Mutkikas rakkaus (Valmis)

5.Even näkökulma

Olin nähnyt koko yön unia Petarista, mutta aina meidät oli keskeyttänyt valkea susi. Joissain unissa minä kuolin ja joissain Pietari, mutta aina syynä oli se susi. Minua se ei unissa tappanut, mutta minä kuolin kun juoksin sitä karkuun, minä joko tipuin jyrkänteeltä, sain sydänkohtauksen tai hukuin. Pietarista en tiedä miten hän kuoli, sillä juoksin jo karkuun, ennenkuin näin mitä tapahtui.

Piiiiippp piippp, se vitun kello soi. Ja vaikka olinkin ollut hereillä, oikeastaan koko yön, se tietoisuus siitä, että joutuisin menemään kouluun, ei houkutellut. 

Jouduin jälleen peittämään silmänaluset, sillä ne olivat erittäin tummat. Aamupalaksi join jonkun jogurttijuoman ja sitten lähdinkin jo kouluun. Matkalla laitoin viestiä Anelle, siitä mitä tapahtui, toivoen samalla, että hän ei vetäisi hirveitä pultteja. Se ei tietysti ollut vaihtoehto ja pian hän jo soittikin, huokaisin ja vastasin
"Moi", sanon varovasti.
"Mitä helvettiä sä oikeen ajattelit, kun sä et kattonu sivuille ennenkuin ylitit tietä. Entä jos se olis osunu suhun ja sä olisit...", hän piti pienen tauon ja hän jatkoi rauhallisemmin "Nyt kerrot koko jutun alusta loppuun", ja niin minä kerroin.

"...ja lopuksi hän saattoi minut kotiin, sitten menin nukkumaan ja Henna (sisko) herätti minut muutaman kerran yöllä. Näin unia Pietarista ja nyt olen matkalla kouluun ja puhun sinun kanssasi", lopetan ja sen jälkeen linjan toisessa päässä on hiljaista.
"Millaisia unia sinä näit?", Ane kysyi varovasti. Hämmennyn, sillä oletin että hän kiusaisi minua siitä, että pyörryin Petarin syliin. Se olisi ollut normaalin Aneten tyyliin sopivaa, joten jokin oli hullusti. "Anette, mitä nyt?", kysyn varuillani.
"Eve, mitä niissä unissa tapahtui?" Ane kysyi vakavasti.
"No niissä hän kuoli, ja minä jouksin pakoon valkeaa sutta, mutta kun tein niin, kuolin. Ensimmäisessä unessa minä ja Pietari suutelimme ja sitten se susi hyökkäsi hänen kimppuunsa ja raateli tämän, sitten minä juoksin karkuun ja kuolin", kerroin ja sain kylmiä väreitä, kun muistelin sitä kun suutelin Pietaria. Tunnen vieläkin hänen huulensa omillani, ja aivan kuin vahingossa vein sormet huulilleni.
"Kuule, minun täytyy lopettaa, nähdään huomenna, olen jo tarpeeksi hyvässä kunnossa kouluun. Äiti vain pakotti olemaan kotona tämän päivän", hän sanoi jokseenkin kiireästi.
"Joo, nähdään", sitten hän jo lopetti puhelun. Outoa, tuollainen käytös ei ole hänen tapaistaan.

Aneten näkökulma:

"Sen pitäisi olla täällä jossain, voi helvetin helvetti", manasin hiljaa.
Sitten äiti ilmestyi ovelle unisena "Mitä sinä täällä oikein ryskäät, tähän aikaan aamusta", hän sanoi vilkaisten kelloa seinällä.
"Se on jo puoli yhdeksän", sanon painottaen sanaa jo.
"No ei sen väliä. Mitä sinä etsit?"
"Sitä mummin antamaa kirjaa, jonka hän antoi minulle syntymäpäivälahjaksi"
"Eikös se ole tuo tuossa pöydällä?", vilkaisen koulupöydälleni ja siinähän se kököttää.
"Hitto, miksi en heti keksinyt katsoa siitä", sanon lähinnä itselleni.
"Kuules neitiseni, ei tuollaista kielenkäyttöä täällä. Mihin sinä sitä tarvitset, sehän on vain yksi kirja", voikun hän vain tietäisi.
"Tarvitsen sitä äikän kirjoitelmaan", valehtelin, oikeasti minun piti tarkistaa pari juttua.
"Selvä, mutta tee se hiljaa, minä menen takaisin nukkumaan", hyvä niin, ajattelen, mutten sanonut ääneen.

Äidin suljettua ovi, selaan sivuja ja löydän juuri sen mitä etsinkin. Se on siis totta, se tapahtuu, mutta minun ystäväni joutuu siihen osalliseksi. Miten minä voin kertoa, minusta ja kaikesta tästä.
---------------------------------------------------
Pahoittelut, jos on kirjoitusvirheitä.

Heipat vaan teille kaikille kullannupuille ja yksisarvisille.

❤️:A