Mutkikas rakkaus (Valmis)

3. Lähellä kuolemaa

...Auton ollessa vain muutaman metrin päässä, tunsin kädet lanteillani. Seuraavaksi tajusin, kuinka minut vedettiin taakseppäin juuri ja juuri ajoissa, pois auton edestä. Näin vain, kuinka auto loitteni, sitten en nähnyt enää mitään.

Seuraavaksi kuulen vain tasaista piip ääntä ja haistan sairaalan ominaishajun, sitten ajattelin, että se auto osui ja nyt olen sen takia täällä. Siinä vaiheessa silmäni rävähtävät auki ja aloin hengittämään kiivaammin, etsin ruhjeita, mutta niitä ei löytynyt. Sitten säikähdin henkihieveriin, kun katseeni osui ovelle päin. Siinä se Pietari seisoi, mutta miksi.

"Mitä sä täällä teet?", kysyin nousten samalla istumaan.
"No mä nyt sattumalta pelastin sut jäämästä auton alle", hän sanoi tutkaillen minua.
"No jos sä kerran pelastit mut, niin miks mä oon täällä?", kysyin, hieroen samalla päätäni.
"Sä pyörryit sen jälkeen, joten mä soitin hätänumeroon ja olin kyllä valmis kantamaan sut sairaalalle, mutta he sanoivat, että sinua ei saa liikuttaa",
punastuminen oli lähellä. Hän siis olisi ollut valmis kantamaan minut tänne.
"Kuinka kauan olen ollut tajuttomana?", kysyin, sillä en nähnyt kelloa missään.
"No kello on puoli kahdeksan, joten olet ollut tajuttomana nelisen tuntia" hän totesi.
"Neljä tuntia!?",  huudan järkyttyneenä.
"Neljä tuntia", hän toisti.
"Tietääkö perheeni, että olen täällä?", kysyn mahdollisimman rauhallisesti.
"Kyllä, mutta he eivät päässeet paikalle, sillä äitisi oli koulussa ja isäpuolesi töissä",
jostain syystä huojennun, sillä en jaksaisi nyt mitään hössötystä, sitten minua alkoi mietityttämään, "Miksi sinä olet vielä täällä?"
Olen näkevinäni, että Pietarin posket punehtuvat, mutta en ole varma, "Halusin vain varmistaa että sinulla on kaikki okei"
Nyt minunkin poskeni punehtuivat, enkä tiennyt mitä vastata, joten en sanonut mitään.

Onneksi lääkäri tuli paikalle ja rikkoi kiusallisen hiljaisuuden, "Hyvä, täällä ollaankin jo hereillä", en vastannut mitään.
"Onko oireita, päänsärkyä, pyöriikö huone?"
"Päätä särkee, mutta muuten kaikki on hyvin", sanon huokaisten. Haluan vain kotiin.
"Hyvä jos ei ole oireita, annan kuitenkin muutaman särkylääkkeen mukaan kaiken varalta. Ja sinua pitäisi sitten herätellä yöllä muutaman kerran, ihan vain varmuuden vuoksi", lääkäri sanoi muka välittäen.
"Joo joo", mutisin.

Lääkärin lähdettyä olin saanut luvan lähteä, kunhan lupasin, että joku herättäisi minut muutaman kerran yöllä. Sen jälkeen olimme lähteneet Pietarin kanssa yhtämatkaa
"Onko sulla kotona ketään kuka herättelis sua?"
"Joo, onhan mulla mun sisko", sanoin, enkä tiennyt miksi olin pettynyt, kun joku oli siellä.
Loppumatka sujuikin hiljaisuudessa, ja hetken kuluttua olinkin jo oman kotini edessä.
"Noh, moikka", sanoin hymyillen ja heilautin kättäni.
"Moi", Pietari sanoi nyökäyttäen päätään. Kuinka komea hän olikaan, kun hän teki niin.

---------------------------------------------------
Anteeksi kirjoitusvirheistä, jos niitä löytyy.

Tämä osa loppui juuri tuohon kohtaan sen takia, että siitä minun on helppo jatkaa.
Seuraava osa on siis Pietarin näkökulmasta.

Heipatirallanhei ja seuraava osa tulee kun se syntyy.

❤️:A