakarilla tän viikkoa ku kotona ei taas mee niinku strömsössä.”

Minulla ei ollut hajuakaan mikä ideani oli ollut, ennen kuin sanat vain tupsahtivat suustani ihmisten ilmoille. Petrin tutkiva katse osui minuun, se oli viileä, mutta siinä oli jotain. Ihan kuin ymmärrystä. Katselin sen silmiä hiljaa ja mietin, että rööki polttaisi joku päivä vielä reiän sormeeni. Lopulta Petri nyökkäsi hitaasti.

”Hyvä että saitte juteltua Saken kans”, se tokaisi, tumppasi tupakan ja minä hämmennyin välittömästi. ”Voit pitää ton.”
Niine sanoineen se lähti kävelemään ja minä vain tuijotin pöljänä sen perään.

Kävin koulun jälkeen Teemun kanssa porukoilla, me hiivimme sisään ja hiivimme ulos. Äiti makasi pitkin pituuttaan eteisessä, meinasimme kompastua jo siihenkin ja isäni kuorsasi vissiin niiden huoneessa sängyllä. En ollut tarkistanut niiden elintoimintoja, mutta aika eläviltä ne vaikuttivat ainakin hajusta päätellen.

Teemu oli näyttänyt vähän kauhistuneelta, mutta niellyt tunteensa aika nopeasti ja seurannut minua huoneeseeni. Olimme kaivaneet vaatekaapistani kamat mukaan yhteen kassiin ja otin mukaani tärkeimmät jutut kuten läppärin, hammasharjan ja hain isäni taskuista viimeiset pienet setelit mitä sieltä löysin. Opintotuilla ei paljon herroiksi elelty, eikä myöskään Sakarin palkalla, joten yritin osallistua edes jollain tavalla.

Illalla istuin Sakarin sohvalla, join kirsikkaolutta ja tuijotin televisiota tyhjin ilmein. Sakari istui sohvan toisessa päädyssä ja vilkuili minua vähän väliä.

”Oot vissii jutellu Petrin kanssa?” se kysyi heittäessään minua avaamattomalla paprikasipsipussilla. Säpsähdin ja mulkaisin sitä.
”Mikä helvetin ajatustenlukukerho teillä oikein on?”
Sakaria se näytti naurattavan, se hymyili minulle huvittuneesti. ”Mä tunnen sut.”
”Mm, mutta se ei.” Ainakaan vielä.
”No mitä se sano?” Sakari kysyi ja laittoi leffan pauselle. Huokaisin ja käännyin katsomaan sitä.
”Sano et hyvä ku oon saanu juteltua sun kanssa, niinpä, en mä sille mitään sanonut. Katto vaan mun naamaa”, tokaisin, kun Sakarin kulmat kohosivat yllättyneenä. ”Sit se palautti mulle mun sytkärin ja lähti lätkimään. Hitto mä en käsitä sitä.”
”Et oo ollu tähän mennessä ainoa”, Sakari mutisi, mutta jostain syystä se näytti paljon huvittuneemmalle tilanteesta kuin aiemmin.

”Viimekski se vaa hätisteli Teemun pois ja tuli istuu mun kans röökipaikan penkille, ihan vaan siks ku mä en kuulemma puhu paskaa”, puuskahdin. ”Mikä sitä riivaa?”

Sakari pyöritteli olutta pullon pohjalla ja näytti mietteliäältä. ”No jos se on yhtää Rasmukseen tullu, niin selkeesti se on jotenki susta kiinnostunu.”

”Helvetin hieno homma”, mumisin ja Sakari hymisi myöntävästi. ”Mitä mä teen sen kanssa?”

”Ootat et mihin se tosta kulkeutuu?” isoveljeni ehdotti. ”Tai sit vaa tokaset et kiitti ei, mee helevettiin. Toimii. Saatat ehkä parit iskut saada, mut parempi sekin ku vitutus ja särkynyt sydän.”

”Särkynyt sydän?”

”Kyllä sä ihan hyvin tiedät miten tossa käy”, Sakari sanoi, sen äänessä ei ollut hymyä ja se painoi elokuvan päälle. Minä tuijotin ruutua sydän pamppaillen ja mietin, miten helvetissä ikinä voisin sanoa Petrille yhtään mitään.

Lopulta kyllästyin ajatuksiini ja revin sipsipussin auki mielenosoituksellisen kovaa rapistellen ja aistin Sakarin pyörittelevän silmiään.