Mutkikas rakkaus (Valmis)

4.Pietarin näkökulma

"Noh, moikka", Eve sanoi hymyillen ja heilautti kättään.
"Moi", sanoin ja nyökäytin päätäni, sillä tiesin näyttäväni hyvältä kun tein niin. Aika itserakasta, mutta toimivaa.

Tänään olin todistanut mietteeni oikeiksi, Eve oli sielunkumppanini. Olen siis ihmissusi, joka yrittää läpi elämänsä löytää sen oikean, siitä ei kuulemma voi erehtyä. No, tänään olin huomannut, ettei tosiaan voi. Kun Eve kaatui syliini, tunsin sähkövirran välillämme, hän ei sitä tosin tuntenut, sillä hän pyörtyi.

Tässä on tosin sellainen ongelma, että hän ei voi olla minun sielunkumppanini, sillä hän on myös yhden toisen laumamme jäsenen sielunkumppani, Topiaksen. Se ei ole mahdollista, sillä tähän mennessä kellään ei ole ollut samaa sielunkumppania, se on vain mahdotonta. Miten minä voin muka kertoa isälle, että Eve on myös minun sielunkumppanini. Hän varmaan luulee, että valehtelen. No, parempi se on sanoa nyt, kuin ei koskaan.

Istuimme ruokapöydässä koko perhe, harmikseni myös isä oli kerennyt päivälliselle. Minulla ei ollut nälkä, joten minä vain siirtelin kasviksia lautasella.
"Mikä nyt on, mikset syö?", Äiti kysyi huolissaan.
"Ei ole nälkä", mumisin.
"Höpsis, sinullahan on aina nälkä", kyllähän se niin oli.
"Ei ole", valehtelin. Ja siinä vaiheessa isä puuttui puheeseen.
"No mikä sinulla nyt on, eikö ruoka miellytä?", Isä kysyi kärkkäästi.
"Ei kyse ole siitä", sanoin mumisten.
"No mistä sitten?", äiti osallistui jälleen.
"Mä löysin mun sielunkumppanin", sanoin niin hiljaa, että tavallinen korva ei sitä olisi kuullut.
"No, mutta sehän on hienoa", äiti sanoi silmät säihkyen.
"Ei ole", sanoin masentuneesti.
"Kuinka niin, ei ole?!", isä huusi.
"Onko mahdollista, että kahdella sudella on sama sielunkumppani?", kysyin sivuuttaen isän kiehumisen.
Isä ja äiti katsoivat toisiaan, aivan kuin he eivät ymmärtäisi mitä sanoin.
"Ei, kaikilla on vain yksi sielunkumppani. Miksi kysyt?", masennus iski, se ei siis ole edes mahdollista.
"Unohtakaa koko juttu", sanon ja nousen pöydästä, sen jälkeen vien astiat pesualtaaseen ja kävelen huoneeseeni. Koko matkan tunnen katseen selässäni, mutten jaksa välitää. Sitten vajoan sängyn pohjalle ja olen puhelimella muutaman tunnin, ennenkuin vaivun levottomaan uneen.

Unessani olin susi ja Eve oli aivan edessäni, aluksi kaikki oli hyvin, mutta sitten jokin muuttui ja hän lähti juoksemaan karkuun huutaen apua. Seuraavaksi olen yksin kalliolla ja katson kuinka hän hukkuu kylmään mereen, mutta en tee mitään, en tiedä miksi. Kun räpäytän silmiäni, olen Even kanssa täysikuun alla ja suutelemme, kunnes yhtäkkiä metsästä astuu esiin iso valkea susi. Seuraavassa hetkessä se oli jo päälläni, niin etten pystynyt liikkumaan. Sitten se alkoi raadella minua, ja Eve huusi taustalla nimeäni ja itki.

Juuri kun olin kuolemaisillani unessa, herään hiestä märkänä, siihen kun huusin ääneen. Eikä aikaakaan, kun äiti oli jo huoneessani.
"Mitä tapahtui?"
"Painajainen vain"
"Mitä siinä tapahtui?"
Hieroin vain päätäni "Minut tapettiin siinä", vastaan lyhyesti.
"Ei niin tapahdu oikeasti", äiti lohdutti.
"Ei niin", toivottavasti, lisäsin mielessäni.

Heti kun äiti oli poistunut ja sain itseni uneen, sama toistui. Lopussa minä olin taas kuolemaisillani, tosin tällä kertaa minä hyppäsin kalliolta ja hukuin, sitten minä heräsin. Ja tätä jatkui koko yö, joka kerta minä vain kuolin tai olin kuolemaisillani eritavalla. Viideltä aamulla lopetin nukkumisen, sillä siitä ei tullut yhtään mitään. Tästä tulisi pitkä päivä, ajattelin.
---------------------------------------------------
Anteeksi kirjoitusvirheistä, jos niitä löytyy.

Pahoittelut siitä, jos Pietarin isä oli mielestänne liian 'vihainen' koko ajan. Se vain kuuluu hänen luonteeseensa, tarinassani. Näette myöhemmin kuinka hän pehmenee.

Eli siis, Topias on alfan poika, joten hänellä on ns. 'paremmat' mahdollisuudet Eveen, kuin Pietarilla. Viekö jompikumpi komistus Even sydämmen vai mitä tapahtuu, se jää nähtäväksi. ;)

Heippo siilit ja ötökät. Seuraava osa tulee, kun se syntyy.

❤️:A