Mutkikas rakkaus (Valmis)

7.Valoa

Aneten näkökulma:

"Joo, mutta se on myös sen Topiaksen sielunkumppani"
Silmäni pyöristyvät "Mitä!?", minä vain huudahdan.
"Niin se on meidän laumalle sanonu", yritän vieläkin prosessoida asiaa, mutta se tuntuu väärältä.
"Ei, ei se oo mahollista", sanon epäuskoisena.
"Näköjään on", hän sanoo puhisten.
"Ei ole, ei varmana ole, minun pitää vain koskettaa Topiasta ja tiedän, että hän valehtelee. En tiedä miksi, mutta Eve ei ole hänen sielunkumppaninsa. Ja jos on, niin minä olen Kiinan keisarinna", sanon hampaita kiristellen.
"Mistä sä voit tietää, että se valehtelee", Pietari kysyy.
"Minulla on vain se tunne, että tässä on jotain mätää", tiedän että olen oikeassa.
"No, sinähän se noita olet, mutta kuinka aiot saada koskettua Topiasta"
Minä vain naurahdan "Minä vain sattumalta törmään häneen ja kaadun, jolloin hän auttaa minut ylös", Pietari katsoo minua ihmettyneesti, huoh, aina kaikki pitää vääntää rautalangasta "Eli, kun minä törmään häntä päin, minä kaadun, hän tarttuu käteeni ja auttaa minut ylös"
"Aivan, mutta entä jos hän ei teekkään niin?"
"No sitten hän on yksi kusipää", totean.
"Hän on sitä jo"
"Mutta jos se ei jostain kumman syystä toimi, niin ainahan on maanantai, jolloin kaikkien pitää esittäytyä hänelle. Ja minä olen niin muodollinen, että otan hänen kädestään kiinni"
"Eli silloin hänen on pakko koskea kättäsi", hän totesi.
"Kyllä, ja jos hän ei ole täysi idiootti, hän kättelee minua"
"No, katsotaan ensin toimiiko suunnitelma A"
"Niin, mutta nyt minun täytyy mennä, sillä jos vanhempani ovat kotona ennen minua, niin siitä syntyy kauhea haloo", sanoin huokaisten.
"Joo, minunkin pitäis varmaan mennä kotia kohti", Pietari sanoi tympääntyneesti.

Silloin muistin, että minun oli pitänyt tehdä vielä jotain. "Anna sun kätes tänne", ja niin hän antoi. Koskin sitä varovasti ja näin sen mitä olin halunnutkin, ja paljon enemmän, mutta jääköön se vain minun tietooni, sillä se oli liian yksityistä paljastettavaksi.
Irrotin otteeni ja lähdin poispäin, kunnes tunsin jonkun tarttuvan olkapäistäni ja kääntävän minut ympäri.
"Mitä sä näit?", hän kysyi ja minä irrottauduin hänen otteestaan.
"Valoa", sanon ja tartun vuorollani häntä olkapäistä " ja Even. Siitä minä sain varmistuksen siihen, että hän on SINUN kumppanisi", sanoin painottaen sanaa sinun.
Päästin hänestä irti "Näitkö sä äsken jotain, kun sä pidit mua olkapäistä.
"En, sillä en halunnut"
"Mikset?"
Silloin puna nousi kasvoilleni "Saatan nähdä turhan yksityisiä juttuja, sillä en voi päättää mitä näen", nyt hänenkin poskilleen nousi hienoinen puna "Joten ennen kuin tästä tulee liian kiusallista, minä lähden. Moikka"
"Moi"

