Meidän tiet on pimeitä

8.

Okei, olin todella iloinen isoveljeni nahkatakista kävellessäni hiljaisia kujia pitkin. Kun vedin vain hartiat korviin ja pipon syvemmälle, minua ei melkein erottanut normaalista liikkujasta millään asteella. Lopulta seisoin sen tummanruskean omakotitalon edessä, mitä olin jo kartasta stalkannut ja se näytti entistä rapistuneemmalle. Yksi ikkunalaseista oli rikki ja korvattu ilmeisesti pahvinpalalla ja terassin rappuset oli aika kivasti notkollaan.

Miten vitussa täällä pystyi kukaan asumaan? Kohautin olkiani ja kiipesin rappuset ylös, yläkerran ikkunasta paistoi heikko valonkajo, joten vedin vain syvään henkeä ja koputin. Hetkeen ei tapahtunut mitään ja mietin jo, koputtaisinko uudelleen, kunnes ovi riuhtaistiin auki.

Tuijotin ihan helvetin pitkää, lihaksikasta ja blondia miestä, jolla meni leveä arpi oikeasta korvasta jonnekin paidan kauluksen alle. Sillä oli muutama lävistys, tatuointeja ja paljaat jalat. Näytin varmaan ihan helvetin järkyttyneelle, koska miehen suupieli värähti aika tunnusomaiseen hymyyn ja katsoessani niitä silmiä tajusin, että tässä oli pakko olla Santtu. Silmien väri oli vähän tummempi kuin Petrillä, mutta muuten ne näyttivät aika samalle, leukaperät ja nenä olivat samanlaiset.

”Pietu! Sun kaveris on täällä”, se huusi kohta, sen minkä keuhkoista lähti ja minä säpsähdin. Pietu? Oli siinäkin helvetin kummallinen lempinimi, mutta en kerennyt edes ajatella mitään, kun Santun takana olevista portaista kuului kolinaa ja Petri ilmestyi niiden keskivaiheille. Sillä oli tummat kollarit, jotka roikkuivat alhaalla lonkilla ja vaimonhakkaajapaita. Enkä tiennyt olinko koskaan nähnyt mitään kauniimpaa, kun se kumartui kaiteen yli ja näin sen kasvot ja kaulan tatuoinnit selkeästi.

”No niin näköjää, tuu Tuukka tänne”, se huikkasi ja mietin vähän aikaa, mistä vitusta se tiesi etunimeni, mutta ei kai sen pitänyt tulla millään tavalla yllätyksenä. Santtu kohautti olkiaan ja hävisi ovensuusta, minä vedin sen kiinni perässäni ja katsoessani lattiaa totesin, että pidin oikein mielelläni kengät jalassani. Petri oli jo kadonnut takaisin yläkertaan, joten seurasin vain musiikin kaikua ja avasin raollaan olevan oven.

Petri istui mustalakanaisella sängyllä ja nojasi seinään. Sen ikkuna oli auki ja se poltti tupakkaa hitain liikkein. Lattialla oli tummanpunainen karvalankamatto ja huoneen sisustus oli suoraan sanottuna karu. Seinällä oli vissiin Behemothin seinävaate ja naudan kallo jättimäisillä sarvilla, ikkunan edessä oli huteran oloinen vanha pöytä sekä yksi tuoli. Pöydällä oli vähän mitä sattuu rojua, sekä läppäri. Kaiuttimet oli ilmeisesti sijoiteltu huoneeseen eri puolille, koska surround tuntui joka puolella ja pisti pään pyörälle.

”Sähän tosissaan tulit”, Petri sanoi ja tarjosi minulle röökiä. Astahdin lähemmäs ja otin tupakan sen sormista, enkä välittänyt siitä, että siihen koskeminen sai sähköiskun lyömään koko kropan läpi. Poltin tupakan kyselemättä loppuun ja laskin takin hetken mietittyäni sängynreunalle, vaikka viileys melkein värisytti. Petrin katse kulki minua päästä jalkoihin ja näin virneen sen suupielellä.

”Niin mä näköjään tulin”, sanoin, kun se kurottui vaihtamaan biisiä ja taputti sitten sänkyä vierellään. Könysin sängylle, pidin hyvän hajuraon ja nojasin selkäni seinää vasten. Kaiuttimista tuli räppiä, olin ihan helvetin hämmentynyt, mutta jäin kuuntelemaan.

Onkse oikein vai väärin, ku massii tääl käärii
ne on skipannu säälin, pois pohjalta pääsin
ja kun me kävellää näitä teitä
ei nähdä seppeleitä, meidän tiet on pimeitä

Katsoin Petriä sivusilmällä, sen silmät olivat kiinni ja se tuntui miettivän jotain. Purin huultani ja katselin meidän jalkoja, jotka olivat vierekkäin, kuin heitettyinä sängyn laidan ylitse. Jopa meidän kengistä näki, että kuuluimme ihan eri maailmaan, minulla oli mustat ja puhtaat tennarit, Petrillä jotkut ikivanhat, ehkä olleet joskus harmaat ja niissä oli reikiä sivuilla. Ne lepäsivät lattialla huoneen nurkassa, jätkällä oli jaloissaan vain sukat ja huoneessa melkein höyrysi hengitys ikkunan aukinaisuuden takia. Se oli sitten vissiin vain tottunut jo.