Mutkikas rakkaus (Valmis)

10. "Äiti suuttuu"

Tämä luku sisältää aikasen paljon söpöilyä, mutta toivottavasti kestät.
---------------------------------------------------
Pietarin näkökulma:

"Ei se varmaan vakavaa ole, turha siitä on murehtia", sanon, mutta minun pitää kyllä puhua Aneten kanssa.
Sitten hymyilen leveästi "Ehkä, kuka tietää, sinä pidät minusta ja siksi kerroit tämän", sanon, virne naamallani.
Hän vain laittaa kuullokkeet takaisin päähänsä ja lähtee ohitseni, taistellen punastumista vastaan. Hän lähtee hölkkäämään, mutta kuiskaa kuitenkin ilmaan "Ehkä"
Se yksi pienoinen sana saa suteni riemuitsemaan, ja minut hymyilemään. Eihän Eve sitä näe, mutta tiedän hänenkin hymyilevän, sillä kuulen hänen sykkeensä.

Heti kotiin päästyäni, laitan Anetelle viestiä
A=Anette M=minä

M~ Meidän täytyy nähä.
A~ Miks?
M~ Mä kuulin juttuu, että sä oot ollu outo
tänään.
A~ Keneltä?
M~ Arvaa kahesti.
A~ Eveltä?
M~ Bingo.
A~Voi vittu😑
M~ Eli mitä tänään tapahtu?
A~ Mä en pysty lukeen sen ajatuksia🙄
M~ Täh!? Mikset?
A~ Koska pelkkä sen kosketus saa mut
sekaisin.
M~ ?
A~ Huoh. Mitä tapahtuu, kun sä kosketat
Evee?
M~ Mä meen sekasin. Ouu...
A~ Niin.
M~ Mutta eihän noita tai ihmissusi saa olla
yhes.
A~ Et oo saatana tosissas. Luuleksä etten
mä tiedä sitä?
M~ Anteeks. Sen takii meidän ainakin on
pakko tavata.
A~ Huoh, okei. Tänään, samassa paikassa
kuin viimeksi, puolen tunnin päästä.
M~ Sovittu.

Laitan puhelimen pois ja alan valmistumaan, eli laitan takin päälleni ja niken lenkkarit. Sitten lähden kävellen kohti koulua.

Olen odotellut jo tunnin, eikä Anettea näy missään. Pari kertaa olen soittanut ja laittanut viestiä, mutta kun vastausta ei kuulunut, päätin lähteä kotiin. Olin aika ärsyyntynyt, sillä oletin hänen tehneen minulle oharit. Huomenna järjestäisin kohtauksen, mietin, tai oikeastaan suteni ehdotti sitä.

Tulin kouluun aikaisemmin kuin yleensä, siihen aikaan kukaan ei yleensä ole vielä paikalla, opettajia lukuun ottamatta. Silti ensimmäinen asia mitä näen, tai siis ennemmin kenet, saa sydämmeni laukkaamaan normaalia tiheämpää. Even hiukset menevät kauniisti hienoisille laineille ja ne näyttävät niin silkkisen pehmeiltä, että voisin silittää niitä monta tuntia putkeen. Sitten kun hän kääntää päätään suuntaani, herään takaisin todellisuuteen ja pakotan jalkani liikkumaan. Olen jo kokonaan unohtanut Aneten, sillä tällä hetkellä keskityn ainoastaan vilkuilemaan Eveä vaivihkaa. Tosin, hän varmaan tietää, että vilkuilen, mutta ei sen väliä.

Ensimmäinen tunti oli kemiaa, tosin en edes kuunnellut opetusta, keskityin vain katsomaan Even ihanasti soljuvia hiuksia ja mietin miltä tuntuisi koskettaa niitä. Ajatukseni pilaavat kuitenkin Aaro joka istuu vieressäni, hän tönäisee minua vähän ja kumartuu sitten Samin puoleen, joka istuu tämän vieressä ja kuiskaa Samin korvaan
"Pietarilla taitaa olla tyttöystävä", katsoin häntä hölmistyneenä, kuinka hän voi tajuta jotain tuollaista, koska no, hän ei ole terävämmästä päästä.
"Ei voi olla. Kuka?", Sami kysyi.
"Eveliina", Aaro kuiskasi niin hiljaa, että Eve ei kuullut, ja toivoin hartaasti, Samin pitävän turpansa kiinni.
Se oli kuitenkin liikaa pyydetty, sillä seuraavassa hetkessä Sami oli jo aukaissut suunsa "Onko se totta Eveliina?"
Eve kääntyi hitaasti Samiin päin "Mikä niin?"
"Se että sulla ja Pietarilla on jotain säätöö?", Eve vain katsoi häntä otsa rypyssä, ja minä päätin pelastaa tilanteen "Sori Sami, mutta mä en tykkää susta", ja sitten Sami ja Aaro alkoivat kummatkin nauraa, niin typerälle jutulle, mutta onneksi he jättivät kyselyn siihen.

Vasta tunnin loputtua muistin, että minun piti järjestää kohtaus, mutta Anettea ei näkynyt missään. Suteni käski minua etsimään, mutta annoin asian olla. Lähdin seuraavalle tunnille, josta pian lähdin käymään vessassa, sillä en jaksanut kuunnella.

Avasin vessan oven rennosti ja olin lähdössä kohti luokkaa, kunnes törmäsin nurkan takaa tulevaan henkilöön, niin lujaa että tämä kaatui ja minä horjahdin. Kun sain itseni tasapainoon, näin kehen olin törmännyt ja kyykistyin hänen puoleensa.
"Oletko kunnossa?", kysyin ja katsoin, oliko hän saanut ruhjeita. Niitä ei onneksi näkynyt olevan.
"Joo, oon, olis pitäny kattoo mihin kävelen", Eve totesi nolona.
"Ei se mitään", sanoin virnistäen, mikä sai Even punastumaan. Ojensin käteni ja nostin hänet ylös. Eve oli minua melkein päätä lyhyempi, minun olisi helppo suudella häntä. Ja niin minä myös tein, koska, mitä hävittävää minulla oli. Työnsin hänet hellästi seinää vasten, hänen olisi ollut helppo irroittautua, mutta hän ei tehnyt niin.
Pian kuitenkin irrottauduimme ja haukoimme happea, sitten katsoimme toisiamme, hän puri huultaan, hän näytti syötävän hyvältä, kun hän teki niin.

Hengitimme siinä vain katsellen toisiamme ja minä sain parhaan idean ikinä.
"Käykö jos haetaan reput ja sanotaan että meillä on hammaslääkäri. Sitten mentäis oikeesti vaan johonkin kahvilaan loppupäiväks?", ehdotan ja Even ilme kirkastuu.
"Äiti suuttuu", hän sanoi, mutta näin hänestä, että vastaus oli hyväksyvä.
"Mietitään sitä sitten", hän vain nyökkäsi.
---------------------------------------------------
En jaksanu oikolukee, toivottavasti ei oo hirveesti virheitä.

Anteeks kun ei oo tullu jaksoo/ osaa, mutta ei oo ollu motivaatiota, koska tiedän ettei tästä tuu enään montaa osaa.

Se on ehkä enää vaan yks tai kaks osaa plus epilogi, joo tiedän, että tästä tulee aika lyhyt ja kaikki tapahtuu nopeesti tästä eteenpäin. Toivottavasti selviätte siitä ja luette tän 'kirjan' loppuun.

Tekeillä on uuttakin kirjaa, joten kun tää loppuu, niin saatan alottaa uutta piakkoin. Mitään en kumminkaan lupaa.

Nähdään pian pikku potut.

❤️:A