Olin päässyt kotiin, eikä kukaan ollut paikalla. Minä olin miettinyt jo sotasuunnitelman, sillä koska en voinut tietää koska Topias oli missäkin, enkä voinut alkaa varjostamaankaan häntä. Turhauduin, joten päätin ensin soittaa Evelle, sillä hänellä saattaisi olla jotain olennaista tietoa.
"Mooi", Eve vastasi pirteästi.
"Moi, niin tuliko köksästä läksyy?"
"Öö.. en mää muista", hän naurahti.
"Niin mä ajattelinkin", hänen ensin katsottua mitä läksyksi tuli, päätin hivuttaa keskustelun Topiakseen. Tai oikeastaan minä vain siirryin suoraan asiaan.
"Kerros vähän siitä Topiaksesta, minkä näkönen se on?", olisihan minun hyvä tietää miltä hän näyttää, muuten kaatuisin vielä väärän tyypin edessä.
No se on sellanen salilla käyny, ruskeasilmäinen, brune, auringon jäljiltä ruskee ihonen, plus se on kusipää", hmm, tuo auttaisi alkuun.
"Niin, kertoko se ittestään mitään?"
"No se sano, että se muutti tänne jostain läheltä. Ja, että se alottaa koulun maanantaina", ei hyvää päivää, no kyllä minä jotain saan selville, kunhan vain törmään tähän. Joko kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti.
"Mille luokalle se tulee a, b vai c?", minä olin siis c:llä ja Eve b:llä.
"C:lle, onnee vaan sulle", hän sanoi hykertäen.
"Täh, voi nyt perse", olin ajatellut, että hän olisi halunnut b:lle, sillä, jos Eve on kerran hänen sielunkumppaninsa.
"Hei älä nyt, ajattele positiivisesti"
"Miten mä voin ajatella positiivisesti?", kysyn turhautuneena.
"No saatpahan ainakin silmäruokaa, jos et muuta, ellet sitten halua vain katsella niitä muita sun luokan poikia", hän sanoi rämähtäen nauramaan.
Minua ei niin naurattanut, joten minä vain tuhahdin ja sanoin "Heh heh"
"Hei, älä oo tollanen tosikko", kuulin hänen äänessään hymyn.
"Niin muuten, Pietari on ihastunut suhun", sanoin ihan pokkana.
"Täh, mistä sä sen tiedät?", minä vain hymyilin.
"Kai sen nyt näkee tyhmäkin", enhän minä voinut vain sanoa 'Hei Pietari on ihmissusi ja sä oot sen sielunkumppani'. Ei, se Pietarin tai Topiaksen pitäisi kertoa. Kumman hän nyt valitseekin.
"Niin kai", Eve sanoo, selvästi miettien huomaako sen tosiaan.
Minulla ei ole käsitystäkään, miksi minä kerroin sen, olin vain möläyttänyt, ennen kuin ajattelin. Mikähän minua vaivaa?
"No mä taidan mennä nukkumaan, mun pää ei voi oikeen hyvin"
"No voitko sä tulla tos kunnos kouluun, jos sun pääkin on kipee", Eve on kyllä aina huolehtimassa. Kieltämättä ajatus olisi houkutteleva, mutta halusin olla Even kanssa. Halusin suojella häntä, jos Topias vaikka ilmaantuisi paikalle.
"Kyllä mä selviin. Mä tuun, eikä siitä keskustella"
"Okei okei, mutta jos sinulle tulee huono olo päivän aikaan, niin minä vaikka saatan sinut kotiovellesi asti"
"Juu, moikka", hymähdän ja suljen puhelimen.

Käyn vielä syömässä jotain pientä, ja sitten menen vessan kautta sänkyyn. Ja lähes heti kun suljin silmäni, vaivuin unten ihmeelliseen maailmaan.
---------------------------------------------------
Anteeksi kirjoitusvirheistä, jos niitä tästä tekstistä löytyy, yritin kyllä tekstin mennä tarkasti läpi, mutta ei sitä koskaan tiedä.

Ensi osasta en lupaa mitään, koska se tulee, sillä en ole sitä vielä aloittanutkaan.

Tämä osa yli 800 sanaa, tuli nopeammin kuin arvasin. Ajattelin kyllä laittaa tämän vasta aamulla, mutta en jaksanut odottaa siihen asti😂

Hellurei teille pikku possuille ja isoille apinoille, nähdään seuraavassa osassa.

❤️:A